Maltillinen hutu ei ole hullumpi nimi kirjalle. Ensin pidin sitä vain hyvänä nimenä, sitten tajusin että se on jotenkin ilmaisuvoimainen siksi, että se pelaa lukijan ennakkoluuloilla (maltillinen villi?). Havaitsin muuten, että tästä on rakentumassa hauska "lukupuu": bongasin Löytyn kirjan Turusen teoksesta Ettekö tiedä kuka minä olen? Ylimielisyyden historiaa, ja nyt Löytyn kirjasta sain kimmokkeen lukea Umayya Abu-Hannan kirjan Sinut. Eipä ole tällaistakaan ennen juuri sattunut kohdalle, hauska kokea kerran itsekin ilmiö, josta olen muiden kuullut puhuvan.
Kirja koostuu kirjoituksista, jotka ovat aiemmin ilmestyneet erilaisissa julkaisuissa tai muotoutuneet Löytyn pitämien esitelmien pohjalta. Aiheisto pyörii kannessa luvatun teeman ympärillä. Alkupuolella puhutaan kulttuurikäsityksistä ja kulttuureiden törmäyksistä yleisemmällä tasolla, loppua kohti tekstit siirtyvät käsittelemään yhä enemmän Suomea ja Suomessa käytävää maahanmuuttokeskustelua. Mitään voimakkaita "Just näin! Ihan niin! Nerokasta!" -tyyppisiä tuntemuksia en lukiessani juurikaan kokenut, mutta toisaalta useammankin kerran jokin virke tai argumentti raapaisi tulitikun jossain aivokopan pimeydessä ja sai hetkeksi tutkailemaan kiinnostuneena Löytyn mielipiteitä. Sävyltään kirjoitukset ovat melko leppoisia ja tyyliltään helppolukuisia, joten noin 5-12 sivun pituisten tuumaelmien lukemiseen ei tarvitse varautua samanlaisella valppaudella ja paneutumisella kuin kapulakielisen filosofiantutkielman tankkaamiseen. Tästä pisteitä. Löytyn mielipide on myös selvä, mutta hyvän tavan mukaisesti esitetty rakentavasti. Pidin esimerkiksi sillanrakentajan ominaisuutena sitä, ettei Löytty vaadi kaikkia syleilemään täysin rinnoin monikulttuurisuuden arkisia ilmentymiä kuten uusia musiikkityylejä ja ruokia: " --- [E]n oikein osaa olla huomauttamatta, että yksien tapa riemuita uusien tulokkaiden 'väristä ja kirjosta' on omiaan lisäämään toisten ennakkoluuloja tulokkaita kohtaan. Ylenpalttinen jammailu eksoottisten tahtien rytmiin voi lannistaa niidenkin kiinnostuksen, jotka periaatteessa olisivat avoimia uusille vaikutteille (jos nyt kaikkien edes tarvitsee olla niin ihmeellisen avoimia millekään vaikutteille.)" (s.171)
Luvussa "Päähän kietaistua kulttuuria" Löytty vaatii suvaitsevaisuuden hillitsemistä. "Suvaitsevaisuusajattelun ongelma on siinä, että se sisältää yleensä ajatuksen, jonka mukaan suvaitsija itse edustaa yhtenäistä ja vakiintunutta normia, jonka turvin hän sitten suvaitsee suvaita jotain tuosta normista poikkeavaa. Suvaitseminen on sitä, että katsotaan läpi sormien --- Erilaisuuden kanssa eläminen edellyttää ennen kaikkea totuttelua ja sulattelua, rauhallista kuulostelua, haistelua ja maistelua, siis sanalla sanoen siedätyshoitoa. Sietäminen on sikäli hyvä käsite, että vaikka se ei kuulosta alkuunkaan niin positiiviselta kuin suvaitseminen, saattaa se hyvinkin osoittautua kenttäoloissa paljon kestävämmäksi ihanteeksi. On paljon realistisempaa vaatia minua sietämään vaikkapa naapurini omituista elämänmenoa kuin suvaitsemaan sitä." (s.160-161)
Tämä suvaitsevaisuuden ongelma sinänsä ei ole minulle uusi käsite, mutta siitäkin huolimatta jäin kiinnostuneena puntaroimaan suvaitsemisen ja sietämisen eroja.
Parikin ajatelmaa jäi mieleen. Ensimmäinen on erittäin hyvä pitää mielessä, kun keskustellaan isänmaallisuudesta ja maahanmuutosta: "Ei Suomea ole rakennettu muukalaisvihan vaan kotiseuturakkauden varaan." (s.189) Hyvin sanottu. Toinen osuva luonnehdinta kiteyttää vähäeleisen leppoisasti Löytyn kiihkoilunvastaiset näkemykset: "Tie helvettiin on tuskin kivetty ainakaan maltillisilla aikomuksilla." (s.206)
Sitten kyökkitunnelmiin. Yritän lisätä kasvisruokien osuutta arkiruokieni valikoimassa, tämä osoittautui onnistuneeksi kokeiluksi.
Sipulisen tomaattiset täytetyt kesäkurpitsat
Ohje noin kahdelle syöjälle:
kesäkurpitsa
pötikkä (100-150g) mozzarellajuustoa
pikku purkki tomaattipyrettä
puolikas sipuli
1 tuhti valkosipulinkynsi tai 2 normaalia
<1 tl mustapippuria, suolaa,
n. 2tl basilikaa, meiramia
kylkeen esimerkiksi riisiä
1. Leikkaa kesäkurpitsa keskeltä kahtia ja halkaise puolikkaat pitkittäin, jolloin sinulla on neljä "kurpitsavenettä".
2. Kuopsuta esim. teelusikalla kukin vene ontoksi. Sisälmyksille on nyt kaksi vaihtoehtoa: a) pane syrjään ja tee seuraavana päivänä vaikkapa sosekeittoa, jossa käytät kurpitsamuhjun b) hienonnat ja käytät osana tämän aterian kurpitsatäytettä.
3. Sekoita tomaattipyreeseen hienonnettu sipuli, valkosipuli ja mausteet.
4. Lusikoi pyre ontoksi kaavittuihin ja pellille nostettuihin kurpitsaveneisiin ja tasoittele.
5. Pane täytetyt kurpitsat 200-asteiseen uuniin. Noin 20 minuutin (vähän vajaan, ehkä) kuluttua lisää mozzarella siivu/siivuja kunkin veneen päälle. Työnnä pelti takaisin uuniin ja kyttää luukusta, milloin juusto on pehmennyt. Mozzarella pehmenee todella nopeasti, ihan juoksevaa se on muutamassa minuutissa.
6. Syö sellaisenaan tai riisin kanssa. Itse aion kokeilla seuraavaksi lisukkeena ilmastopelastaja ohraa, jota sain kerran Enkeliravintolassa maissikanan painikkeena, ja jota ympäristöhuomaavainen ystäväni syö paljon kotimaisuuden ja vähävetisen kasvatuksen vuoksi.
Näihin voi kehitellä sisään kaikenlaista, mutta kasvisvaihtoehto on tuollaisenaan tosi maistuva. Olen koittanut lisätä mm. pari pekonilastua per vene (myös katkarapua on koitettu), mutta katkarapu ei kyllä sovi (ainakaan noihin mausteisiin) ja pekoni uppoaa makuihin niin paljon että turha sitä on sinne muodon vuoksi tunkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti