Hyttysiä sateessa ja elämää tonnikalan silmin

Pitkästä aikaa. Palaan kesäprojekteihin joskus. Sillä aikaa video, joka vastaa kysymykseen: miten hyttyset pystyvät lentämään sateessa?

Asiasta toiseen:
Luin jokin aika sitten myös harvinaisen kiintoisan kirjan. Nainen joka sukelsi maailman sydämeen tarttui kirjastosta mukaan suunnittelematta. Se oli asetettu esille uutuuskirjana, ja ajattelin poiketa luutuneista lukutottumuksistani ja lukea jotakin erilaista. Sabina Bermanin kirja kertoo autistisesta tytöstä, joka pitää eläimistä enemmän kuin ihmisistä, vaikka onkin töissä tätinsä omistamassa tonnikalanjalostamossa. Hän rentoutuu pukemalla sukellustamineet niskaan ja laskeutumalla meren pohjaan makoilemaan pintaa alhaalta katsellen. Tytön mukaan suurin syy ihmisten typeryyteen on Descartesin uskominen: kaiken pahan alku ja juuri on "Ajattelen, siis olen". Päähenkilö on mielestään itse niin tyhmä, että hän ehdottomasti on ensin ja ajattelee, jos on pakko, vasta sitten. Olemassaolo ei olekaan ihmisten sankoin joukoin harrastamaa ajattelua vaan nimenomaan olemista, elossa olemisen tunnetta, sitä että on maailmassa kiinni. Kiinnostavaa luettavaa ja muutamia kuvia, jotka pysyvät mielessä pitkään jälkeenpäin. Suosittelen... no, vähän kaikille. Eläinten oikeuksista ei tarvitse olla suuria tunteita voidakseen nauttia tästä ajatuksia herättävästä kirjasta.

Kevät toi, kevät toi pullofarmarin

Katsellessani kyökin ikkunasta ulos lumisateeseen (!!!) rupesin ajattelemaan oikein tarkoituksella keväisiä. Ostin viikolla niinkin fiinistä kasviliikkeestä kuin Vapaavalinnasta viisi pussia siemeniä kahdella eurolla. Vaikka vanhat puutarhuroinnit ovat menneisyydessä menneet aika raskaasti metsään (toissavuonna laventeleistani YKSIKÄÄN ei noussut maasta. Istutin pussillisen), intouduin kuitenkin yrittämään. Valitsin (vähän häpeillen kykyäni olla oppimatta menneestä) taas laventelia, mutta lisäksi persiljaa, basilikaa, timjamia... ja jotain muuta. Selailin kasvinhoitoaiheisia sivuja ja eksyin Puutarha.net-sivulle, jossa tuntui olevan suhteellisen selkeästi jaoteltuina ohjeita monenlaisista kasveista ja yrteistä sekä niiden hoidosta. Lyhyen surffailuni aikana opin jotain oman kasvihistoriani kannalta ensiarvoisen tärkeää: jos ohjeessa sanotaan, että kasvi pitää hiekkapitoisesta maasta, älä herran tähden mene sotkemaan joukkoon mitään hiekkalaatikkohiekkaa. Ilmeisesti pahimmassa tapauksessa hienojakoinen hiekka pitää vettä erinomaisesti (eikä siis päästä läpi kuten tarkoitus on) ja saattaa jopa tukahduttaa kasvin juuret hapenpuutteeseen. Tämä selittää ehkä, miksi laventelini eivät nousseet maasta, sen miksi isoisoäitini minulle antamat rahapuupistokkaat kasvoivat kivulloisesti ja kuolivat lopulta ja vielä senkin, miksi 10-vuotiaana saamani fikus on vieläkin pikkuinen varreltaan.

New York Timesin sivuilla on pienimuotoinen kuvakokoelma, jonka aiheena on pienoiskokoiset viherasetelmat terraarioissa, pulloissa ynnä muissa vastaavissa. Ihan mahtavia asetelmia, kannattaa käydä kurkkaamassa!

