Maltillinen hutu ei ole hullumpi nimi kirjalle. Ensin pidin sitä vain hyvänä nimenä, sitten tajusin että se on jotenkin ilmaisuvoimainen siksi, että se pelaa lukijan ennakkoluuloilla (maltillinen villi?). Havaitsin muuten, että tästä on rakentumassa hauska "lukupuu": bongasin Löytyn kirjan Turusen teoksesta Ettekö tiedä kuka minä olen? Ylimielisyyden historiaa, ja nyt Löytyn kirjasta sain kimmokkeen lukea Umayya Abu-Hannan kirjan Sinut. Eipä ole tällaistakaan ennen juuri sattunut kohdalle, hauska kokea kerran itsekin ilmiö, josta olen muiden kuullut puhuvan.
Kirja koostuu kirjoituksista, jotka ovat aiemmin ilmestyneet erilaisissa julkaisuissa tai muotoutuneet Löytyn pitämien esitelmien pohjalta. Aiheisto pyörii kannessa luvatun teeman ympärillä. Alkupuolella puhutaan kulttuurikäsityksistä ja kulttuureiden törmäyksistä yleisemmällä tasolla, loppua kohti tekstit siirtyvät käsittelemään yhä enemmän Suomea ja Suomessa käytävää maahanmuuttokeskustelua. Mitään voimakkaita "Just näin! Ihan niin! Nerokasta!" -tyyppisiä tuntemuksia en lukiessani juurikaan kokenut, mutta toisaalta useammankin kerran jokin virke tai argumentti raapaisi tulitikun jossain aivokopan pimeydessä ja sai hetkeksi tutkailemaan kiinnostuneena Löytyn mielipiteitä. Sävyltään kirjoitukset ovat melko leppoisia ja tyyliltään helppolukuisia, joten noin 5-12 sivun pituisten tuumaelmien lukemiseen ei tarvitse varautua samanlaisella valppaudella ja paneutumisella kuin kapulakielisen filosofiantutkielman tankkaamiseen. Tästä pisteitä. Löytyn mielipide on myös selvä, mutta hyvän tavan mukaisesti esitetty rakentavasti. Pidin esimerkiksi sillanrakentajan ominaisuutena sitä, ettei Löytty vaadi kaikkia syleilemään täysin rinnoin monikulttuurisuuden arkisia ilmentymiä kuten uusia musiikkityylejä ja ruokia: " --- [E]n oikein osaa olla huomauttamatta, että yksien tapa riemuita uusien tulokkaiden 'väristä ja kirjosta' on omiaan lisäämään toisten ennakkoluuloja tulokkaita kohtaan. Ylenpalttinen jammailu eksoottisten tahtien rytmiin voi lannistaa niidenkin kiinnostuksen, jotka periaatteessa olisivat avoimia uusille vaikutteille (jos nyt kaikkien edes tarvitsee olla niin ihmeellisen avoimia millekään vaikutteille.)" (s.171)
Luvussa "Päähän kietaistua kulttuuria" Löytty vaatii suvaitsevaisuuden hillitsemistä. "Suvaitsevaisuusajattelun ongelma on siinä, että se sisältää yleensä ajatuksen, jonka mukaan suvaitsija itse edustaa yhtenäistä ja vakiintunutta normia, jonka turvin hän sitten suvaitsee suvaita jotain tuosta normista poikkeavaa. Suvaitseminen on sitä, että katsotaan läpi sormien --- Erilaisuuden kanssa eläminen edellyttää ennen kaikkea totuttelua ja sulattelua, rauhallista kuulostelua, haistelua ja maistelua, siis sanalla sanoen siedätyshoitoa. Sietäminen on sikäli hyvä käsite, että vaikka se ei kuulosta alkuunkaan niin positiiviselta kuin suvaitseminen, saattaa se hyvinkin osoittautua kenttäoloissa paljon kestävämmäksi ihanteeksi. On paljon realistisempaa vaatia minua sietämään vaikkapa naapurini omituista elämänmenoa kuin suvaitsemaan sitä." (s.160-161)
Tämä suvaitsevaisuuden ongelma sinänsä ei ole minulle uusi käsite, mutta siitäkin huolimatta jäin kiinnostuneena puntaroimaan suvaitsemisen ja sietämisen eroja.
Parikin ajatelmaa jäi mieleen. Ensimmäinen on erittäin hyvä pitää mielessä, kun keskustellaan isänmaallisuudesta ja maahanmuutosta: "Ei Suomea ole rakennettu muukalaisvihan vaan kotiseuturakkauden varaan." (s.189) Hyvin sanottu. Toinen osuva luonnehdinta kiteyttää vähäeleisen leppoisasti Löytyn kiihkoilunvastaiset näkemykset: "Tie helvettiin on tuskin kivetty ainakaan maltillisilla aikomuksilla." (s.206)
