lauantai 5. toukokuuta 2012

Löytöjä! Uu! Ja uusi ulkoasu! Myös uu!

Olin männäviikolla Suomalaisessa kirjakaupassa tappamassa aikaa sillä välin, kun siippasella oli bisneksiä muualla kauppakeskuksessa. Ja kannatti! Olin vähän huikentelevaisella tuulella, koska olin saanut erään hermoja korventaneen projektin pois tahmatassuistani samana päivänä, ja niinpä poistuin puodista puolisen tuntia myöhemmin peräti neljän upouuden ja kirjan kanssa. Hi hii! Eivätkä hinnat köyhän kukkaroa suhteettomasti kuumottaneet.

Tälläsin vaasiin kulahtaneen kukkasen ja löydökseni ikkunalaudalle:
Riku Korhosen Hyvästi tytöt kertoo miehestä, joka 36-vuotispäivänään suureksi hädäkseen huomaa tyttöjen katsovan nykyään hänen lävitseen. Ei auta käsipaperilla boostattu pöksyjen etumuskaan. Kirjassa on 25 lyhyttä tarinaa, joissa mies käy läpi elämänsä tyttöjä ja naisia. Olen lukenut johdannon, se oli suloinen. Niin oli hintakin: 5€

Joel Haahtelan Katoamispiste on ensimmäinen haahtelani, joka löytyi tarjouslaarista vaivaisella kolmella eurolla. Sen on sanottu sijoittuvan Haahtelan tuotannon surumielisempään päähän. Haahtela on saanut paljonpaljon huomiota blogistanian kirjallisuusläänissä ja odotankin aika innostuneena, että pääsen minäkin osille tästä buumista. Odotetaan ja katsotaan.

Niinikään blogistaniassa (epätasaista) huomiota on hamunnut Pasi Ilmari Jääskeläisen esikoisromaani Harjukaupungin salakäytävät, joka olikin satsin kallein opus huimalla kuuden euron hinnallaan. Päähenkilönä tuntuu häärivän keski-ikäinen kustantaja, jonka elämän tyhjästä ilmestynyt nuoruuden rakastettu heittää päälaelleen. Takakansi lupaa tihentyvää tarinaa, tuutta omituisella kierteellä sekä rakkauden, luopumisen vaikeuden ja menneisyyden virheiden teemoja. Tapahtumapaikkana toimii Jyväskylä... harmi etten ole siellä koskaan käynyt. Saisi ehkä hitusen enemmän irti, kun tuntisi paikkoja!

Lopuksi kävi vähän nolosti. Joku kredibiliteettiä uhkuva kirjailija kehui vakuuttavasti Leena Parkkisen romaania Sinun jälkeesi, Max, ja muistamatta enää edes kyseisen suosittelijan nimeä käpälöin kiinnostuneena mainittua romaania löytöhyllyllä ja päädyin viemään kirjan kotiini kolme euroa maksettuani. Kirja kertoo siamilaisista kaksosista, Maxista ja Isaacista, jotka "jakavat kaiken paitsi luonteen." Miehet päätyvät tienaamaan leipänsä sirkuksessa, ja vaikka matka alkaa Saksasta, takakansi lupailee myös 1920-luvun Helsingin näyttäytyvän "kieltolakeineen ja vapaudenjanoisine ihmisineen." Ensin ajattelin että siamilaisten kaksosten kuvaaminen kuulostaa ihan joltain 4D-dokumentilta, mutta selviytymistarina "normaalin maailman reunoilla eläjistä, toiseudesta, rakkauden etsinnästä ja jaetusta yksinäisyydestä" on ehkä sittenkin jotain muuta... Vaikka nyt kun ajattelen, samat tulokulmat voisi sillä 4D-dokumentillakin olla.

Samalla ilmoitan ilmeisen myös kirjallisessa muodossa: blogi on vaihtanut kevätasuun! Ruskea tausta oli sopivan pehmeä ja lämmin talviaikaan, mutta alkoi ahdistaa näin kesän korvalla. Kuva on vanhempien takapihalta, missä pyllistelin pyjama päällä ja kamera kourassa vajaa viikko sitten etsien pihapiiristä luontoelämyksiä lievittämään kaupunkiin muuttaneen pihapuutostilaa.

2 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä, varsinkin kun hinta ei päätä huimaa :)

    Keväisempää ulkoasua minäkin kaipaisin, mutta kun se on aina semmoista säätämistä. Laiskottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hjuu, olin itse ainakin melko innoissani, etenkin kun rahavarat ovat tässä olleet vähän vähissä. Edulliset löydöt jaksavat riehaannuttaa. ^^

      Olin jo etukäteen päättänyt käyttää tätä kuvaa taustakuvana, kun kuvittelin että valmiit vaihtoehdot on tylsiä tai muuten ankeita, mutta säätöjä näprätessäni havaitsinkin itse asiassa että siellä on aika paljon hyviä vaihtoehtoja. Niin että onnea vain pengontaan! Jahkasin itsekin iän kaiken ennen kuin ryhdyin blogin ulkonäköä muokkaamaan,ja silloinkin olin varma melkein loppuun asti että "kattelen vaan mitä täällä on ja muokkaan sitten joskus toiste kaiken mieleiseksi...". Vaan toisin kävi. :) Vaihteeksi!

      Poista