Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Gollancz, 2011

Hannu Rajaniemen Kvanttivaras (2011) on kirja, joka sopinee ennakkoluulottomalle ja seikkailunnälkäiselle sci-fivieroksujallekin (joihin saatan lukeutua, hmm). Rajaniemi teki muuten ohot ja kirjoitti englanniksi. Luin kirjan alkuperäiskielellä. Kirjoitan tässä kirjasta lyhykäisesti siksi, että ensimmäisen viidenneksen jälkeen kirja jäi vanhempieni luokse, enkä päässyt siihen viikkoon käsiksi. Jatkoin lukemista siitä, mihin olin jäänyt, mutta jotenkin tuntui, että Rajaniemen keksimät termit ja ilmiöt luiskahtelivat ikävän liukkaasti mielessä: en ollut täysin varma, miten mikäkin systeemi tai käsite toimi, mikä vähän söi lukumukavuutta. Syytän pääasiassa tätä taukoa... ellei muilla ole samankaltaisia kokemuksia. :) Noh, toisaalta ainakin Hesarin arvostelija siunaili, että "juonittelujuonen täydellinen selvittäminen tuntuisi vaativan ainakin kaksi lukukertaa." [muoks.] Kaiken voi lukea -blogin Jorikin on lukenut Kvanttivarkaan ja kaipaili ilmeisesti (hänkin) vähän pehmeämpää laskua oudon termistön ryteikköön.

Kvanttivarkaasta jäi kuitenkin myönteiset fiilikset. Kaikki alkaa lainauksella eräästä aina yhtä verrattoman Maurice Leblancin Arsène Lupin -kirjasta, mikä tietysti lupaa hyvää. Asiaan vihkiytynyt lukija saattaa itse asiassa bongata viittauksia tähän Sherlock Holmesin rötöstelevään sielunveljeen myöhemminkin romaanissa. Interplanetaarinen supervaras Jean le Flambeur on romaanin alussa vankilassa, joka pakottaa hänet ja muut vangit pelaamaan väkivaltaista peliä, jonka tarkoituksena on saattaa vanki taas yhteiskuntaan palautettavaan kuntoon. Vankilasta hänet vapauttaa Mieli, joka tekee töitä salaperäisen Pellegrinin laskuun.

Jeanin ja Mielen on kaivettava esille jokin, jonka Jean ennen kiinnijäämistään piilotti Marsiin. Niinpä Perhonen-niminen avaruusalus suuntaakin sinne kera Mielen ja Jeanin. Ongelma vain on se, että Jean on piilottanut salaisuuden myös itseltään: liikkuvassa Oublietten kaupungissa ajatuksia ja muistoja kun on helppo siirtää, lähetellä kavereille, kätkeä ja varastoida. Oublietten maailma oli todella mielenkiintoinen... Aikaa menisi tuhottomasti, jos yrittäisin kaiken selittää. Eräänä esimerkkinä sanon sen, että Oublietten asukkaat saavat tietyn määrän valuuttana käytettävää aikaa, jonka loputtua he joutuvat "Hiljaisiksi" joksikin vuosiksi. Heidän mielensä siirretään keinotekoisiin ruumiisiin, jotka huolehtivat Oublietten turvallisuudesta, huoltotöistä ja joistakin muista hanttihommista. Kuolema on siis useimmissa tapauksissa väliaikainen.

Jean yrittää Mielen hiostaessa taustalla selvittää itseltään piilottamansa salaisuuden. Paha vain, että hänestä kiinnostuu myös oubliettelainen salapoliisi Isidore.

Tiedossa pitäisi oleman trilogia. Huu! Poikamaisessa charmissa Jean jäi jälkeen ah-niin-ihanasta Arsènesta. Hänen olisi suonut valtaavan varmemmin oman tilansa muiden henkilöiden joukosta. Vaan kukaties Jean tässä vielä kehittyy sarjan edetessä. Äksöniä kuitenkin piisasi kuin pienelle kylälle ja erikoisen tulevaisuuden maailman ajatusleikit olivat vetäviä. Kielellisesti teoksessa vilisee erilaisia fysiikkaan ja matematiikkaan liittyviä juttuja. Jollei ole erityisen itsevarma englanninkielentaidoistaan, kannattaa ehkä kielikylpeä jonkin muun kirjan parissa... Vaikka eipä sillä, viittaukset fyysikkoon, jota en tunne, jäävät yhtä tyhjiksi kaikilla kielillä. :)

Tiivistettynä: pelkään vähän, että tipahdan kärryiltä seuraavan romaanin parissa, mutta Rajaniemen mielikuvituksekas tulevaisuus on niin kiehtova ja osa keksinnöistä niin vinksahtaneita (vankila, jossa joutuu pelaamaan itseään vastaan), että varmasti luen seuraavan osan kun se joskus ilmestyy.

*muoks* Myös Suketus luki vastikään Kvanttivarkaan. Pus kii!