Kirja-alen tuomaa

Asioin Akateemisen kirjakaupan alessa. Kohtalo iski kahdesti, sillä ensin menin retkuun aleluetteloa selaillessani ja sitten tilausta hakiessani haksahdin ostamaan vielä kaksi kirjaa. Oikein nolottaa, miten kirjoja hakemaan lähtiessäni vielä onnittelin itseäni ja kehuskelin karvaisemmalle puoliskollenikin miten hillitysti toimin asiassa. Ehkä ensi vuonna sitten.

Olen aika hidas lukija, mutta fiilistelen nyt hankintojani vaikken vielä pääse niihin muilta keskeneräisiltä kirjoilta ja kirjahyllyn ulkoisilta projekteilta edes käsiksi. Onhan se nimittäin vähän niinkin, että jonkin mieluisan odotus on usein yhtä mukavaa kuin sen odotetun asian saaminen/tekeminen. Tällä kertaa kävi jostakin syystä niin, että haaviin jäi ainoastaan englanninkielisiä kirjoja. Vielä hämmästyneempi olin tajutessani ettei mukana ole yhtään romaania. Ihmeiden aika ei ole ohi... Väkisin tulee mieleen, että onko tässä nyt haukattu liian iso pala. Tapaan vähän angstailla tietokirjoja lukiessani, etten kuitenkaan hetken päästä muista lukemastani enää mitään, toivottavasti tietokirjapino ei nyt ennakoi mitään puolen vuoden surkeiluputkea! Vaan asiaan.

Ensinnäkin on ruokalistalla The Smell of the Continent, kirjoittajina Richard Mullen ja James Munson. Tämän suhteen suurin varaukseni on brittikeskeisyys. Kirja nimittäin väittää kertovansa nykyaikaisen turismin synnystä, joka takakannen mukaan alkoi 1814, kun Napoleon tönäistiin valtaistuimelta Ranskassa. "Seuraavan sadan vuoden kuluessa britit lähtivät joukolla tutkimaan Eurooppaa pakaten mukaan teepannunsa, mattonsa, kirjoituspöytänsä, kylpyammeensa ja runsaskätisen annoksen ennakkoluuloja." Toisaalta koska kirjoittajina on kaksi pesunkestävää engelsmannia, on ehkä lupa odottaa sitä ihanan kuivakkaa brittihuumoriakin... Myöskin The Economist on kehujien joukossa, mikä ehkä antaa pientä lisätukea ajatukselle, että kirjasta voivat nauttia muidenkin maiden asukkaat, sillä lehdestähän jaetaan kaikkialle maailmaan ymmärtääkseni sama painos. Takakannen perusteella kirja keskittyy yksinomaan brittien seikkailulle ulkomaailmassa, ei niinkään turismin luotaamiseen ilmiönä. Odotan toiveikkaana. 380 sivua.

Toinen hankinta oli Miranda Carterin The Three Emperors, jonka alaotsake kuuluu "Three cousins, three empires and the road to World War One." Nikolai II, Yrjö V ja Vilhelm II olivat siis serkuksia. Eipä ollut tällaisestakaan nippelitiedosta jäänyt mitään muistijälkeä historian tunneilta, vaikka kuvittelinkin pitäneeni ensimmäistä maailmansotaa kiinnostavana aiheena. Tämän onkin sitten aikamoinen jööti, 568 sivua. Dumas'n muskettisotureita olen lukenut enkä sivunumeroja laskenut, mutta runsas 500 sivua historiantutkimusta on urheilulaji, jota en ole aiemmin kokeillut. Jänskättää, selviänkö. Runsaista kehusitaateista eniten painoa annan Zadie Smithin hyväksynnälle, koska olen pienimuotoinen Zadie-fani. Takakannen perusteella on lupa odottaa syväluotaavia henkilökuvia kaikista kolmesta miehestä ja analyysiä siitä, miten miesten persoonallisuudet johdattelivat Euroopan sotaan.

Kolmas mukaan tarttunut kirja on Hugh Milesin Playing Cards in Cairo (alaotsake "Mint tea, tarneeb and tales of the city"). Asetelma tuntuu olevan se, että syystä tai toisesta mr. Miles (Saudi-Arabiassa syntynyt Etonin ja Oxfordin kasvatti) on saanut luikerreltua muslimityttöporukan suosioon ja on mukana, kun he kokoontuvat katsomaan televisiosta musateeveetä, lyömään korttia ja juttelemaan. Takakansi lupailee näkökulmaa siihen, millaista on olla nuori musliminainen maassa, jossa perinteiset islamilaiset arvot ovat valttia. Tämä on edellisiä helpommin lähestyttävää kokoluokkaa, 279 sivua. Takakannen tekstiesimerkki ei sytytä, mutta aihe on kiinnostava. Odotan mielenkiinnolla, joskin pienellä varauksella.

Mielenkiintoni esseitä kohtaan on viime aikoina kasvanut, mikä varmaan oli syynä siihenkin, että päädyin kantamaan Akateemiselta vielä kanadalaisen Malcolm Gladwellin esseekokoelman What the Dog Saw and Other Adventures. Gladwell on kiinnostunut sosiologiasta, psykologiasta ja sosiaalipsykologiasta ja tajusin hätkähtäen että olen nähnyt kyseisen miekkosen TED talkin. Hitto vie, mikä sattuma! Ostohetkellä en ollut tällaisesta tietoinen, mutta vaikuttaa todella lupaavalta. Gladwellin TED talk oli mielenkiintoinen ja käsitteli murrosta teollisuuden parissa, jolloin tajuttiin ettei tuotetta voi optimoida kuin tiettyyn pisteeseen asti. Ei siis ole olemassa kaikkien kuluttajien mieleen olevaa vaikka nyt tomaattikeiton koostumusta, kuten aiemmin oikeasti kuviteltiin. Osa haluaa samettista soppaa, toiset tulista, kolmannet haluavat että keitossa on sattumia pureskeltavaksi. Aika kiehtovaa, että tällainen nyt itsestään selvältä näyttävä asia hämmensi markkinamiehiä vuosikaudet. No. Tiedossa on nyt kuitenkin 410 sivua muun muassa kriminologiasta, ketsupista, kodittomuudesta ja hiusväristä.