A. J. Jacobs: Kunnon mies (eli maailman vetävin terveyskirja!)

Nemo 2012

Mitä enemmän Jacobsia luen, sen enemmän hänestä pidän. Kunnon mies on populaaritietokirjallisuutta parhaimmillaan. Se on viihdyttävä, monipuolinen ja asiaansa perehtynyt katsaus terveisiin elämäntapoihin.

Juju on siis se, että Jacobs panee itsensä likoon ja omistaa kaksi vuotta elämästään tullakseen maailman terveimmäksi mieheksi. Aiemmista kirjoista tutulla päättäväisyydellä hän pureutuu eri osa-alueisiin teemavuosiensa aikana ja yrittää muokata omista elämäntavoistaan mahdollisimman terveellisiä. Toksiinien välttely, oikea ruokavalio, kuntoilu, melusaasteelta suojautuminen, sikeämmät yöunet ja niin edelleen.

Kirja koostuu kuukauden mittaisista tietylle teemalle omistetuista pätkistä, joiden lopussa on aina pieni kokonaiskatsaus, "terveystarkastus". Kun raportoitavana on 24 kuukauden tapahtumat ja kirjassa "vain" 400 sivua, voi itse kukin ynnätä, ettei yhden luvun pituus ole päätä huimaava. Joskus tuntikin, että tietystä aihealueesta olisi halunnut lukea lisääkin, ja sitten harmitteli että juttu siirtyi eteenpäin käsittelemään jotain vähemmän kiinnostavaa asiaa, kuten silmäharjoitusten tekemistä. :) Kaikkea ei kuitenkaan voi saada: yleisesitys on aina yleisesitys.

Jacobsin tyyli vetoaa ainakin meikäläiseen kovasti. Palasin kirjan pariin kuin vetävämmänkin juonivetoisen romaanin ääreen. Huumorin ja paneutuneisuuden yhdistelmä on erinomainen. Kirja etenee kevyesti ja siinä koetetaan joskus hassujakin asioita, mutta puuhissa on kuitenkin käytännössä aina mukana joku tutkimusten tukema tolkku.

Monipuolisuutensa takia kirja ilmentää hienosti seikkaa, joka usein hämärtyy yksittäisiä aiheita käsittelevissä terveystietoiskuissa: terveys on monipuolinen kokonaisuus. Jos ahdistuu liikaa terveysasioista, voi lamaantua. Jos lähtee ulos lenkille, se tekee hyvää sydämelle ja verisuonille, mutta asfaltilla juokseminen ei ole hyvästä polville, ja kaupungissa juostessa saattaa joutua murehtimaan pienhiukkaspitoisuuksia sekä synkeitä tilastoja liikenteessä vuosittain kuolevien ihmisten määristä. Toisaalta auringonvalo käynnistää kehon oman D-vitamiinituotannon ja pelkkä ulkoilmassa oleilu tekee hyvää.

Vaikka Jacobsin lähestymistapa on aika äärimmäinen, tämän kirjan viesti on loppujen lopuksi siis hyvin maltillinen: Kaikkea ei voi saada. Keskity olennaiseen. Vetoaa tällaiseen sohvaperunaan, joka vielä etsii sitä liikuntalajia, joka veisi mennessään. Poimin silti muutaman vinkin, joita ajattelin terveyteni nimissä yrittää panna täytäntöön. Yritän muistaa mennä kyykkyyn, kun tarvitsen jotain vaikka matalalla olevasta laatikosta, sen sijaan että taivuttaisin vain selkää. Pohdin, miten saisin kotona järjestettyä itselleni tietokonepisteen, jossa voisin tehdä töitä seisten. Pakkaan herkut pois silmistä yhden tai pari namia syötyäni – poissa silmistä, poissa mielestä pitää paikkansa hämmentävän hyvin! Kirja on pullollaan sekä hyviä että vähän hassujakin terveysvinkkejä, eiköhän niistä jokainen jotain omaan elämäänsä löydä. Takana on hyvät pienet liitelistat Jacobsin mielestä parhaista vinkeistä.

P.S. Suomennoksesta välittyy (ainakin minusta) persoonallinen sävy. Lotta Heikkerille kiitos jouhevasta lukukokemuksesta!

A. J. Jacobs

Kunnon mies : kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä

Nemo 2012

Suom. Lotta Heikkeri

400 s.

