Terttumarja erehtyy

!!!!

Aloitan rempseästi huutomerkkirivistöllä, sillä se oli tuntemukseni, kun leirintäalueen asiakkaille tarkoitetussa pikkiriikkisessä kirjastossa havaitsin Aili Somersalon vuonna 1946 painetun kirjan Terttumarja erehtyy.

Hypistelin kirjaa ja panin sen ensin hyllyyn takaisin. Palasin pihalle, jossa jatkoimme yyber-coolin seurueeni kanssa känäämistä siitä, miten taipuu verbi, joka esiintyy muun muassa eräässä joululaulussa "niin repo sanoiksi virkki". Sanomalehteä selailtiin. Aurinkovoidepurkkeja availtiin. Taivaalle tuijoteltiin ja pohdittiin, mihin järjestykseen pitäisi sijoittaa Aliaksen pelaaminen, saunominen ja grillaaminen. Sitten en kestänyt enää. En saanut Terttumarjaa mielestäni. Könysin ylös penkiltä ja hain Terttumarjan erehdyksineen.

Kellottelin kalliolla ja perehdyin antaumuksella Terttumarjan vastoinkäymisiin. Hän on suloinen lapsi, jonka Lehdot ottivat orpokodista omakseen, kun esikoisen jälkeen näytti perheenlisäys takkuilevan. Äiti-Lehto rakasti häntä hellästi, kunnes pikku Sinikka saapui maailmaan, ja äiti alkoi pitää Terttumarjaa käenpoikana pesässään.

Mainittu kallio ja sillä luettu Terttumarja erehtyy.

Kun tasapuolinen isä on työmatkalla, äiti ja kaunaa kantava esikoinen, Sirpa, lähettävät reippaan ja tunnollisen Terttumarjan pois kotoa tekemään sairaanhoitajan työtä erääseen kaupungin huvila-alueen huviloista, jotta hän oppisi pikku hiljaa elättämään itsensä.

Tossunpohjan huvilassa Terttumarja tapaa sirkeän Mummulin, sisäkön (Mirkku kelvoton) ja Mummulin lapsenlapsen eli hajamielisen tohtorin, jonka mielestä Terttumarjan silmät ovat kuin Adrianmeri Abbazin edustalla. Kaikki on kaunista ja ihanaa, ja äidin anteeksianto kajastelee Terttumarjan mielessä, kunnes jo seuraavana päivänä käy ilmi, että hän on mennyt väärään taloon. Kiiluvasilmäinen vanhus, jota Terttumarjan oli tarkoitus mennä hoitamaan, asuu viereisessä talossa. Siellä on kolkkoa ja ikävää, hoidettava potilas repii Terttumarjan kaunista palmikkoa ja raapii käsiä. Talon isäntä on kylmäkiskoinen, ja talossa myös asuva sisarentytär on kateellisen Sirpa-siskon pahansuopa toveri, Rauni. Siinä sitä sitten jännitetään, pääseekö Terttumarja-rassu takaisin Mummulin luo ja antaako äiti hänelle anteeksi.

Olen kauhean harmissani, etten hoksannut ajoissa ottaa vaikka valokuvaa joltakin sopivalta aukeamalta, jotta olisin saanut tekstinäytteen. Kirjoitusvälineet kynästä tietokoneeseen olivat kotosalla.

Terttumarja on tietysti täydellinen olento. Kaunis ja kaino ja lempeä ja laupias. Hahmojen jaottelu hyviksiin ja pahiksiin on kuin Lumikissa konsanaan, mutta 40-lukulaisessa kielenkäytössä oli tenhoa. Vanhanaikaisessa painokoneessa oli niin paljon puhtia, että kirjaimet erottuivat hentoisina kohoumina sivun takapuolellakin. Kirjoituskonemaisilla kirjasimilla painetuilla riveillä tunsi kelluvansa melkein kuin selän takana liplattavalla kesäisellä merellä. Tossunpohjan huvila. Mummuli. Mieltä virkistävä "koffeini". Kuvastimet, talouskoulut, sateensuojat. Keskellä unen herätetyt ihmiset, jotka nousevat "sekaisin aivoin", jotka neulovat "jumppereita" ja jotka sokeeraavan paljastuksen kuultuaan hätkähtävät kuin olisivat saaneet "sähkötärähdyksen".

Kirjasta oli loppujen lopuksi riemua muillekin kuin vain itselleni. Nelihenkisen seurueemme yksi jäsen oli päiväunilla, toinen halusi nauttia ansaitusta lomahetkestä oman kirjansa parissa ja kolmas vaati minua pitämään itselleen seuraa, joten Terttumarjan kohtalon kiehtomana ehdotin, että hakisimme meille molemmille juomat, lukisin ääneen vielä yhden luvun ja herättäisimme sitten päiväunostelijan kolmanneksi johonkin lautapeliin. Näin tehtiin, paitsi että aurinkoisella kuistilla luettiin ääneen kaksi, jollei kolmekin, lukua orporaukan seikkailuista.

Jaettu hupi on paras hupi, sillä saunan jälkeen kuulijakunta lisääntyi vielä yhdellä, ja huomasin olevani onnesta soikeana, kun sain jakaa sen mahdottoman omintakeisen tunnelman, joka syntyi kesästä, lapsuuskesien tutuista maisemista, joutilaisuudesta ja siitä 40-luvun kirjasta. Tarina kirvoitti kuulijakunnassa ja lukijassa naurua sekä tahallisella että tahattomalla huumorillaan, mikä oli olennainen osa koko juttua. Jotain melodramaattista murhenäytelmää tuskin olisimme jaksaneet porukalla ällistellä useamman luvun verran, vaikka se olisi miten pursunnut talouskouluja ja kuvastimia.

Niin että kiitos Aili Somersalolle pienimuotoisen kesäelämyksen tuottamisesta yli 60 vuotta vanhalla kirjallaan, juhannusseuralle joka jaksoi innostua kanssani kyseisestä opuksesta ja sille henkilölle, joka kyseisen kirjan oli 50 sentillä ostanut ja lahjoittanut lomalaisten pieneen kirjastoon.

Terttumarja erehtyy

Aili Somersalo

Karisto, 1946

leirintäalueen "kirjastosta"

Siippalukua: Truckers

Hei, toveri Siipalle Lukija!

Mitä kuuluu? Oletko menestynyt viime aikoina pyrkimyksissäsi löytää kirjallisuutta, josta siippasikin pitää? Viimeisin onnistumiseni on Terry Pratchettin lastenkirja Suuri ajomatka, joten en voi kehua saaneeni korkeita pisteitä ainakaan korkeakulttuurista. Onhan se kuitenkin jotakin, ja siipan naureskelua on ihana kuunnella.

Luimme kirjan englanniksi (Truckers, Corgi 1990), joten erisnimissä saattaa olla heittoa. Suuri ajomatka kertoo ontuista, pienistä ihmismäisistä otuksista, joita asuu pieni heimo erään suurehkon tien lähellä. Elämä on vaikeaa, kun jäseniä yhteisössä on vain neljä, ja heistäkin kaksi vanhuksia: vanha Torrit ja mamma Morkie kinaavat sisukkaasti keskenään, nuori Grimma yrittää pyörittää taloutta ja Masklinille on jäänyt metsästäjän ja yleisen elättäjän rooli. Kun olot käyvät liian kurjiksi, he hankkiutuvat läheisellä huoltoasemalla tankkaavan rekan perään, jossa he kulkeutuvat suureen tavarataloon.

Nelikon ihmetys on suuri, kun heille valkenee, että onttuja onkin olemassa enemmän kuin vain he neljä: tavarataloa asuttaa pieni armeijallinen pikkumiehiä ja -naisia, jotka eivät ole koskaan olleet ulkona. Jotkut eivät itse asiassa usko koko ulkomaailman olemassaoloon, vaan uskovat kaiken valtiaan eli tavaratalon perustajan järjestäneen suuressa viisaudessaan kaiken saman katon alle onttuja varten. Muukalaisia on vaikea uskoa ulkoa tulleiksi sikskin, että paikallisen hörhön keksijän laskelmien mukaan ulkona eläville olisi pakostakin muotoutunut kartiomainen pää, jotta sade valuisi mahdollisimman tehokkaasti pois.

Ääni alkaa kuitenkin muuttua kellossa, kun luotettavasti toisiaan sykleissä seuraavissa alennusmyynneissä ilmestyy epätavallisia tekstejä, eikä hyllyjäkään enää täytetä kuten aiemmin. Tavaratalo aiotaan purkaa. Masklinin tehtäväksi jää laatia koko onttuyhteisölle muuttosuunnitelma ja organisoida sen toteutus. Tehtävä on vaikea, sillä Masklin ei pidä itseään johtajatyyppinä ensinkään. Lisäksi eri osastoilla asuvat ontut eivät ole innostuneet yhteistyöajatuksesta. Yhteistyötä on kuitenkin tehtävä, mikäli kuorma-autojen pesästä on tarkoitus siepata ontuille muuttoauto ja ajaa se suosiolliseen paikkaan, jossa ontut voivat elää ja olla.

Tavaratalo-onttujen vakaa usko tavaratalon perustajan kaikkivoipuuteen ja -tietävyyteen parodioi aika suoraviivaisesti uskontoa sen tutummissa muodoissa, mitä sinänsä en miellä perinteiseksi lasten- tai nuortenkirjojen elementiksi. Asennekasvatusta annetaan myös tasa-arvossa, sillä paperiosaston (ja muidenkin) onttujen suureksi ihmetykseksi Grimma-tyttö oppii lukemaan. Paperiosastolla on vakaasti uskottu, että naisen aivot poksahtavat, jos tämä yrittää niinkin vaikeita kuin lukemista. Vastuun otto ja kantaminen ja yhteistyö ovatkin sitten jo kohderyhmän peruskauraa.

