Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itärannan Teemestarin kirja (Teos 2012) on tunnelmallinen dystopia. Niin! Kauheat paineet sanoa jotain tolkullista, sillä tällä tekstillä osallistun kirjabloggaajien tempaukseen, jossa luetaan ja blogataan yhteisponnistuksena Hesarin taannoisessa äänestyksessä valitut sata parasta kotimaista kirjaa. Teen lähipäivinä toivoakseni tännekin listan, jossa komeilevat linkit muihin 99 blogipäivitykseen.

Teemestarin kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa juomakelpoisesta vedestä on pulaa. Meren pinta on noussut, mannerten ja maiden rajat ovat muuttuneet, ja ulos ei kannata lähteä ilman hyönteishuppua. Meriveden puhdistus käy sen verran tehottomasti, että valtio säätelee kansalaisten vedensaantia. Lukija tutustuu tähän uuteen, kuumempaan ja kuivempaan maailmaan tunturin kupeessa asuvan teemestarin tyttären, Norian, kautta. Noria miettii tulevaisuuttaan, auttelee isäänsä teeseremonioiden järjestämisessä ja vaeltelee käsistään kätevän Sanjan kanssa ikivanhalla kaatopaikalla, josta löytyy silloin tällöin kaikenlaista entisajan tavaraa, jonka käyttötarkoituksia voi vain veikkailla.

Tunnelma kylässä kiristyy, kun vesivalvojat maalaavat pahaenteisen, sinisen ympyrän erään talon oveen. Talon asukkaat ovat syyllistyneet vesirikokseen, mahdollisesti ylimääräisen vesijohdon vetämiseen, ja he ovat kotonaan arestissa sinipukuisten sotilaiden vartioimana. Kunnes eräänä päivänä heidät teloitetaan. Sotilasvallan linja vesirikoksiin on selkeästi kiristymässä, mikä ei enteile hyvää teemestarille, jolla tuntuu aina riittävän epäilyttävän raikkaanmakuista vettä teeseremonioihinsa.

Tykkäsin. Tunnelma oli mukaansatempaava, painostava ja haikea, ja kantoi alusta loppuun saakka. Tulevaisuuden maailma oli myös omaan makuuni sopivan erilainen ja sopivan samanlainen. Japaniin tykästyneenä henkilönä tykkäsin japanilaisvaikutteina pitämistäni yksityiskohdista, vaikka kiinalaiset mausteet olisivat ehkä olleet inauksen luontevampia (ajattelen tässä lähinnä maiden nykyistä taloustilannetta ja kirjassa vilahtelevaa Uutta Qiania, joka tuntuisi olevan ehkä jopa koko Maapallon kattavan diktatuurin nimi). Uudissanat, esimerkiksi etuliitteet 'heli-' ja 'entis-' toimivat hyvin.

Jostain syystä kirja toi mieleeni Hayao Miyazakin Liikkuva linna -elokuvan. Edistynyt, mutta vähän kolhontuntuinen teknologia maailmassa, joka tuo mieleen menneisyyden. Kirjassakin on kaikenlaisia aurinkovoimalla toimivia futuristiselta kalskahtavia laitteita, mutta toisaalta kenelläkään ei ole varaa yksinkertaista elämää kummempaan. Kaatopaikalla seikkaillessaan Noria ja Sanja ihmettelevät, miten entisaikojen ihmisillä on ollut varaa ja halua heittää pois niin paljon ehjäntuntuisia tavaroita ja laitteita.

Tarina ystävyydestä, rohkeudesta ja toivosta ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Englannin käännösoikeudet on ilmeisesti myyty ja käännös ilmestyy ensi vuonna. Odottelen oikein, että pääsen tyrkyttämään kirjaa amerikkalaiselle tutulleni. :)

Kuvassa ylempänä on itse kirja (graafinen suunnittelu: Ville Tiihonen) ja sen teemaan sopiva kirjanmerkki: vanhasta tietosanakirjasta leikattu havainnekuva aaltoliikkeen dynamiikasta.

Kirjastolahja varttuneelle sukulaiselle

En ole kerennyt paljonkaan lueskella, syksyisin kun on edelleen kaikenlaista puuhaa, kun roikun puoliksi vielä opiskelijaelämässä ja kesälomakin jäi tänä vuonna pitämättä. Luku-uutisten sijaan jaan tässä tämmöisen ekologisen lahjaidean siinä toivossa, että joku siitä inspiroituu ja joku toinen saa tuloksena mieleisensä lahjan.

Olen koonnut pari kertaa "lahjakuorman" kirjaston kirjoista lähellä asuvalle ikäihmiselle. Tänään käytiin syntymäpäiväkahveilla siippasen isoäidin luona, joka poistuu kotoaan harvanlaisesti. Siippanen osti hänelle varmuuden vuoksi Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvan jatko-osan, koska edellinen osa oli osoittautunut nappiostokseksi. Minä omasta puolestani keräsin kirjaston kirjoista isoäidille "paketin" kirjoista, joista arvelin hänen mahdollisesti pitävän. Pari dekkaria, pari sarjakuvaa, humoristinen äänikirja, Matti Raninin omaelämäkerta. Idea on se, että mitään ei tarvitse lukea, palautetta suorastaan toivotaan jos konsepti sopii pirtaan, ja minä lahjan "antajana" voin hoitaa lainojen uusimiset ja palauttamiset.

Isoäiti toivottavasti saa lahjastani irti jotain, ja kostuinpa siitä itsekin. Ensinnäkin oli KIVAA pyyhältää hyllyjen välissä ja etsiä toiselle mieluisaa luettavaa – etenkin kun paineita ei (ainakaan vielä) ole. Toisekseen sain toteuttaa omaa nuorekkuuskampanjaani sujauttamalla mukaan vähän muutakin kuin Kaari Utriota ja Agatha Christietä. ;)

Tokihan joku saattaa tällaisesta lahjasta ehkä loukkaantuakin, mutta monilla vanhemmilla ihmisillä on jo vähän kaikkea eivätkä he halua lahjaksi mitään. Jos nyt on kuitenkin niin, että kirjastoon ei pääse enää liikkumaan kovin usein tai luontevasti, tällainen "lainalahja" saattaa olla kovinkin mieleinen.

Raportoin myöhemmin, mitä isoäiti antimista tuumasi. Jos juuri sinä, lukijainen, olet kokeillut tai aiot kokeilla vastaavaa, kuulen siitä kommenteissa mielelläni. :)