Kahdeksan faktaa ...ja lausetta One Daystä

Taannoisen tunnustuksen (hihii) ohessa seurasi velvoite kertoa itsestä kahdeksan faktaa. Moni on valinnut faktoilleen jonkin teeman, seuraan esimerkkiä. Nämä liittyvät kääntämiseen.

1) Parasta ja pahinta on, että koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee eteen. Lypsykoneen käyttöohje, pulttikatalogi, hotellin kotisivut, elämäntaitokoulutuksen materiaaleja...Kärjistetysti voi sanoa, että kääntäjän toimenkuvaan kuuluu tietää kaikki... tai vähintäänkin ottaa kaikesta selvää.

2) Yllä olevasta johtuu, että toisinaan, kun joku kysyy "Mitä teet työksesi?", tekee mieli sanoa "Googlaan." Taustatutkimukseen saa upotettua usein aivan niin paljon aikaa kuin haluaa... Palkkauksesta sitten riippuu, paljonko siihen on varaa panostaa.

3) Parasta olisi, jos pystyy kääntämään useammasta kuin yhdestä kielestä. Työmahdollisuudet leviävät huomattavasti. Etenkin kilpailua englannista kääntävien kesken on suhteellisen paljon.

4) Toisaalta usein toisteltu latteus on, että tärkeintä on oman äidinkielen hallinta. Jos ei jaksa kiinnostaa, pitäisikö kirjoittaa "alkaa tekemään" vai "alkaa tehdä", "omaatuntoa" vai "omatuntoa", "suurellinen" vai "suureellinen", ei ehkä kannata harkita kääntämistä ammatiksi. Varjopuolena toisaalta se, että monet odottavat kääntäjältä täydellistä kielenkäyttöä vapaa-ajallakin. Itse yritän olla ottamatta paineita esimerkiksi tästä blogikirjoittelusta: en vietä tunteja pähkäillen vaikkapa epäselvää pilkkuasiaa, vaan säästän sen työteksteihin.

5) Aina on jotain, mitä ei tiedä. Sille ei voi mitään. Kääntämiseen liittyy paljon kulttuuria, viittauksia niin fiktiivisiin kuin todellisiinkin tapahtumiin, erilaisia rekistereitä, murteita, historiaa... Pitää "harrastaa" kielialuettaan, opetella epäluuloiseksi kaiken vähänkin omituisen varalta ja hyväksyä, että "aina ei voi tietää oikein" (kuten muuan lähisukulainen lapsena totesi filosofisesti).

6) Suuri kurjuus julkisessa käytössä olevissa käännöksissä on se, että hyvistä käännösratkaisuista saa yleensä vähän kiitosta, mutta fiboista älähdellään herkästi. Käännösten arvioiminen oikeudenmukaisesti on toisaalta vaikeaa, jollei hollilla ole käännöksen lisäksi lähdetekstiä. Ehkä käännös on kökkö, koska lähdetekstikin on melkoista soopaa? Näkemättä on paha sanoa. Toisinaan kääntäjä ei saa nähtäväkseen käännökseen olennaisesti kuuluvaa materiaalia (esimerkiksi käyttöohjeeseen liittyviä kuvia). Muistan myös kuulleeni juttua, että Frenit-sarjan viimeinen jakso oli niin kuumaa kamaa, että klippivuotojen pelossa kääntäminen hoidettiin pelkän tekstin/äänen perusteella. ^_^

7) Käännösala voi olla stressaava. Hintojen poljenta on yleistä. Nopeus on valttia. Yrittäjyys on puolipakollista, jotta pystyy ottamaan toimeksiantoja suorilta asiakkailta ja toimimaan alihankkijana. Koskaan ei voi istahtaa tyytyväisenä takamuksilleen, koska joka viikko nenän eteen tulee jotain uutta selvitettävää, hanskattavaa, hahmotettavaa, arvioitavaa.

