maanantai 20. toukokuuta 2013

Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

Luikautinpa avainsanaksi "dekkarit", vaikkei tämä Marianne Cedervallin kirja oikeastaan ole ainakaan tyylipuhdas sellainen. Poliisi vilahtaa tässä mukana aika pintapuolisesti ja "murhaaja" kertoo tarinaa lukijan symppauksen siivittämänä.

"Murhaaja" on lainausmerkeissä. Kolme miestä huijasi päähenkilö Mirjamia pahan päiväisesti, minkä tuloksena tämä menetti rahansa ja sai vastineeksi maksuhäiriömerkinnän ja ainoan tyttärensä vihat. Nöyryytettynä ja varattomana Mirjam luikkii Lappiin ja elää lainanlyhennysten ja ulosmittausmaksujen vuoksi kädestä suuhun, vaikka paikka pienen kylän terveyskeskuslääkärinä onkin sinänsä hyväpalkkainen. Murheen alhoa piristää lapinnoita Hervor, rehevä ja räiskyvä tantta, joka ottaa Mirjamin siipensä suojaan.

Kun Mirjamin maksuhäiriömerkintä on viimein pyyhkiytynyt pois ja tilillä on ihka omaa rahaa, Mirjam ostaa täräyttää vanhan kappelin kotiseudultaan Gotlannista ja muuttaa kunnostamaan sitä Hervorin kanssa. Lähistöllä asuu myös samainen mieskolmikko, jonka pyörittämä yritys syöksi Mirjamin perhekriisiin ja talousahdinkoon. Kostonhalu polttelee Mirjamia, josta syystä hän suostuu vähän nolostellen kokeilemaan Hervor-ystävänsä suosittamaa poppakonstia: hän ryhtyy toivomaan miesten kuolemaa aktiivisesti. Yksi toisensa jälkeen oikaiseekin koipensa sangen lyhyen ajan sisällä. Kysymys kuuluukin, ovatko syyt luonnolliset, vai ovatko Hervorin vaalimat poppavoimat asialla?

Kansi oli niin nätti unikkopeltoineen kaikkineen, että nappasinpa tämänkin sitten luettavaksi, vaikka muistuttelin itseäni laimeasti koko ajan siitä, ettei takakannessa luvattu musta huumori oikein oo mun heiniä. Siihen ja siveyden sipuli -luonteeseeni lukukokemus ehkä kompastuikin. Joku ruotsalainen lukija oli netissä luonnehtinut tätä marplemaiseksi "mukavaksi murhajutuksi". Mutta kun ei oikein. Olen sellainen tosikko, että oli vähän nahkea olo sympata ihmistä, joka toivoo toisia kuoliaaksi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen äijä oli kanttuvei, oma kostonhimoni oli tyydytetty.

Kyllä siinä yritettiin tasaisin väliajoin lietsoa oikeutuksen tunnetta, mutta en vain jotenkin päässyt kyytiin. Veijariromaani, tuo itseäni niin viehättävä termi, perustuu ainakin omalla kohdallani siihen, että lukija kyyditetään eräänlaiseen satumaahan, jonka ydin on se, että veijari (eli sympaattinen päähenkilö joka tekee jotain rikollista) on kyllin karismaattinen hurmatakseen lukijan ja uhri on joku sopivan Disney-pahismainen hahmo, jonka saa lukijankin mielestä surutta ryövätä/toimittaa päiviltä/jotain. En päässyt tuohon maagiseen tilaan. Mirjamille tehtiin kurja temppu, mutta siitä huolimatta säälin uhreja. Asia erikseen on sitten tietysti se, mikä miehet lopulta tappoi. Oma tyhmyys vai poppakonstit.

Tapahtumapaikkana Gotlanti oli kiinnostava, jäin oikein kesäisiin tunnelmiin ja rupesin itsekin kaipaamaan merta ja aurinkoisia rantakallioita. Yllä kuvattua ongelmaani lukuun ottamatta pidin Mirjamia kyllä samastuttavana henkilönä, ja Hervor oli omaperäisyydessään virkistävä hahmo. Sinänsä vähän harmittaa, että moralisointiongelmani vesitti lähtökohdiltaan mieluisan asetelman. Joillekin vähemmän estyneille kesäkirjaa etsiville tämä voi kuitenkin olla viihdyttävä valinta.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
Atena 2011
Suom. Ulla Lempinen
Kansi: Nina Leino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti