The World According to Bertie

Alexander McCall Smithin tunnetuin teos lienee Naisten etsivätoimisto no. 1 ja siitä sikiämään ruvennut Mma Ramotswe -sarja. Muita saman kirjailijan sarjoja ovat mm. The Sunday Philosophy Club -sarja sekä 44 Scotland Street -sarja, johon tämänkertainenkin kirja kuuluu. Jokin uusi sarja on vielä mielestäni viime vuosina polkaistu käyntiin... mutta siihen en ole vielä tutustunut. Ilmeisesti suomennoksia on ilmestynyt vain Mma Ramotswesta kertovista kirjoista.

Kuten aiemminkin 44 Scotland Street -sarjassa, The World According to Bertien tapahtumat keskittyvät mainitun talon entisiin ja nykyisiin asukkaisiin ja heidän elämäänsä. On snobi-Irene, joka piinaa perhettään (johon 6-vuotias Bertie kuuluu) yläluokkaisuuden tavoittelulla ja kehityssuunnitelmillaan, taiteilija Angus Lordie, jonka maailma murenee, kun hänen koiransa Cyril pannaan telkien taa ihmisten puremisesta epäiltynä. On antropologi Domenica Macdonald, jolla on syytä epäillä ystävänsä ja talovahtinsa Antonian näpistäneen häneltä teekupin. On mahdollisesti maailman itseriittoisin naistenmies Bruce, avio-onnea haikaileva galleristi Matthew, ja Matthew'n tyttöystävä Pat, joka opiskelee estetiikkaa yliopistolla. Henkilökavalkadi on tyydyttävä, mutta joku saattaisi luonnehtia sitä tylsäksi. Galleristi, antropologi, estetiikan opiskelija, taiteilija... kaikki skotteja. Monipuolisuudestaan huolimatta kokonaisuus on ehkä sittenkin hieman yksipuolinen. Konfliktit loistavat poissaolollaan, mehukkaimmillaan päästään hiljaiseen paheksuntaan.

Konflikteja ei siis juurikaan ole. Jos on, ovat pieniä ja kohteliaita. Valinta se on sekin. Menon ja meiningin ystäville nämä kirjat tuskin sopivat. Pohdiskelijoille ja arjen ystäville sitäkin paremmin. Vaikka toisaalta aloin vähän leipääntyä 250 sivun jälkeen, luin kuitenkin tyytyväisenä loppuun asti. Kun omakin elämä koostuu sellaisista vertahyytävistä seikkailuista kuin gradun kirjoittaminen, töiden etsiminen ja soijarouheen kanssa sinuiksi pääseminen, on ihan hauska lukea asetelmasta, jossa kaikki tarpovat sitä samaa arkipolkua ja pohtivat mennessään, mistä tässä kaikessa on kysymys.


The World According to Bertie on tyylillisesti ja aiheistoltaan samaa mccall smithiä kuin aiemmatkin lukemani teokset, mikä on hyvä, sillä sen hän osaa. Siihen on mukava palata tasaisin väliajoin. Minulle McCall Smithin erityisiä ansioita ovat hänen hyväntahtoinen kertojanäänensä, tasapainoinen näkemyksensä ja tapansa sujautella kerrontaan pieniä pohdintoja, jotka ovat usein kyökkifilosofiaa parhaimmillaan. Tuomitsevaa sormea ei heilutella, ennemmin asenne on se, että meitä on moneen junaan.

Aika selvä viesti ainakin tämän opuksen kohdalla on myös se, että olisipas mukavaa, jos kaikki olisivat kivoja toisilleen. Jotenkin noloa, kuten kirjassa vihjataankin (Was it wrong to think of such a thing? Or was it just 'uncool'?), mutta ei kai siitä mihinkään pääse, ettei se nyt väärinkään saa olla. En tiedä kannattaako noin suuria uneksia, jos kohta pitäisi toisaalta ehkä pitää mielessä, ettei kiltteys saisi olla 'nolo' arvo, koska sillä saa paljon hyvää aikaan. Ainoa ehkä mitä tässä jää kaipaamaan on se, miten tätä kiltteyden harjoittamista sitten pitäisi harjoittaa silloin, kun ei olla tekemisissä mukavien ihmisten kanssa. Irene työntelee edellään perhettään milloin mihinkin suuntaan, ja he raahautuvat kuuliaisesti mukana. Oletetun teekuppivarkauden käsittely jää myös jotenkin kesken. Kiltteys mielletään usein mukautuvaisuudeksi, ehkäpä sen takia kiltteys onkin niin noloa: kiltti on kynnysmatto. Eihän sen niin pitäisi mennä. Siksi onkin omituista, että kiltteyden puolustuksessa ei mielestäni ole juurikaan kouriintuntuvaa pohdintaa kiltteydestä silloin, kun se on kortilla ja vaikeaa.

Sanottu mikä sanottu, mutta kaiken kaikkiaan lukukokemus oli sympaattinen. Kirja on aiemmin julkaistu The Scotsmanissa jatkosarjana, joten luvut ovat suhteellisen lyhyitä. Se sopii allekirjoittaneelle ainakin oivallisesti, koska lukemiselle jäävät ajanmurenat eivät aina riitä kovin pitkiin lukurupeamiin. Voi huoletta aloittaa luvun, kun tietää ettei mikään olennainen ajatus jää kesken, vaikka aikaa lukea olisi vain vartti. Kotiseuturakkaus on myös sympaattista, kirjoittaisi joku Turustakin samantyylisen kuvauksen... niin vaikeaa kuin se nykyään onkin, Turun taudin jälkiä siivotessa ja toriparkkifiaskon jyrätessä eteenpäin.