Mitä onni on... ja mitä onni ei ole

*puhinaa* Voin kertoa, mitä onni ei ole. Onni ei ole sitä, että käännöstoimiston lähettämän koekäännöksen palautusaika tikuttaa muutaman tunnin päässä ja yliopiston kaikki verkkoresurssit ovat vajonneet kuolleena kybermeren pohjaan. Pingispallopartio tyyliin Aku Ankka ei ole tullut pelastustoimiin, vaikka aikaa on kulunut yli vuorokausi. Tää on taas tätä.

Liitän tähän vielä Youtube-puheen, joka on yksi puhuttelevimpia aiheesta (naiset mainoksissa) kuulemiani. Olisipa tämä näytetty muinoin yläasteen terveystiedontunneilla! Ehkä tarpeetonta sanoakin, että tämäkin pätkä kuuluu ennemmin kategoriaan "Mitä onni ei ole". Tekstitys on englanniksi, mutta katselen myöhemmin, jos löydän sen jostain suomeksi tekstitettynä. Jos pituus pelästyttää, niin päätä etukäteen paljonko aikaa pätkälle annat: "Jos mielenkiintoni ei ole herännyt 10 minuutissa, jätän katsomisen kesken." Parhaiten viestin ehkä tiivistää malli Cindy Crawfordin lausahdus: "Kunpa näyttäisin Cindy Crawfordilta."


" 'Jos onni on mysteeri,' minä lohdutin, 'niin onnen esteet vasta mysteerejä ovatkin.' " Ja totta on.

Petri Tammisen teos Mitä onni on on huomattavasti leppoisampi tarina, joskin toisinaan päähenkilön sietämätön peeloilu sai aikaan turhautunutta tuhinaa ja tuskastuneita ähkäisyjä. Kirjan päähenkilö, ammatiltaan kirjailija, saa vaimoltaan idean: tehdään kirja suomalaisesta onnesta. Kuka on onnellinen ja mistä onnen löytää. Aisaparikseen onnen jäljitykseen kirjailija saa itseään parikymmentä vuotta nuoremman taideopiskelija Hannun, johon on tutustunut pöytätennishallilla. Tutkimusmateriaalia on tarkoitus kerätä mm. onnellisuustutkijalta, haudankaivajalta ja ruotsinlaivalaisilta.

Luin kirjaa useaan otteeseen kahviloissa ympäri kaupunkia ja naureskelin ääneen. Päähenkilön tunneäly ei päätä pakota, mikä sai moneen otteeseen sympatiat rassukan vaimon puolelle. En pilaa kauhumehukkaimpia kohtia kertomalla niitä tässä, mutta ei voi kyllä muuta sanoa, ettei seuraavanlaista kohtelua kyllä aiheetta saa: "Minä en sanonut mitään, mutta mielessäni mietin, että keski-ikäiset miehet eivät vaihtaneet vaimoaan nuorempaan ulkonäön takia niin kuin yleisesti luultiin. Miehet vaihtoivat nuorempaan sen takia, että he halusivat vihdoinkin olla toisen silmissä se aikuinen, kun olivat kuitenkin aina joutuneet olemaan se hölmö, se hitaammin kehittynyt, se äitinsä ja sitten vaimonsa helmoissa pyörivä poika, joka ulvoo matolla maajoukkueen hävitessä tai formulan savuttaessa niin että lapsetkin sitä kauhistuvat: 'Äiti, mikä iskälle tuli?' " Kaikessa hämmentyneessä orpoudessaan hän on oikeastaan aika sympaattinen hahmo. Pojasta yhtäkkiä keski-ikäiseksi hujahtaneen miehen hortoilusta Tamminen saa revittyä irti mainioita tilanteita.

Mitä se onni sitten meistä monen kohdalla on? Tammisen tarjoama vastaus on uhmakkaan arkinen ja arkisuudessaan kyllä itse asiassa aika tyydyttäväkin.

P.S. Seuraava pätkä jäi mietityttämään:
"Insinööritieteiden menestys on saanut aikamme vaikuttamaan rationaaliselta. Se on vakava väärinkäsitys. Koko uuden ajan historiasta ei löydy häilyväisempiä ihmisiä kuin me. Meidän tunteitamme ruokitaan ja kiihotetaan lakkaamatta, meidät totutetaan tuntemaan niin paljon, että emme enää erota missä tunteemme loppuvat ja maailma alkaa. Ympärillämme näemme omat tunteemme, omista tunteistamme meille tulee mieleen uusia tunteita. Meidän on hyvin vaikea sanoa, miltä meistä tuntuu."


Kirja on luettu osana Kuusi kovaa kotimaista -haastetta.