8) Aivan mahtavaa kuitenkin on, kun homma kulkee ja Kusti polkee. On hauska sujahtaa itselleen epätyypilliselle kielenkäytön alueelle ja kirjoittaa hyperasiallisesti "liukukytkimistä" ja "sovittimista", yllättää insinööri keskustelemalla muina miehinä sähkömoottorin "harjattomasta sisäpyörijästä" ja hihittää pöhkönä hulvattomien terminologisten löytöjen äärellä ("purskenauhoitus","käyräikkuna", "kuhmutuskartta").

Hodder, 2010

Ja olihan se ehkä koko muailiman lukema Nichollsin One Day hyvä. Häpesin, kun siippasen isoäiti näki kannen tullessani kirjastosta. Pelkään, että saan nyt joululahjaksi kahmaloittain läpiromanttisia pokkareita. Noh. Luin kirjan englanniksi ja ryvin onnessani brittienglannin iloissa. Nichollsin kerrontatyyli ja huumori on ihan parasta. Kirjasta on puhuttu niin paljon, että tässä lienee turha paneutua asiaan sen kummemmin. ;) Itse olisin voinut leikata muutaman luvun (eli viimeisen suuren juonikäänteen) lopusta pois. One Day oli kuitenkin kirja, jota luin poikkeuksellisen innokkaasti.

Terveisiä elämästä, tunnustus ja Taivasten vanki

Olipahan taas markkinat. Ajanhallinta on kääntäjälle olennainen taito. Ajanhallinta on kääntäjälle olennainen taito. Hauki on kala. Äh.

Blogissa on ollut hiljaista. Viimeisen viikon aikana olen uiskennellut mediapalveluja tuottavan yrityksen mainonnassa ja ryhtynyt pimp daddyksi työllistämällä kertaluontoisesti alihankkijan. Mahdolliset käyntikorttiin painettavat tittelit sen kuin paranevat.

Mainosprojekti oli laatuaan meikälle ensimmäinen ja sangen laaja, odottelen palautetta kylmä hiki otsalla. Annetussa ajassa en olisi paremmin voinut juuri suoriutua, sinänsä olo on luottavainen. Nokkani on kuitenkin vielä siinä määrin keltainen, että kumma olisi, jollei jotain huomautettavaa löytyisi. Mainospuolen tekstitkään noin tekstilajina eivät ole järin tuttuja, siinä on varmaan jotain omia niksejä. Odotetaan ja katsotaan. Kirjakaupassakin riittää hulinaa, kun joulu lähestyy (joo, se näkyy nyt jo). Huh huh.

Vaan asiasta toiseen: Mielihyvästä hykerrellen kiitän Suketusta mitä kauneimmin saamastani tunnustuksesta. Tässä se on:

Kyl o nätti! Nyt onkin sit kauhiat paineet kehittää jotain painokasta sanottavaa... :) Tunnustuksen ohessa tulevat seuraavat tehtävät:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta. 
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

 Tuntuu, että runsaan viikon aikana blogimaailma on huristanut hirmuisesti eteenpäin, ja palkintokin on varmaan ehtinyt jo aika monen sivulle. Annettakoon siis anteeksi, ettei tässä saajia mainita kuin kolme, vaikka kaikki lukulistallani tunnustuksen ansaitsivat! Haluan muistaa omalta osaltani tällä kertaa Erjan lukupäiväkirjaa, johon vastikään tutustuin, Poplaaria ja sen Pekkaa sekä Booksyä. Tekstejänne on mukava lukea!

*muoks*
Kahdeksan faktaa jääkööt seuraavaan kertaan, sillä muuten merkintä paisuu epäinhimillisiin mittasuhteisiin. Tiedänkin jo, millä teemalla mennään...

Sitten illan pääaiheeseen. Taivasten vanki on espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin kolmas suomennettu teos, itsenäinen osa Unohtuneiden kirjojen hautausmaa -sarjassa. Luin sarjan ensimmäisen osan, Tuulen varjon, jonakin kesänä ja viihdyin. Enkelipeli-nimellä kulkeva jatko ei aivan yltänyt henkilökohtaisella hittimittarillani samoihin lukemiin, ja luettuani tämän nyt käsillä olevan osan, käyrä tuntuu olevan laskusuhdanteinen.

