Hengissä & tiivistyksiä #1

Hengissä olen, vaikka vinkaisuakaan ei ole kuulunut sitten harjoittelun alkamisen. Täällä sitä kuitenkin ollaan. Viikonloppuisin tekemistä on laihanlaisesti, joten käyn tiuhaan kotona kavereita moikkaamassa. Viikolla kaikki sen sijaan sujuu auvoisasti, koska töissä on hauskaa. Saan viilata pilkkua ja läträtä sanojen kanssa oikein urakalla. Olen juossut päin aivan uudenlaista ongelmaa: lukutapojen välillä vaihtelun vaikeutta. Joskus pitää lukea silmä kovana kirjoitusvirheiden ja muiden oikeinkirjoitusongelmien varalta, toisinaan niihin nimenomaan ei saa keskittyä, vaan täytyy miettiä vain tarinan rakennetta tai potentiaalia. Näiden kahden välillä on vaikea vaihdella, ja lisäksi huomaan olevani huomattavasti harjaantuneempi ensimmäisessä kuin toisessa tavassa. Oli miten oli. Työtehtävät ovat melko monipuolisia käännöskirjojen oikoluvusta osoitetarrojen massaliimaukseen. Lähden joka aamu hyvillä mielin töihin ja tulen illalla Filmtownin kautta kotiin.

Kunniallisen päivätyöläiselämän lamaannuttamana olen lukenut harjoitteluaikana sangen vähän. Ohessa kuitenkin lyhyet muistiinpanot niistä, mitä on tullut luettua. Ennen kuin kokonaan lipeävät mielestä.

Roope-sedän elämä ja teot
Don Rosa
Helsinki Media, 1997

Ihana. Kukapa ei tuntisi Don Rosan ainutkertaista tyyliä. Äijä on ikävä kyllä joutunut lopettamaan piirtämisen, mutta ehti intohimoisen ankistin urallaan tehdä onneksi kymmenittäin ankkatarinoita meidän tavallisten tallaajien iloksi. Rosa on etsinyt sankarinsa Carl Barksin sarjiksista kaikki mahdolliset viittaukset Roopen elämän alkuvaiheisiin, tehnyt pikkutarkan aikajanan ja kuvittanut visukintun elämää aikajanaansa seuraillen. Kunkin tarinan parina on Rosan tilitystä kyseisestä tarinasta ja sen piirtämisestä. Mikäli lukijoista sattuu olemaan Rosan ihailija, suosittelen lämpimästi Rosan jäähyväiskirjeen lukemista. Kirjeessä Rosa kertoo, miksi joutui lopettamaan piirtämisen. Teksti oli tarkoitus julkaista hänen piirtämänsä albumisarjan viimeisessä osassa USA:ssa, mutta kustantaja jänisti loppujen lopuksi ja sovittiin, että teksti julkaistaankin verkossa (albumin viime sivuilla on vain linkki kyseiseen tekstiin). Oikeastaan hyvä niin, kuten Rosa toteaakin, sillä useimmat meistä tuskin olisivat sitä muuten saaneet silmäinsä alle.

Rosan ankkatarinoissa parasta on se, että hänen intohimoinen suhtautumisensa hahmoihin paistaa selvästi läpi. Yksityiskohtaisiin ruutuihin on panostettu yhdellä sivulla saman verran kuin peruspiirtäjän koko tarinaan, ja ennen kaikkea juonessa on sitä jotain. Luin aikoinani Aku Ankka -juttuja sangen paljon. Ensimmäisten 250 taskukirjan joukossa on tuskin kymmentä, joita en olisi lukenut. Etenkin näihin vanhempien pokkareiden pitkiin Taikaviitta-seikkailuihin ja muihin ikimuistoisiin episoideihin tutustuneena ei voi kuin nyrpistää nenäänsä monille uusille seikkailuille, joissa juoni on pahimmillaan aika väsynyt yritys kopioida esimerkiksi jotakinin tv-sarjaa. Monista puuttuu henki kokonaan. Sitä on vaikea selittää, mutta Rosan ankat ovat niin luontevia ja ilmeikkäitä, että niiden seikkailuista lukeminen on aivan oma luku sinänsä. Pakko on tietysti huomauttaa, että kokemus ei olisi sama ilman paneutunutta suomennostyötä. Huolelliset käännökset ovat kuten aiemminkin vertaansa vailla. En usko, että olisin aivan nykyisenlaiseni minä ilman Aku Ankka -tarinoita, niiden suomentajia ja suomennosten toimittajia!

Roope-sedän elämä ja teot -kirjalla osallistun Seitsemän sarjista -haasteeseen.

Riisiä tiskin alta
Liisa Karvinen

Gummerus, 2012

Gummerus, 2012

Aluksi olin jälleen skeptinen. Japani kiinnostaa edelleen, mutta Tokio ei niinkään erityisesti, ja kirja lupaa kierrättää lukijaa juuri Tokion alueelta toiselle. Karvinen on ilmeisesti edelleen töissä Suomen Japanin suurlähetystössä. Kielitaitoa ja kulttuurintuntemusta löytyy siis kosolti. Loppu hyvin, kaikki hyvin: Karvinen käyttää Tokiossa kuljeskelua ponnahduslautana Japanista kertomiseen noin yleensä, joten Tokio-keskeisyyttä olikin turha pelätä. Kuin ylimääräisenä bonuksena itse Tokio, joka on meikälle jäänyt jotenkin liian isoksi palaksi, alkoikin sivujen huvetessa näyttää yhä houkuttelevammalta ja monipuolisemmalta paikalta.

Aiheet vaihtelevat aika laajalti: geishat, keisari, toinen maailmansota, alkoholinkäyttö, politiikka, koulutus ja moni muu suuri ja pienempi aihe saavat oman vuoronsa. Karvinen onnistuu tasapainoilemaan sujuvuuden ja faktapitoisuuden välillä aika ansiokkaasti. Itselleni ei oikeastaan missään vaiheessa tullut pitkästynyt olo. Toisaalta en nyt muistaisi sellaistakaan, että olisin jäänyt kaipaamaan enemmän selvityksiä jostain aiheesta. Vaikka olenkin lukenut jo muutaman Japania käsittelevän kirjan, Riisiä tiskin alta tarjosi silti uutta tietoa. Tosifaneille suurin osa lienee tuttua kauraa, mutta kaikille muille voisin kuvitella kirjan olevan sangen mieluisa, sujuvakulkuinen ja selkokielinen tietopaketti. Nuoriskokulttuuriin ei perehdytä erityisesti, vaan painopiste on lähinnä (muissa?) yhteiskunnallisissa asioissa ja ilmiöissä.

Riisiä tiskin alta -kirjalla kuittaan suoritetuksi Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteesta kategorian VIII) Kansatiede.