Luomupuuvillaa... eikä pal muuta

Kävin kevään innoittamana Eurokankaassa. Houkka olin ja kuvittelin että himoitsemani ompelukirja olisi edelleen hyllyssä kirjastossa, niin kuin vielä eilen iltapäivällä. Kirjaa ei ollut, mutta silloin en ollut siitä vielä tietoinen ja valssasin kevättä rinnassa Wiklundin yläkerrassa sijaitsevaan Eurokankaaseen. Tarkoituksena oli lähinnä katsella, mutta löytöpalalaarissa kaikki valmiit palat olivat 50 %:n alennuksessa, joten mukaan tarttui sitten pari metriä vihreävalkoista kangasta. Sitä ennen kävin tarkastamassa luomupuuvillan ja Reilut kankaat. Tilanne on opiskelijan kannalta hyvin masentava: reilu maksaa oikeastaan poikkeuksetta 20€/m, samoin suurin osa luomukankaista. Eräs tummansininen tukeva kangas olisi lähtenyt noin 13€:n metrihintaan, mutta hintalappu varoitteli samaan syssyyn että väri "saattaa haalistua pesussa". Sisustuskankaiksi toisaalta oivallisesti soveltuvia kierrätyskankaita tosin oli paria väriä 10€/m. Vaatteisiin niitä tuskin haluaa kukaan siis laittaa, johtuen siitä että n. 60 % (en tarkkaan muista paljonko) kankaasta on kierrätysmuovista (esim. PET-pullot) ja loppu polyesteriä. Ihan kivan näköisiä kuitenkin molemmat värivaihtoehdot olivat, jos omistaisin sohvan, niin saattaisinpa hyvinkin yrittää vikertää kyseisestä aineesta sohvatyynyjä.

Muuten ei kuulu uutta. Yliopistohommaa, kesätyönhaun voittoja ja tappioita (enimmäkseen tappioita)... Haluaisin opetella espanjaa, opiskella taas organisoidusti ranskaa... saada jotakin aikaan. Olen hieronut kaverin kanssa diilin: se opettaa mulle java-ohjelmoinnin perusteita, jota vastaan minä taas opetan hänelle japania. Puuha on hauskaa, joskin toivon nyt että olisimme valinneet ensimmäiseksi isoksi koodausurakaksi jotakin vähän pienimuotoisempaa kuin arkistointiohjelman kirjoille ja cd:ille.

Tein ulkona sen virheen, että avasin silmät. Kutisee, ää!

Tekoälykästä

New York Timesin sivuilla on raivostuttavan koukuttava kivi, sakset, paperi -peli. Pelaaja voi valita, haluaako tekoälyn aloittavan oppimisen puhtaalta pöydältä, vai salliiko sen ynnäillä heti todennäköisyyksiä yli 200 000:sta aikaisemmin pelatusta pelistä. Edellinen on ainakin omalla kohdallani huomattavasti helpompaa. Tekoälyn logiikka on todella yksinkertainen (mutta silti hankala ennustaa, kun pitäisi veikata mitä 200 000 muuta pelattua peliä mahtavat asiasta sanoa), ja sitä pääsee seuraamaan missä vaiheessa tahansa nappulaa klikkaamalla. Havaitsin olevani jopa hieman pettynyt minut päihittäneen logiikan tasoon, sillä olin itse psykologisen sodankäynnin syövereissä ja odotin jotain hieman monimutkaisempaa kuin "mitä muut vastaavan kombinaation pelanneet ovat seuraavaksi valinneet".

Typerä kone.

Ekovaatteita horisontissa

Vaateostokset, nuo pirulaiset. Jostain pitäisi löytää hynttyitä ylle, mutta itse en osaa ommella ja paikallisesta UFFista on parina viimekertana tuntunut olevan vain karmeita rytkyjä. Ainakin mun koossa. Mene ja tiedä. Oon kuitenkin tässä viimeaikoina selaillut kesätyöilmoituksia niin paljon, että mieleen nousee jo kesä ja semmoinen eksoottinen asia kuin PALKKA, mitä ei hetkeen oo näkynyt mailla eikä halmeilla. Tätä kesäistä rikastumista silmälläpitäen olen ajatellut, että voisin jopa investoida johonkin uuden uutukaiseen ekovaatteeseen. Vetää jotenkin surumieliseks, että tuntuu uskomattomalta löytää vaate, jota
a) ei oo tehnyt joku tytön- tai pojanpallurainen henkensä kaupalla
b) ei oo tehny joku aikuinen ihminen sellasissa oloissa, että
i) sen terveys vaarantuu (esim. värjäys/valkaisukemikaalit tai farkkujen hiekkapuhallus)
ii) se ei saa tarpeeksi palkkaa, että voisi panna lapsensa kouluun
iii) pakollinen, viikoittainen työtuntimäärä nousee lähemmäs sataa tuntia, hyvässä lykyssä palkatta
iv) järjestäytyminen johonkin liittoon on potkujen ja/tai fyysisen uhkailun aihe.
c) oo valmistettu tehtaassa, jonka ympäristökuormitusta ja tarpeetonta resurssien hukkaamista ei valvota mitenkään.

