Erin Morgenstern: Yösirkus

Basam Books, 2012

Olen muuttunut viime aikoina kärsimättömäksi lukijaksi. Päivät joina luin 1000-sivuista eeposta muskettisotureista tarinaan uppoutuneena tuntuvat tätä nykyä epätodellisilta. Noh, ainahan voi toivoa, että Dumas sattuu vain kirjoittamaan niin hyvin, että edellä mainittu tapahtuma voisi toteutua nytkin. En uskalla kokeilla. Mietin jo hädissäni mahdollisuutta, että olen tullut tiedostavammaksi lukijaksi. Niin, jos kirja on kelvoton, pitkästyn samalla tavalla kuin kuulemma lapset, jotka ovat liian edistyneitä luokalleen. ... Tokkopa.

Hätäännyn.

Oli miten oli.

Erin Morgensterin Yösirkus kuvaa (ylläripylläri) sirkusta, joskin tämä poikkeaa kokolailla perinteisistä, riehakkaista ja värikkäistä versioista. Sirkus on väritykseltään täysin mustavalkoinen (värjättyä tannerta myöten), ja se lähtee kaupungista yhtä äkkiarvaamatta kuin on sinne saapunutkin. Portit ovan auki auringon laskusta auringon nousuun. Pyöreän takorauta-aitauksen sisällä on mustavalkoisia telttarykelmiä, jotka sisältävät mitä ihmeellisimpiä esityksiä ja kokemuksia.

Kirja tuntuu aiheuttavan kiitettävää jakautuneisuutta Goodreads-palvelussa: se sijoitetaan käyttäjäarvosteluissa sekä "miten tämä on julkaistu" että "upeinta maailmassa" -kategorioihin. Ilonpilaajana asetun näiden ääripäidän välimaastoon: Yösirkus pursuaa kirjailijan mielikuvituksekkaita ideoita ja ajatuksia, mutta itse tarina sirkuksen ympärillä tuntuu jäävän miljöön varjoon. Sirkus on ilman muuta romaanin kantava ydin.

Kirjassa on jonkin verran asioita, joista voi hikeentyä halutessaan: Lasten dialogi on stereotyyppisen lapsekasta, lapset selittävät alleviivatun hämmentyneesti kaikkea ja käyttävät analogioita minkä ehtivät. Samojen lasten kasvua 16 vuoden ikään ei replikoinnista juuri huomaa. Sitten löytyy tällaisia vaivaannuttavia katkelmia:
 "Suurimman osan elämääni olen joutunut pinnistelemaan pitääkseni itseni hallinnassa", Celia sanoo ja nojaa päätään miehen olkapäähän. "Tunteakseni itseni läpikotaisin ja pitääkseni kaiken täydellisesti järjestyksessä. Kun olen sinun kanssasi, menetän otteeni. Minua pelottaa ja –"
"En halua, että pelkäät", Marco keskeyttää.
"Minua pelottaa se, miten paljon pidän siitä", Celia jatkaa lauseensa loppuun ja kääntyy kasvokkain mieheen. "Miten paljon minua houkuttaa unohtua sinuun. ---"

Joka paikassa toistuvat muste, paperi, tee, puut, kirjat ja mitkä lie nauhat alkavat jossakin vaiheessa jo tursua korvista, vaikka ne ensin olivat asiaankuuluvia tunnelmanluojia. Juonessakin on paljon ennalta-arvattavaa.

Harva näistä ongelmista on kuitenkaan kriittisen häiritsevä, ja sirkus on ympäristönä omintakeinen. Sirkus olisi hyötynyt ehkä hieman tiiviimmästä kirjasta, mutta turha sitä on murehtia. Mustavalkoisesta sirkuksesta on yksinkertaisesti hauska lukea. Satumaailmana se on kooltaan ja mahdollisesti tyyliltään rajoitetumpi kuin vaikkapa fantasiaromaanin maat ja meret, kansat ja kulttuurit, mutta rajoituksista huolimatta siellä viihtyy. Sivuista muodostuvat valoa lyhtymäisesti hehkuvat paperipuut, joiden monikerroksinen kaarna on karhea käden alla, ja oksista ja rungoista voi lukea runonpätkiä, ovat mukava, helposti visualisoitava ajatus. Morgensternilla on ollut pikkutarkka visio, ja useasti mainittu kinuskin tuoksu leijailee nenään kirjan sivuilta. On hauska pähkäillä, mihin telttoihin itse menisi, missä viihtyisi, seuraisiko sitä paikasta toiseen vai malttaisiko jäädä kotiin. Aina kun uusi teltta avautuu, lukee kiinnostuneena mitä siellä on.

Ihan mukava välipalakirja. On varmaan myös ihmisiä, jotka eivät voi saada kyllikseen musteesta ja nauhoista ja paperista sen kaikissa muodoissa, heille tämä lienee järisyttävä löytö. :) Kirjan on kirjojen keskellä lukenut myös Maija, joka piti myös sirkuksesta kovasti.