Meille nimellisesti aikuisille kirja oli myönteinen lukukokemus. Itse en ollut sen kummemmin "myyty", mutta huolettomuus sekä terävänäköiset sutkaukset jaksoivat kiinnostaa. Siippanen komedian ystävänä oli arvioni mukaan keskimääräistä viehättyneempi. Aion hankkia seuraavan osan kirjastosta muistaessani.

Parhainta onnea ponnisteluihisi. Raportoithan menestyksestäsi!

M.

A. J. Jacobs: Raamatullinen vuosi

Omituinen, rehellinen, ajankohtainen, kiinnostava. Näin sopii luonnehtia itseään ihmispukuiseksi koekaniiniksi itseään kutsuvan yhdysvaltalaisen A. J. Jacobsin kirjaa Raamatullinen vuosi. Jacobs dokumentoi kirjaansa vuoden elämästään. Vuoden aikana hänen on tarkoitus noudattaa kaikkia Raamatun käskyjä ja komentoja.

Etukäteen voin mainita, että kivitys jää aika surulliseksi (tai ehkä pitäisi sanoa onnelliseksi) yritykseksi. ;)

Piti kirjoittamani tämä juttu jo aikoja sitten, ja nyt parin viikon välimatka erottaa meikän ja kaiken tolkullisen sanottavan toisistaan jo vääjäämättä. Summaanpa silti sen, mitä muistiin on jäänyt:

Tykkäsin. On aika mediaseksikästä dissata uskonnollisia ihmisiä vailla sen kummempaa yritystä ymmärtää, mistä on kysymys, että tällainen projekti vaikuttaa jotenkin ihailtavan tasapainoiselta ja... no, reilulta. Uskonnolla on niin myönteiset kuin kielteiset lieveilmiönsä, en halua yrittää tässä kieltää kumpiakaan, mutta arvostan aina yritystä ymmärtää.

Jacobsin paneutuminen asiaan on erityiskiitokset arvoista. Hän kantaa kotiin (ja kannatuttaa postimiehellä Amazonista) hylly tolkulla apologeettista kirjallisuutta ja eri versioita raamatusta. Hän kerää tutuistaan ja tutun tutuistaan ympärilleen eri uskontoja tai uskontokuntia edustavia neuvonantajia, jotka ovat enimmäkseen rabbeja, pappeja tai muuten jollakin tavalla neuvonantajan asemaan muodollisesti kelpaavia.

Kiitosta ansaitsee myös se, ettei kirja degeneroidu huumoriteokseksi, vaikka huvittavia elementtejä tulee vastaan useinkin. Tiesittekö esimerkiksi, että USA:ssa toimii ainakin yksi palvelu, jolle voi lähettää elokuvia "siivottavaksi"? En muista tilataanko leffa sieltä vai lähetetäänkö se sinne itse, mutta lopputulema on kuitenkin se, että syntinen aines saksitaan elokuvasta pois. Jacobs ei voinut vastustaa kiusausta lähettää palveluun Kill Billin. Tuli kuulemma takaisin noin tunnin pituisena ja aivan tolkuttomana, sillä kuten olettaa saattaa, juonen kulun kannalta olennaisia kohtia oli pätkitty väkivallan sun muun takia pois roppakaupalla. Jäin niihin tunnelmiin, että huvittavien episodien suhde tosimielellä kirjoitettuihin oli aika sopiva.

Kirjaa ei kuitenkaan voi pitää minään absoluuttisena totuutena, koska sivujen myötä käy yhä vain selvemmäksi, että kyseessä on yhden ihmisen matka omaan hengellisyyteensä. Jacobs lähtee matkalleen agnostikkotaustalla – ateistin kirjoittamasta vastaavanlaisesta kirjasta olisi voinut tulla erilainen. Toisaalta voi kysyä, onnistuisiko vastaavanlaisen kirjan kirjoittaminen muulta kuin agnostikolta. Jacobsin juutalainen perhetausta myös lienee vaikuttanut siihen, että vanha testamentti tuntuu tekevän häneen suuremman vaikutuksen kuin uusi. Protestanttinen kirjoittaja todennäköisesti olisi kokenut tämänkin eri tavalla.

Vaikka henkilökohtainen ulottuvuus on kirjassa aika vahva, se mielestäni valottaa ainakin joiltakin osin joitakin uskonnon "mekanismeja". Esimerkiksi rukous: asioista kiittäminen tekee ihmisen ajan myötä kiitolliseksi, kiitollisuus onnelliseksi. Olipa se sitten taivaallinen tarkoitus tai sattumalta keksitty kikka, itseäni ainakin viehätti vastaavanlainen havainnointi.

Kirjan suurimmiksi eduiksi luen helppolukuisuuden, aitouden ja perehtyneisyyden. Ikuisia totuuksia tuskin on tarjolla, mutta tuore näkökulma ikivanhoihin oppeihin kyllä.

Kansankynttiläin kokoontumisajoissa kirja sujahtaa kategoriaan III) Uskonto.

Raamatullinen vuosi

Nemo 2008

Suomentanut Kira Poutanen