Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

WSOY, 2011

Sarjassamme ääneenlukuprojekteja siippasen kanssa. Joskus mietin, miten lukukokemukseen vaikuttaa se, että kirja luetaan niin hitaasti. Yhtenä iltana luetaan joskus vain viisi sivua, toisena päivänä taas menee kaksikin kymmentä sivua, kun hieron diilin, jossa siippanen tekee ruoan, jos istun keittiönpöydän ääressä lukemassa ääneen.

Jonas Jonasson tuli tietoisuuteeni kirjoineen kesäisellä Lontooseen suuntautuneella lomamatkalla. Älläsin päästä Piccadillyn Waterstones-liikkeeseen, jossa Satavuotiasta oli pokkareina pinoittain tyrkkypöydissä kesän kampanjakirjana. Kiinnostuin, mutta pidin tolkuttomana ajatusta raahata ruotsalaisen kirjailijan ruotsiksi alun perin kirjoittama kirja koti-Suomeen Lontoosta ostettuna englanninkielisenä käännöksenä. Kotona sitten vierailin ahkerasti kirjaston J-hyllyllä, kunnes kyseinen kirja odotteli siellä eräänä päivänä ottajaansa. Kansi ei ole aivan yhtä nuorekas kuin englanninkielisessä painoksessa, vai mitä?

Hesperus Press, 2012

Oma veikkaukseni on, että kustantamossa on otettu vihjeestä vaarin, ja ilmennetty Jonassonin Paasilinna-symppausta myös Paasilinna-kirjoista tutulla graafisella ilmeellä.

Satavuotias Allan Karlsson livistää vanhainkodin ikkunasta, koska ei ole valmis muinaismuistoksi – asiaa olisi lisäksi viinakauppaankin. Karkumatkalla tulee ruumiita ja löytyy ystäviä (sekä yksi norsu), perään lähtevät niin poliisi, rikolliset kuin mediakin. Tarinan toisella tasolla seurataan Allanin edesottamuksia elämän varrelta. Käykin ilmi, että hän on ollut mukana yhdessä jos toisessakin maailmanhistorian merkkitapahtumassa. Siitä huolimatta, että politiikka on Allanista tympeä aihe, hänen kosketuksena on jäänyt niin Espanjan sisällissotaan, Yhdysvaltain ydinaseohjelmaan kuin Kiinan vallankumoukseenkin. Forrest Gump -leffan (kirjaa en ole lukenut) tyyliin siis vähän mennään.

En osaa sanoa, johtuiko tämä juuri ääneen lukemisen tuomasta prosessin pitkittymisestä, mutta Forrest Gump jää mielessäni vahvemmille. Historialliset tapahtumat ovat periaatteessa tunnettuja tai joka tapauksessa sellaisia, joihin on helppo päästä Allanin siivellä mukaan, mutta siitä huolimatta ei jotenkin iskenyt kunnolla. Loppufiilikset ovat aika haaleat. Tykkäsin, oli ihan viihdyttävä, mutta ei harmita, että kirja loppui. Humoristisena seikkailukirjana kirja muistuttaa tosiaan paljon Paasilinnan teoksia. Monet naurahdukset kirja irrotti, etenkin siippaselta. Ehkä viinaksille perso miespäähenkilö ei houkutellut minua samastumaan (toisaalta edellyttääkö kirjasta pitäminen samastumista?). Ehkä varsinainen juoni (nykyajassa tapahtuva karkumatka) tuntui keskeytyvän liikaa periaatteessa irrallisiin historiallisiin stuntteihin. En tiedä.

Sen verran mitä käännöksestä voi ilman varsinaista vertailua sanoa, sanon että Raija Rintamäen kerronta on sekä luontevan humoristista että sujuvaa. Pisteitä sanan 'kääkkä' käytöstä! Kirjan sivuilla pääsevät käyttöön monet ilmaisuvoimaiset ilmaukset, mistä erityiskiitokset. Lienevätkö ruotsin idiomit lähempänä suomea kuin englannin vastaavat, vai kuuluuko kiitos yksinomaan suomentajalle? Kirjan alkupuolella oli mielestäni liikaa ja- ja mutta-alkuisia virkkeitä, mikä itseäni haittasi aika paljon, mutta kirjan edetessä näidenkin määrä väheni, liekö sitten kiinni kirjailijan valinnasta vai kääntäjän alkuhaparoinnin hälvenemisestä.

Myös Kirsi on Kirjanurkassaan lukenut ja päällisin puolin tykännyt. Booksy kuunteli kirjan jäi positiivisiin tunnelmiin.