Tarkastaja Canalin pyskoanalyyttiset seikkailut

Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut
Bruce Fink
suom. Anna Tuomikoski
Teos, 2013

Kirja sattui silmiini kirjastossa, ja uteliaisuutta kutkuttava nimi sekä kannen retrofontti vetivät puoleensa. Amerikkalainen psykoanalyytikko ja akateemikko Bruce Fink on kirjoittanut kansien väliin kolme tarinaa, joiden keskiössä on Ranskan salaisesta palvelusta eläköitynyt Quesjac Canal. Nykyään New Yorkissa elelevä Canal antaa konsulttiapua paikalliselle poliisilaitokselle, kun käsiin sattuu tapaus, joka vaatii epätavallista kultuurintuntemusta. Canal onkin sangen charmantti. Psykoanalyysin nimeen vannova herrasmies ratkoo pilke silmäkulmassa niin rikolliset kuin psykologisetkin arvoitukset.

Ajatus on nerokas! Meikään ainakin kolahtaa konsepti, jossa selvitellään sekä ihmismielen kiemuroita että rikoksia. En vain ole täysin varma, että kirja saavuttaa konseptin lupaaman potentiaalin. Canalin analyysi kohdistuu hänen kollegoihinsa tai muihin yhteistyökumppaneihin, toissijaisesti vasta rikollisiin, mikä laimentaa jännitettä melko paljon. Tarinoiden on tosin tarkoituskin olla melko leppeitä – onhan päähenkilökin vanhempi mies eikä mikään äksön-MacGyver. Kun analyyttinen katse kuitenkin kohdistuu Canalin kumppaneihin, käsiteltävä aihe on useimmiten rakkauselämä ja sen ongelmat. Ihmissuhteet ovat kyllä kiinnostavia, muttamutta… Aiheen olisi voinut typistää yhteen tarinaan kolmesta ja hyödyntää psykoanalyyttistä otetta jotenkin muuten muissa tapauksissa.

Toinen vaihtoehto olisi ehkä ollut kirjoittaa yksi "täyspitkä" romaani ja analysoida sen hahmoja tarinan edetessä. Etenkin kolmannessa tarinassa on monta henkilöä, joiden sielunelämää tutkaillaan ainakin joissain määrin, ja minusta alkoi tuntua siltä että parin henkilön seuraaminen pitemmän aikaa voisi olla antoisampaa. Hahmot ehtisi oppia tuntemaan perin juurin, sen sijaan että ne nyt vaihtuvat sadan sivun välein, ja psyyken syövereiden tutkistelu voisi sitä kautta olla antoisampaa.

Taustatiedoksi lienee reilua kertoa, etten ole hulluna siihen vähään, mitä psykoanalyysista luulen tietäväni: fiksoituminen jollekin varhaislapsuuden kehitystasolle, seksuaalisuuden ja seksin korostaminen motivaationa vähän kaikessa, freudilaisten lipsautusten totuudellisuus… (Ja klassinen "Joskus sikari on vain sikari." -lausahdus, joka mielikuvissani heijastelee ehkä puhtainta kaksinaismoralismista kertovaa esimerkkiä, jonka pystyn tähän hätään keksimään.)  Tätä taustaa vasten on siis ihan hyvä suoritus Finkiltä, että kirjassa esiintyvä psykoanalyysi ei tuntunut aivan höpöhöpöltä. :D En osaa arvioida analyysien uskottavuutta… Olisi oikeastaan kovin kiinnostavaa lukea vastaavia fiktiivisiä tapauskuvauksia jonkin muun psykologian haaran näkökulmasta.

Tykkään kyllä leppoisista murhista (cozy murder), mutta tässä oli leppoista ehkä vähän liiankin kanssa. Viihdyttävää omassa kategoriassaan, mutta tasapainoa psykologisoinnin ja seikkailun välillä olisi voinut vähän rukata. Sehän näissä kai onkin vaikeaa, kun yrittää rikkoa valmista formaattia ja kirjoittaa jotain jolla on "kumpikin jalka eri maailmassa".

Suomentaja, Tuomikoski, on käsittääkseni suoriutunut urakasta kiitettävästi. Urakkaa onkin, koska kirjan tyyli on sangen leikkisä. Joskus se tuntuu hieman pakotetulta, mutta useimmiten lennokkaat sanavalinnat luovat sujuvan kokonaisuuden. (Usein lupsakkuus oikein naurattaa lasillisen jälkeen, havaitsin. ;) ) Kirjailijan tekstiin punomat useat ranskankieliset lausahdukset elähdyttävät, jos osaa yhtään ranskaa, mutta kieltä täysin taitamatonta ne saattavat pitemmän päälle korveta.

Summa summarum:
Kiitämme: lennokasta suomennosta, nerokasta konseptia, kiinnostaviakin analyysejä
Jäämme kaipaamaan: psykologian hyödyntämistä varsinaisiin rikoksiin tai syvällisemmin ja harvempiin henkilöihin, inausta lisää jännitystä