Otava, 2012

Uhkaavan oloinen mysteerimies tulee barcelonalaiseen kirjakauppaan 50-luvulla, ja jättää puotipuksu-Danielille kalliin saateviestillä varustetun Monte Criston kreivin toimitettavaksi Danielin vanhemmalle ystävälle ja työtoverille, Fermínille. Rääkätyn oloinen Fermín kertoo Danielin painostuksen alla illallisella palan elämäntarinaansa. Tarinan edetessä paljastuu mysteerimiehen henkilöllisyys, syy Fermínin viimeaikaiseen yleiseen ahdistuneisuuteen sekä synkkä salaisuus Danielin vanhemmista. Tästä luulisi stoorin sitten alkavan... mutta kirjasta onkin jäljellä enää kolmannes.

Tarina tuntuu olevan vähän tilkkumainen, "kokoon kursitun" tuntuinen. Iso fontti ja väljähkö asettelu tukevat tuntua, että tämä on sarjaan lähinnä täyteosa. Mututuntuma osoittautuukin juonen edetessä paikkansa pitäväksi: kyseessä on juonellinen pohjustus seuraavalle osalle. Pakko sanoa, että jos olisin ooveehoo-hintaan ostanut tämän pitkitetyn prologin, ottaisi kyllä päähän.

Liian paljon menee ohi, jollei ole tutustunut aiempien kirjojen juoniin ja hahmoihin – tai jos ne on onnistunut laillani pitkälti unohtamaan. Kirjan aluksi markkinoidaan, että sarjan osat voi lukea missä järjestyksessä vain tai itsenäisinä teoksina...  Itselleni kyllä jäi sellainen fiilis, että vaikka tästäkin kirjasta periaatteessa olisi mahdollista aloittaa, Fermíniä ehkä lukuun ottamatta muut hahmot jäävät etäisiksi. Fermíninkin kanssa on vähän niin ja näin, sillä hänen elämäntarinansa kerrotaan melko suppeasti.

Romaanilla on sangen heppoinen ranka. Ensinnä rakennellaan jotain mysteerismiehen varaan, mutta se haara kuivuu kokoon ennen kuin lukijan mielenkiinto ehtii kunnolla herätäkään. Päähenkilön perhehuolista ei rakennu yhtikäs mitään. Pääpirun henkilöllisyys paljastuu, mutta jahti ei ehdi tässä kirjassa edes alkaa. Mysteerismies ja perheongelmat johdattavat yksiselitteisesti seuraavaan romaaniin. En vain pääse yli siitä, että ilman seuraavaa osaa tämä kirjaparka on rampa. Välinäytös mikä välinäytös, mikäli sellainen sana ylimalkaan on olemassa.

Kerronta on sujuvaa (muutamaa "pakkomielteesi on lähtemässä hanskasta" -tyylistä omituista katkelmaa lukuun ottamatta), ja tuttuun tapaan dramaattista (tuhkaa, vihaa, kostoa, lojaaliutta, kuolemaa, hulluutta, ja taajaan henkilöitä syö milloin mikäkin ahdistava tunne sisältäpäin). Erityisesti replikointi on usein sangen viihdyttävää. Hihitin ääneen useampaan otteeseen.

Käännös onkin melko ansioitunut. Antero Tiittula onnistuu välittämään mm. Fermínin sukkeluudet juohevasti. Siitä ja muutenkin pääosin ilmaisuvoimaisesta käännöksestä pisteet suomentajalle, sillä hauskuutta ja iskevyyttä on usein vaikea mahduttaa samaan pakettiin. Ilman puheenlahjojaan Fermín olisi typistynyt hahmona kohtalokkaasti... Semminkin, kun en enää vuosien takaisia sarjan aiempia osia juuri muista. Muutamia kohtia olisi ehkä voinut miettiä uudelleen (itse esimerkiksi paheksuin öljytippojen sirottelua sekä sitä, että joku muutti mieltä eikä mieltään), mutta näistä voisi ehkä olla perustellusti useampaa mieltä. Joka tapauksessa kerronnan yleinen sujuvuus jättää muutamat yksityiskohdat varjoonsa.

