Nuku!

Avain, 2006

Minä yritin pysyä jämäkästi päätöksessäni olla kiintymättä yöperhoseen.

Tänään aukesi ikkuna Belgiaan Eurooppa-haasteen puitteissa. Viime vuonna luin Annelies Verbeken Kalanpelastajan, joka oli ihan ok, mutta jonka riivaavan, roikkuvan rakkauden teemaa en oikein diggaillut. Kirjaa varjosti lisäksi se, että tein pöljiä mielleyhtymiä kirjastossa ja kuvittelin ko. opuksen kertovan jostakin aivan muusta... No jaa. "By-gones" (olen ruvennut katsomaan Ally McBealia).

Ilmoitettakoon ensiksi, että Hanna Kirjainten virrasta oli huomaavainen ja kaikin puolin kiltti ja lahjoitti Verbeken esikoisteoksen, Nuku!, allekirjoittaneelle! Eikä suostunut korttiakaan vastaanottamaan vaivoistaan. Kiitos vielä kerran sinne suuntaan, yllätys oli iloinen. Aion tehdä kirjalle BookCrossing ID:n ja panna hyvän kiertämään, toivottavasti se saa monta uutta lukijaa.

Seuraavaksi luvassa synopsiksen tapaista. Kirjan kahta päähenkilöä yhdistää unettomuus, joka on kestänyt vuosia. Vuorokaudet venyvät ikupitkiksi ja aivorunko rutisee. Katkeruus nukkuvaa maailmaa kohtaan ajaa Mayan soittelemaan summamutikassa kostonhimoisesti kerrostalon ovisummereita keskellä yötä. Eräänä yönä hän löytää tihutyönsä myötä kohtalotoverin, Benoit'n, joka ikävöi äitiään niin ettei ole nukkunut vuosiin. Unettomuus lieveilmiöineen vetää hitaasti mutta varmasti ulkopuolelle, pois tavallisten tallaajien elämänpiiristä.

Lopuksi fiiliksiä. Nuku! -kirjassa oli päähänpinttymien osastolla jotakin samaa kuin Kalanpelastajassa, ja elämä keskeytti lisäksi luku-urakkani ikävästi niin, että takaisin kärryille pääseminen oli vähän vaivalloista. Pidin kuitenkin erityisesti Benoit'n eläinystävistä, kaskelotti Frederikistä ja Ernest-yökkösestä, joiden kautta rakentui kuva Benoit'n ongelmista ja elämästä omassa marginaalissaan. Pidin myös Olgasta, omapäisestä mummelista, joka tutustuu Mayaan ollessaan jälleen sairaalassa seuran toivossa keksittyjen oireiden vuoksi.

Vaikka kirja onkin paikoin melko synkeä, ystävällisyyttä ja avomielisyyttä löytyy epätodennäköisistäkin paikoista ja mahdollisuus parempaan säilyy. Se on aina yhtä huojentavaa.

Paremman kuvauksen kirjasta voi lukea ainakin Kirjainten virrasta.

(Muuten olen sitä mieltä, että jopa + kin on turhaa päällekäisyyttä. Joko esim. "jopa Martti oli vaivautunut paikalle" tai "Marttikin oli vaivautunut paikalle" mieluummin kuin "jopa Marttikin oli vaivautunut paikalle".)