tiistai 28. helmikuuta 2012

Tyttö joka muuttui lasiksi

Tyttö joka muuttui lasiksi on niin kauniisti kirjoitettu, etten muista milloin viimeksi oli ilo törmätä vastaavaan. Öisellä tiellä hautausmaan ohi ajavan auton valot heittävät mustien verhojen lailla hulmuavia varjoja. Kaksi miestä vaikenee ja heidän seurassaan ääneti piirtävän pikkutytön lyijykynä raapii miesten välillä vallitsevaa hiljaisuutta. Ulko-ovi avataan talvella ja kylmyys nuolaisee keittiötä. Ali Shaw'lla riittää tuoreita kielikuvia ja vertauksia koko kirjan mitalta.

Kielikuvien ohella parasta antia on miljöö. Shaw on kyhännyt tapahtumapaikaksi pienen saariryhmän, joka näyttää ilmasta katsottuna "hyönteiseltä". Vesiputouksella "luonto osoittaa itseinhoa" ja varjoisankalseat, soiset metsät ovat levinneet laajalle. Eipä saaren eläimistökään jää siihen jänis ja kettu -perussettiin... mutta lukija löytäköön saarten ihmeet itse. Maailma on jotenkin peitellyn tai ehkä välinpitämättömän vihamielinen. Ei niin, että puut kamppaisivat, mutta niin, että suon haju tunkee suuhun, sumua on usein ja kaunein näky merellä ovat kuolemansa hetkellä säkenöivät myrkkymeduusat. "Saaren maaperässä on jotain", sanotaan vähintään kahdesti, ja siltä se tosiaan tuntuu. Sammakot saattavat elää tyytyväisinä, mutta onnellisia ihmiskohtaloita saa etsiä, mikä paljastuukin kun Idan ja Midaksen ympärille kiertyvän ihmisverkon salaisuudet alkavat paljastua.

Niin, juonikin kirjassa tosiaan on. Miljöökuvauksen ohella oikean sävyn arvaa ehkä kun kerron, että toisen päähenkilön nimi on Midas (jo toisessa polvessa). Ujo ja valokuvaukselle elävä Midas elää siis pienellä saariryhmällä ja on ainakin oppinut tulemaan toimeen elämänsä kanssa, jos ei sen enempää. Hän tapaa yllättäen kepin kanssa kulkevan Idan, joka etsii muinoin lomalla ollessaan saarella tapaamaansa paikallista kylähullua. Avoimen ja sinnikkään Idan salaisuus tietysti on se, että hänen varpaansa ovat muuttuneet lasiksi.

Suomentaja Taina Wallin on kääntänyt Shaw'n kaunispiirteisen charmin sujuvasti. On paljon helpompi osoitella vikoja kuin esitellä onnistumisia -- etenkin lähdetekstiä näkemättä -- mutta jäin kyllä miettimään erästä kohtaa, jossa japanilainen siirtolainen muistelee, miten kotimaassa meduusaa viipaloitiin ja uppopaistettiin ruoaksi. Tekisi mieleni väittää, että kyseessä on varmaankin kalmari, koska meduusat ovat ymmärtääkseni niin vetisiä, ettei niistä ole uppopaistettaviksi. Kalmaria lisäksi syödään Japanissa melko paljon. Tällä erää en kuitenkaan osaa sanoa, onko vika nyt allekirjoittaneen, suomentajan vai kirjailijan tiedoissa. Pysähdyinpä vain lukiessani ajattelemaan. Hesarin kriitikon tavoin tosin soisin, että Atenassa olisivat valinneet kirjan nimeksi lähempänä alkuperäistä nimeä olevan käännöksen (The Girl with Glass Feet).

Nyt kun kustantamoasioista puhutaan, sanon tähän väliin senkin etten jäisi suuresti kaipaamaan, jos kirjailijan kuvaa ei ympättäisi sen tuhanteen teokseen. En ole kohtuuton: pieni esittelyteksti saa jossakin liperissä olla, mutta on mahdottoman ärsyttävää lukea kirjan ensi sivuja, kun kirjailijan pieni pää kuikuilee etukannen liperistä lukemistani: "Tykkäätkö? Eik ollu aika hyvä toi kohta?" Ongelma poistuu päiväjärjestyksestä kun pääsee niin pitkälle, että sivut peittävät suosiolla koko sisäkannen ja sitä myötä liperinkin. Ja ei, kansipaperia ei voi ottaa pois, koska kirjasto.

Tykkäsin noin neljän tähden edestä. Omintakeinen, suosittelen.


5 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle ja lisäsin blogisi samantien bloggerin lukuluettelooni! Tykkään kovasti kirjoitustyylistäsi ja löytyipä heti muutamia "tuttuja", kirjoja jotka olen jo lukenut tai jotka odottelevat luettavien listalla. Olisipa kiva kuulla mietteesi Sinisalon kirjasta, joka näkyy olevan sinulla luvussa...

    Voi ei, nyt kun asiasta huomautit niin varmasti häiriinnyn jatkossa noista kirjailijakuvista kansiliepeessä ;D

    VastaaPoista
  2. No kiva! :) Kirjoitan kyllä varmaan jotain Sinisalon novelleista, mutta luku-urakka edistyy vähän hitaasti, kun luen niitä yhden silloin, toisen tällöin. Tähän asti olen kyllä tykännyt aika pitkälti!

    Lykkyä tykö vain uuden "pet peeven" kanssa. :D Tartunta on yleensä kohtalokas.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin tämän viime kesänä ja pidin kirjasta kovasti. Shawn romaani on omaperäinen ja kaunis. Siinä on toki jonkinlaista lapsellisuutta, mutta esikoiskirjalle antaa usein paljon anteeksi.

    Kirjailijoiden kuvista olen ihan eri mieltä. Pidän siitä, että näen miltä kirjailija näyttää. Sillä, onko hän nuori vain vanha, kaunis vai "ruma", ei ole mitään merkitystä. Ehkä kulttuurintutkijana ja savolaisena olen vain niin ihmisutelias. :)

    VastaaPoista
  4. Yhdistetty kulttuurintutkijuus-savolaisuus on jotenkin herttainen selitys! :D Joo, makuasiahan tämä on. Pidän jotenkin kirjailijan "näkymättömyydestä"... Jostakin syystä tuntuu olevan merkitystä sillä, näkeekö kuvan kirjan jo luettuaan vai aiemmin. Ja hmm... Miellän ehkä kuvat aika mainosmaisiksi ja harkituiksi otoksiksi, enkä sen takia pidä niistä kovasti.

    VastaaPoista
  5. Luin tämän englanniksi ja vaikka pidinkin lukemastani, tuskailin vieraan sanaston kanssa. Tuntui kuin kirjailija olisi käyttänyt jatkuvasti jotain harvinaisempia synonyymeja jotka olivat mulle tuntemattomia. Olikin sellainen tunne että suomeksi luettuna teksti voisi olla hyvin kaunista!

    VastaaPoista