Jaa jaa. Hitto kun tekisi mieli sanoa, ettei seuraava osa kauheasti houkuta, mutta jotenkin Ruiz onnistuu kuin onnistuukin herättämään mielenkiintoni seuraavaa osaa kohtaan... olettaen, että siihen on sitten saatu oikea, kokonainen juoni. Olen vähän skeptinen konseptin kestävyydestä ja tästä omituisesta verkkomaiseksi tarkoitetusta kirjasarjan rakenteesta (tai rakenteen soveltuvuudesta minulle), mutta hankkiudun epäilemättä käpälöimään seuraavaa osaa, kun se joskus ilmestyy. Saa nähdä päätyykö lukulistalle.

Tällä niteellä hitaasti edistyvä Ikkunat auki Eurooppaan -haaste etenee Espanjaan.

Asiatekstinkääntäjä, päivää

Mitä te kääntäjät teette, kysyt, ja minä vastaan: googlaamme.

Sain toimeksiannon kääntää tuulivoimaan liittyvän dokumentin suomesta englanniksi. Toimeksianto toimitettiin sähköpostiini mökillä, joten työtehokkuus oli alussa vähän sitä ja tätä. Tämä ei liity kirjoihin niin yhtikäs mitenkään, mutta halutti tehdä joku yhteenveto projektin etenemisestä... Hmm... kehittelen tätä dokumentaatioajatusta vielä. Tuskin enää tällaisia postailen, mutta omaan käyttöön jotain linkkilistoja tai jotain... Hmm...

Tämä oli siinä mielessä kiva keikka, että teksti oli aika yleistajuinen. Taustatietoja olisi pitänyt kaivaa enemmän, jos se ois ollu suunnattu jonkin alan asiantuntijoille. Nyt pääsi siinä mielessä vähän helpommalla. Asiakas myös sanoi, ettei muotoilujen tarvitse olla viimosen päälle, joten ylimääräiseltä näpräämiseltä välttyy siinäkin, kun ei tarvitse tällätä marginaaleja, otsikkovärejä, eri fontteja ja kuvien muotoiluja niin pilkulleen. Tästä dokumentaatiosta tuli nyt aika huonosti jäsennelty, kun ajatus iski kesken kaiken ja rupesin toteuttamaan sitä lennosta. Sori siitä. :D

Aloitin dokumentoinnin mökillä kello 16.43, jolloin palasin joltakin mökkiaktiviteetilta sorvin ääreen.

– Katvealueanalyysille ei löydy sopivaa käännöstä, päätän palata myöhemmin asiaan.
– Laadin havainnepiirroksen turbiinista ja nimikoin sen osat kahdella kielell.
– "Arvokas näkymälinja" terminä suojeltavista maisemista puhuttaessa aiheuttaa hikeennystä. Koska kello on jo 17.46, päätän palata tähänkin myöhemmin.
– Kaivan esiin mitä lentoestovalot ovat Britanniassa ja päätän päivän hommat 18.21.

Hei hetkeksi, kymmenvälilehtinen Firefox (auki kuusi välilehteä ELY-keskuksen sivuilta, kaksi tieteellistä brittiyliopistojen suorittamaa tutkielmaa tuulipuistoaiheesta, parit erikieliset tuulivoimayhdistyksen sivut sekä sanakirjasto. Päivän mittaan käytettyjen sanakirjojen kirjo on perussettiä: tavallinen en-su-en, kaupan ja tekniikan en-su-en, Oxford English Dictionary ja saman puljun thesaurus sekä tietysti aina yhtä suloinen Kielitoimiston sanakirja.

Seuraava työpäivä
Vietän aamupäivän vertaillen eri arvioita hotelleista, sillä elokuussa on tiedossa matka, eivätkä muut matkalaiset juuri osoita halua etsiä majoituspaikkaa. Ensimmäinen pitempi mysteeri iskee puolen päivän jälkeen:
- Miksi vesi kantaa ääntä paremmin kuin ilma, ja miten äänen vaimeneminen selitetään fysiikan termein (mieluusti molekyylitasolla)? Vastaus löytyi, jatkamme matkaa.

