Tiivistyksiä #2

Ohessa jatkoa edelliseen kirimispäivitykseen. Jatkamme siis sarjassamme "enemmän tai vähemmän viime aikoina luettua". Yritän vastaisuudessa ruveta keräämään kustakin teoksesta pienen tietotiivistelmän.

Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin
Wylie Overstreet

Atena, 2013

Kääntäjä Panu Väänänen on tehnyt nappisuorituksen. Laiskemmin käännettynä kirjasta ei olisi ollut mihinkään. Olinkin etukäteen vähän skeptinen. Oletin, että joukosta löytyisi muutama hauska vitsi, mutta kävikin oikeastaan toisin päin: tasaisen huvittavien episodien joukossa oli muutama vähän laimeampi vitsi. Tartuin kirjaan kuitenkin, koska harjoittelumuuton keskellä ajattelin sen olevan helppolukuinen.

Ideahan on siis se, että kirja on täynnä historiallisten henkilöiden kuvitteellisia Facebook-päivityksiä. Toiset historialliset henkilöt sitten tykkäilevät ja kommentoivat. Kirjan alussa lähdetään liikkeelle maailmankaikkeuden synnystä ja viimeisillä sivuilla ollaan ehditty jo tietoyhteiskuntaan asti.

Arvokkaiden historiallisten henkilöiden törmäyttäminen nuorison suosimaan nettikieleen ja vapaamuotoiseen sosiaalisen median sivustoon naurattaa. Kiitos kuuluu tässä tapauksessa yhtä paljon alkutekstille kuin kääntäjällekin. Käännös on letkeä ja ajan hermolla olevan tuntuinen, muttei ylitsevuotavan puhekielimäinen. Suomennoksen lisäksi Väänänen on sirotellut kirjaan Suomen historiaa käsitteleviä päivityksiä, joista monet ovat erinomaisia, mutta monet toisaalta ainakin itselleni viittaavat tuntemattomiksi jääneisiin tapahtumiin. Kannatettava ajatus tuo lisäily joka tapauksessa.

Viimeinen mies
Aravind Adiga

Viisisataa sivua nujersi meikäläisen. Myönnettäköön, että lukeminen pirstaloitui ikävästi, sillä aloitin ennen harjoittelua ja muuttoa ja sen sellaisia asioita, ja pääsin loppuun vasta parisen viikkoa sitten. Loppuun päästessäni ilmassa oli kuitenkin maratontunnelmaa.

Avain, 2011

Viimeinen mies kertoo mitä tapahtuu, kun Mumbaissa sijaitsevan rapistuneen asukasosuuskunta Vishramin jäsenille tehdään satumainen tarjous. Huima määrä rahaa kustakin asunnosta, jos kaikki talon asukkaat myyvät asuntonsa rakennuttajalle, jonka tarkoitus on purkaa talo ja rakentaa tilalle hulppea monikerroksinen asuintalo rikkaille. Tarjouksen voimassaoloajan painotetaan olevan lopullinen, eikä rahaa saa kukaan, jolleivät kaikki päätä myydä.

Kaikki eivät tietenkään halua. Mitenkäs tästä jotain sanoisin ilman suurempia juonipaljastuksia... On kiinnostavaa seurata yhteisön reagointia, kun yksi tuntuu pilaavan kaikkien onnen. Se, miten ahneus vaikuttaa ihmisiin, ja miten ensin tehdyille päätöksille keksitään oikeuttavia syitä jälkikäteen ei ole huumorikirjan aihe, mutta tarjoaa olletikin aina ajankohtaisen kysymyksen tarkasteltavaksi.

Muoks. 8/2013: Olen arvion kirjoittamisen jälkeen lukenut pari muutakin Intiaan sijoittuvaa kirjaa. Vaikka jälkikäteen edelleen uskon toukokuista itseäni niiltä osin, että tiivistämisen varaa olisi voinut olla, tuntuu tiivistelmäni kirjasta nyt negatiivisemmalta kuin muistikuvani siitä ovat. Lähinnä, että sirpaloitunut lukeminen ja laaja sivumäärä tuntuvat kasvavan viimeisen kappaleen hyviä puolia suuremmiksi. Maahan parin kirjan verran enemmän perehtyneen näkökulmasta kuvaus rahan mahdista tuntuu entistäkin osuvammalta.

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

BTJ kustannus, 2009

Enpä muista koska viimeksi tarinan imu on ollut näin kova.

Valkoinen tiikeri on kirja toivosta ja epätoivosta, ihmisarvoisesta elämästä, rikkaista ja köyhistä, vallasta ja vähäpätöisyydestä, alistamisesta ja alistumisesta, Valoisasta ja Pimeästä Intiasta, jossa miljoonittain maailman köyhimpiä asuttaa samaa seutua miljonäärien kanssa. Kirjassa kuunnellaan Balramin tarinaa. Hän katselee kattokruunua toimistossaan ja kirjoittaa Kiinan pääministerille sähköpostia, jossa hän kertoo, miten onnistui kohoamaan Intian pimeästä maaseutukylästä varakkaaksi yksityisyrittäjäksi.

Aravind Adigan maalaama kuva Intiasta on karu, mutta ei vaikuta pateettiselta. Päähenkilön elämänpiiri rakentuu luontevasti, melkein kuin itsestään. Tunteilua välttäen hän onnistuu kuvaamaan vetoavasti ja paikoin sydäntä särkevästi elämää, jota ihminen elää siksi, ettei valinnanvaraa ole. Näin kunnallisvaalien alla on erityisen puhuttelevaa lukea toisenlaisista vaaleista. Sellaisista, joissa rumpua löydään, mottoja huudetaan, mutta äänestyspaikalla ei käy juuri kukaan. Jos erehtyy paikalle äänestämisaikeissa, voi saada selkäänsä. Äänet on myyty eniten tarjoavalle jo etukäteen

Balram otetaan viiden vuoden jälkeen koulusta, koska suku tarvitsee lisää tuloja. Jonkin ajan kuluttua hänet lähetetään veljensä kanssa kaupunkiin, jossa heidän on tarkoitus saada työtä. Kaupungista voi saada duunia, jonka palkasta riittää kotiin lähetettäväksikin. Balram pääsee kuin pääseekin töihin, sillä hänen uusi työnantajansa sattuu olemaan kotoisin samasta kylästä. Se on eduksi, koska palvelija on luotettavin silloin, kun häntä motivoi luottamuksen arvoisuuteen tieto, että perheelle käy huonosti, jos hän varastaa tai tekee muuta tyhmää

On sydäntä särkevää seurata Balramin maailman mustavalkoisuutta ja todeta, miten rooli ja asema ohjaavat ihmistä. Vaikka tarina on kontrastien kirjoma ja paikoin ehkä inhorealistinenkin, romaani on kuitenkin myös humoristinen. Tasapaino on jotenkin juuri oikea.

Mitä on uhrattava ihmisarvoisen elämän saamiseksi, ja voiko urhauksen tehtyäänkin olla vielä ihminen? Adigan kirjassa toivo ja epätoivo, alistuminen ja viha sekoittuvat kuin tuulettimen mustat lavat kattokruunun valoon tai kuin musta ja valkoinen valkoisen tiikerin turkissa.

Adiga on kirjoittanut jo ainakin kaksi muuta teosta sitten vuoden 2008. Aion ehdottomasti hankkia ne käsiini.