Lista näyttää pitkältä, mut ei siinä oo mitään sen ihmeempää. Ja jos jotain asiaa mä en jaksa, ni se on sitä ihmisryhmää, joka jostain on kaivanu sellasen argumentin että "parempi se niille lapsille on, et niil on jotain työtä ku et ei ois mitään!" Jos tehtaat maksais aikuisille työläisilleen kunnollisen palkan, ni ne lapset pääsis kouluun.

No joka tapauksessa, täs ois kaks ekovaatemerkkiä, Second Chance ja Nurmi. Paan ne nyt tänne muistiin että sit rikastuttuani löydän nää osoitteet vielä jostain. Noista kahdesta Second Chance vaikuttaa enemmän muntyyppiseltä, vaik niilläkin on vähä turhasti retroilua mun makuun... tosin ei ehkä yhtä paljon ku Nurmella, mää vähä vieroksun kaikkii tommosii asustei kuten rinkulahuivei... ja lisäks en löytäny mistään isompia kuvia niistä Nurmen vaatteista et oisin voinu kyylätä tarkemmin tummien vaatteiden yksityiskohteita. No jaa. Murehdin sitä sit ku oon rahakas.

P.S. Tulipa nyt silmiin vielä kolmaskin merkki, Samuji, jolla on ainakin yks aika sympaattinen taskumekko.

Haluatko miljonääriksi?

Sociological Images -blogin artikkelissa on tarkkailtu Haluatko miljonääriksi -kisan erimaalaisia versioita. Mielenkiintoinen havainto on, että "kysy yleisöltä" -oljenkorrella on eri painoarvo eri maissa, sillä yleisön avuliaisuus vaihtelee kulttuureittain.

Esimerkkejä annetaan kolmesta eri maasta. Amerikkalaisyleisö tuntuisi noin yleensä pitävän kilpailijan puolia ja äänestää käytännöllisesti katsoen aina parhaan tietämyksensä mukaisesti. Venäjällä yleisö puolestaan äänestää usein tahallaan päin honkia. Henkilökohtaisesti huvittavimpana pidin ranskalaista äänestyskäyttäytymistä: jos yleisöltä kysytty kysymys on liian helppo, yleisö ilmaisee halveksuntansa äänestämällä väärin. Mikäli taas kysymys vastaa yleistä käsitystä kinkkisestä tapauksesta, pelaajan katsotaan ansaitsevan apua ja äänestysnappuloita painellaan vilpittömin mielin.

Kiehtovaa, eikö vaikka? Syitä voi kukin miettiä tykönään. Amerikkalaisreaktion ymmärrän (ryysyistä rikkauksiin -ihannointi ja näin päin pois), ranskalaiseenkin suhtautumiseen kuvittelen löytäväni jotain logiikkaa... mutta venäläisreaktion syitä en osaa arvailla. Siihen blogin kirjoittajakaan ei saanut tyydyttävää selitystä. Ehkä olen viisaampi luettuani Outi Parikan Äiti Venäjän aapisen. Ostin sen pokkarina pari vuotta sitten, mutta syystä tai toisesta luku-urakka jäi kesken.

En muista enää mitään Suomen kisaversiosta mitään... Vitsi kun nyt kiinnostais.

Pian täällä

Aloittanen tässä kohta blogailun. Niin että onneksi olkoon, internet!

(Tulee mieleen tyhjän liikkeen ikkunassa taannoin näkemäni paperilappu: "Lapsiturva-liikkeemme lopetti toimintansa näissä tiloissa. Tilalle avataan pian erotiikkapuoti Bella Cosa." Samanlaisissa omituisissa tunnelmissa olin sinäkin räntäisenä päivänä tuijottaessani ikkunan tiedonantoa liikennevaloista kadun toiselta puolelta.)