Kolmas työpäivä
En ole ehtinyt kääntää yhtikäs mitään, koska vapaaehtoistyö vei kaksi tuntia, lähisukulainen kärrättiin pikaleikkaukseen umpisuolen takia, yhteismatkan hotellijärjestelyt kaatuu meikäläisen niskaan ja kirsikkana kakun päällä piti vielä selvitellä verokarhun vaatimaa alvi-ilmoitusta. Nyt kello on jo vaikka mitä ja puolen tunnin päästä pitäisi olla mekko päällä menossa synttäreille. Sitten kun adrenaliinit korvissa suhisten istun alas kääntämään hetkeksi, vastassa on tällainen söpöliini: "Ulkomelutason suunnitteluohjearvojen lisäksi asuntojen sisätiloissa käytetään Terveyden- suojelulain (763/94) sisältövaatimuksiin pohjautuen asumisterveysohjeen mukaisia taajuus- painottamattomia tunnin keskiäänitasoon Leq,1h perustuvia suunnitteluohjearvoja koskien pienitaajuista melua." Voitte arvata, että tekee mieli kiljua. Tekstiä pitää saada paperille, ja tätäkin joutuu lukemaan kolme kertaa ennen kuin voi edes ruveta etsimään termejä. Tarviin oman Tim Gunnin, joka pyörähtää hyväntuulisesti paikalle, antaa rohkaisun sanoja ja tiivistää kaiken melkein uskottavasti: "Make it work." *mutinaa* No mitäs. Make it work. Make it work...

Neljäs työpäivä
Oukei beibet. Nyt sattui sellainen källi, että erehdyin käännettävästä sivumäärästä ja sitä myötä tajusin nyt olevani ikävästi jäljessä aikataulusta. Vähän laskeskeltuani tulin siihen tulokseen, että edessä ois nyt kaksi 12-tuntista työpäivää, jotta dokumentti saadaan käännettyä ajoissa ja jäljelle jäisi aikaa oikolukuunkin. Tähän ei auta Tim Gunnkaan. Ei. Oo. Todellista. Miksi olen tällainen pässi?!

*12,5h myöhemmin*
Ookoo. Yllättävän hyvässä hapessa ollaan, vaikka olen istunut 12 ja puoli tuntia katkarapuasennossa sohvalla ja kääntänyt tyrät ryskyen. Onneksi käännöksen aiheisto vaihtelee lepakoista säätutkiin, joten ei kerkiä pitkästymään (ehdottomasti tämän työn parhaita puolia). En voi uskoa, ettei ketuta tämän enempää, eikä niskakaan nau'u. Odotan koko ajan jotain vuosituhannen niskakipua, joka iskee äkkiarvaamatta. Odotetaan ja katsotaan. Se, mitä syönnösalue on englanniksi, jäi hämärän peittoon, enkä päässyt perille biotoopin ja sille läheisten käsitteiden eroista... muistaakseni. Nyt kaivaudun ylös kuopasta, johon olen sohvassani uponnut, ja lähden hakemaan ruokaa. Ehtii just katsoa Muodin huipulle -ohjelman ennen nukkumaanmenoa...

Viides työpäivä...
... oli eilen ja kesti 14 tuntia. Työ on palautettu ajoissa, muotoilut kondiksessa ja kaksinkertaiset oikoluvut antaa meikäläiselle jonkinlaisen mielenrauhan.
Puolustusvoimien nettisivut oli koko päivän huoltokatkolla, mikä oli sangen ikävää, koska ois ollu tosi mukavaa pystyä tarkastamaan millaisia termejä ne suosii. Päivän aikana ehti myös sattua, että eräälle sivustolle upotettu Googlen hakutoiminto ilmoitti jättävänsä hakuni tekemättä, koska olen todennäköisesti kone. ... Hell yeah I am! (Tekee vieläkin mieli tanssia, kun koko juttu saatiin onnelliseen päätökseen sekä meitsin että käännöksen kannalta!) No, välilehtiä olikin auki noin 30 kpl aina ilmalulaista kalan elinkaarta selvittävään kaavapiirrokseen.

Tämmöistä tämä kääntäminen on. :) Se on mahtavaa ja turhauttavaa, joustavaa ja ankaraa.