Katsellessani kyökin ikkunasta ulos lumisateeseen (!!!) rupesin ajattelemaan oikein tarkoituksella keväisiä. Ostin viikolla niinkin fiinistä kasviliikkeestä kuin Vapaavalinnasta viisi pussia siemeniä kahdella eurolla. Vaikka vanhat puutarhuroinnit ovat menneisyydessä menneet aika raskaasti metsään (toissavuonna laventeleistani YKSIKÄÄN ei noussut maasta. Istutin pussillisen), intouduin kuitenkin yrittämään. Valitsin (vähän häpeillen kykyäni olla oppimatta menneestä) taas laventelia, mutta lisäksi persiljaa, basilikaa, timjamia... ja jotain muuta. Selailin kasvinhoitoaiheisia sivuja ja eksyin Puutarha.net-sivulle, jossa tuntui olevan suhteellisen selkeästi jaoteltuina ohjeita monenlaisista kasveista ja yrteistä sekä niiden hoidosta. Lyhyen surffailuni aikana opin jotain oman kasvihistoriani kannalta ensiarvoisen tärkeää: jos ohjeessa sanotaan, että kasvi pitää hiekkapitoisesta maasta, älä herran tähden mene sotkemaan joukkoon mitään hiekkalaatikkohiekkaa. Ilmeisesti pahimmassa tapauksessa hienojakoinen hiekka pitää vettä erinomaisesti (eikä siis päästä läpi kuten tarkoitus on) ja saattaa jopa tukahduttaa kasvin juuret hapenpuutteeseen. Tämä selittää ehkä, miksi laventelini eivät nousseet maasta, sen miksi isoisoäitini minulle antamat rahapuupistokkaat kasvoivat kivulloisesti ja kuolivat lopulta ja vielä senkin, miksi 10-vuotiaana saamani fikus on vieläkin pikkuinen varreltaan.
New York Timesin sivuilla on pienimuotoinen kuvakokoelma, jonka aiheena on pienoiskokoiset viherasetelmat terraarioissa, pulloissa ynnä muissa vastaavissa. Ihan mahtavia asetelmia, kannattaa käydä kurkkaamassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti