maanantai 23. heinäkuuta 2012

Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko

Gummerus, 2007
En juuri harrasta dekkareita, en edes kesäisin. Kesädekkari on kuitenkin niin mukava käsite (ja nostalginen: kesä-äiti, -isä ja mustakantiset Sapot kuuluvat mökkikauteen), että hamusin mökkireissua edeltävällä kirjastopikakäynnillä yhden Booksyn mainostamista Nero Wolfe -romaaneista sekä kokolailla sattumankaupalla hyllystä valikoituneen yhteispainoksen Outi Pakkasen kolmesta ensimmäisestä dekkarista, Murhan jälkeen mainoskatko (1973), joka sisältää nimiromaanin lisäksi tarinat Maanantaihin on pitkä matka (1975) ja Kiinalainen aamutakki (1982).

Niin että terveisiä vain tupakankatkuiselta 70-luvulta! Tein listan sanoista, joita en ymmärtänyt:
lahtelainen (juoma) = jonkinlainen olut
pyknikko = paksu ihminen
palisanteri = ruusupuu, mahonkia kovempaa
pitkä kiekko = ilmeisesti pitkä ilta(?), ryyppäystä ja rälläystä

Yllä mainittujen lisäksi bongattiin myös pamista, bonjata, moido, rantsu. Söpöä. ^^ Lisäksi todistimme myös, miten soitetaan Neiti Ajalle, ja miten mainostoimiston työntekijä ennen työpaikalta poistumistaan vetää hupun kirjoituskoneensa peitoksi. Oi.

Nimiromaanin murha tapahtuu kutsuilla, joiden osanottajisto koostuu mainostoimisto Arlan työntekijöistä ja uudesta tärkeästä asiakkaasta, Espoon Muovia edustavasta Emilia Aasista. Joku pienen toimiston työntekijöistä on syyllinen, vaan kuka? Viileä mediapäällikkö Mariako? Vaiko keski-ikäisen Emilian nuori, komea poikaystävä Sami? Vaiko kaikkien inhoama, ilkeilystä elävä yhteyspäällikkö Saara? Murhaajaehdokkaita on kuusi. Poliisista asiaa selvittämään tulee päähenkilö Katjan opiskeluaikainen heila, Antti Viitanen.

Nimiromaani ei erityisemmin säväyttänyt. En nyt kuoliaaksikaan pitkästynyt, mutta varsinaisia käänteitä tuntui olevan aika tarkkaan 50 sivun välein, ja välissä oleva tarina on melko intohimoton, niin että romaanin kiinnostavimmaksi henkilöksi nousee sietämätön yhteyspäällikkö Saara. 70-luvun Helsinki kiinnostaa kuitenkin vielä sen verran, että ainakin toisen kokoelmateoksen romaaneista luen silti. Esikoisromaani on lisäksi esikoisromaani, joten ehkäpä tarina tästä vetristyy.

*myöhemmin*

Kas niin, tulihan sitä luettua ne kaksi muutakin... Vaikka täytyy sanoa, että edelleen lähinnä menneiden aikojen miljöön vuoksi. Hitaana lukijana hurmaannuin myös vauhdista, näitä jopa meikäläinen saa lehteiltyä eteenpäin reippaaseen tahtiin. Hahmokuvaus paranee hissuksiin romaani romaanilta, sanoisin, mutta jännitys ei edelleenkään päätä huimaa, eikä niistä hahmoistakaan kukaan kohoa niin vetäväksi, että sen vuoksi näitä lukisi. Oli kuitenkin hauska lukea ajasta, jolloin ihan luontevasti nuoren ihmisen kotoa löytyy pärekori, jonka kylkiin on maalattu keltaisia kukkia... Nyt iski himo ostaa torilta pärekori... en vielä tiedä mihin tarkoitukseen, mutta ykkösluokan ekoteko ja kansanperinnön säilyttäjä -palkinnon ansaitseva teko se varmasti on. ... ja muita tekosyitä, hoh hoijaa. Tupakkaakin kirjoissa palaa kiitettävästi. Heikompaa alkaa huimata. :D

Helsinkiläinen voi saada kirjoista vielä enemmän irti, joten sellainen salainen potentiaali näissä romaaneissa ehkä on. Muille ehkä suosittaisin yhden lukemista. Eniten haamunostalgiaa* herätti nimiromaani, joten näistä kolmesta se voisi sen puolesta valikoitua suosituksekseni.

* Vähän kuin haamuraaja (vai onko sellaista sanaa olemassa?)... en tiedä voiko kokea tyylipuhdasta nostalgiaa sellaista aikaa kohtaan, jota ei ole elänyt, mutta jostakin sellaisesta tässä nyt näyttää olevan kysymys.


2 kommenttia:

  1. Olen lueskellut Pakkasen dekkareita minäkin, suurimman osan joskus pari kesää sitten, kun pää ei vaikeampaakaan kirjallisuutta kestänyt... Mieleen on jäänyt verkkainen tunnelma ja osin myös nuo mainitsemasi haamunostalgiset asiat. (Mainio käsite!) Pitemmän päälle kirjoissa päähenkilönä seikkaileva Anna Laine vain on kovin iätön, mikä on välillä vähän häirinnyt.

    Mutta mikäpäs näitä on lukiessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä alun jutuissa päähenkilönä on Katja Kivinen, murhia selvittelevän poliisi-Antin opiskeluaikainen heila. Sen rooli poliisin pikku apulaisenakin kuvataan aika lakonisesti. Koskaan se ei saa pudottaa pommia, joka sais Antin haukkomaan henkeään, vaan Antti komentelee sitä isällisesti ympäriinsä ja sitten tuntuu keksivän murhaajan loppujen lopuksi itse. Melkein tykkäsin enemmän Katjan leppoisasta isästä ja siitä Sacha-pojasta (ymmärtää Eppujen päälle, siispä hyväksyn). Siinä muuten olisi hyvä kaksikko rikoksia ratkomaan!

      Vaan luinpa itsekin kaikki kolme kaikesta tästä marmatuksesta huolimatta. :)

      Poista