Ilta meni antaumuksella pieleen, sillä kirjastoreissun päätteeksi järkätty tapaaminen lykkääntyi, lykkääntyi ja lykkääntyi, koska toisella osapuolella meni sukulaistensa luona puolitoista tuntia kauemmin kuin oli määrä. Päädyin kiukusta kihisten istumaan eräälle sisäpihalle, jossa odottelin äreänä ja tapoin aikaa tekstailemalla intissä hihhuvan veljeni kanssa, heitellen sorakiviä hiekkalaatikon viereen unohtuneeseen pieneen muoviämpäriin ja pelaten sanapeliä kännykällä. Oli pilvistä, tuuli vähän, asukkaat moikkailivat kun luulivat naapurikseen. En tiedä, miksi vasta siinä vaiheessa tajusin, että mukana on juuri sopivan lyhyt kirja.
Ja niin luin teetarinoita ja purin kiukkuani. Kiitos odotusseurasta, Ulrika Ylioja!
Kirjassa on teentuoksuinen, omalaatuinen tunnelma. Opin, että valkoinen Pai Mu Tan maistuu lehmänkuolalta. Alkoi tehdä hirveästi mieli vahvaa, mustaa sitruunateetä kermalla.
Joka aukeama on omistettu yhdelle tai useammalle ihmiselle, joiden nimi on vasemmalla sivulla. Oikealla on kyseisiin ihmisiin liittyvä runomainen novelli tai novellimainen runo. Jokaiseen tarinaan, ehkä muistoon, liittyy tee tavalla tai toisella, jokaista maustaa värimaailmaltaan pelkistetty kuvitus, mustaa, valkoista ja harmaan sävyjä täydentää jäntevä oranssinpunainen. Takana on lyhyt luettelo kirjassa esiintyneistä teejuomista lyhyen kommentin kera.
 |
| Kannen hahmo silmäilee tekstiäni epäluuloisesti. |
Lyhyet tekstit ovat tunnelmapaloja ihmisistä ja teehetkistä. Valjua yrttiteetä opiskelijapojan itse keräämistä yrteistä, mutta ei kehtaa valittaa. Lomalla yhdessä kerätty minttu teelasissa. Toisen kanssa jaettu teepannu myrskyisänä yönä. Yksittäiset tekstit eivät aina kolahtaneet, mutta kokonaisuuden tunnelma vei mukanaan ja jäi kangastelemaan mukavasti mieleen kansien sulkemisen jälkeenkin. Teen tuoksu, sen valmistaminen, eri laadut eri tilanteisiin. Kaappini on pullollaan irtoteelaatuja, joita kuitenkin käytän aika vähän. En ole mikään tee-hifistelijä, mutta kirjasen luettuani haluaisin olla. Lyhyet tuokiokuvat ja selkeälinjaiset, pehmeäväriset kuvat alkavat mielessäni rinnastua teekupillisiin. Hetken höyryävä kupillinen on yksinkertainen juoma, mutta karuudessaan aistikas. Kaunis on myös etenkin sisälehtiä koristava siipi-/eväaiheinen kuvio.
Menikö liian (teko)taiteelliseksi? Kerran näinkin päin. Haluaisin kernaasti kuulla teetuntijoiden mietteitä kirjan takana olevista suosituksista, mutta toisaalta myös kahvinjuojien näkemystä: viekö tunnelma mennessään myös kahvinjuojan? Takasivujen suosituksesta olen jo ostanut popkorninystävälle suositeltua vihreää teetä, jossa on joukossa paahdettua riisiä. Odotan oikeaa hetkeä, eiköhän sellainen tule, kun syksy häämöttää noin kuukauden päässä.
Kirjaa on vaikea luokitella, mutta toivottavasti en tee pahaa väkivaltaa kirjailijan/taiteilijan visiolle, jos luokittelen sen oman etuni nimissä sarjakuvaksi, jolloin voin täydentää blogitekstilläni Seitsemän sarjista -haastetta. ;)
Merenneito tavaratelineellä : teetarinoita
Ulrika Ylioja
60 s.
Like 2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti