Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä

Otava, 2010

Jalkautumiseni chick litin maailmaan käy kankeasti. Muuten: Jos chick litin vastaparia, dick littiä, ruvetaan todella kutsumaan jormaproosaksi (mikä olisi hienoa), pitäisi chick litillekin ehdottomasti löytää jokin yhtä naseva suomenkielinen ilmaus. Pimuproosa? Hmm.

Tuija Lehtisen Kolme miestä netissä ei oikein jaksanut innostaa. Kirjan päähenkilöllä, Saimi Runolinnalla, on kaksi vaivalloista (täysi-ikäistä) siskoa, yksi Helsingin yössä saalistava puumaäiti ja alkutekijöihinsä jäänyt gradu. Saimi on jämähtänyt väliaikaiseksi tarkoitettuun asuntoon ja työhön, kunnes putkiremontti ja sitä myötä edessä häämöttävä evakkoon muutto herättävät hänet tarkastelemaan elämäänsä kriittisesti. Saimi päättää rykäistä gradun kasaan ja palkita itsensä matkalla netissä deittailemansa miesystävän luo. Valikoimaa olisi kolmen miehen verran: kokki-Simon asuu Kanadassa, eläintarhan tiikerimies Colin Australiassa ja kilpa-ajaja Lari Britanniassa. Kaikki hän on tavannut Suomessa ja jatkaa nyt flirttailua Skypen välityksellä. Kirjassa sitten jännätään, kenen luokse Saimi päättää lähteä.

Ongelmani oli, että 150 sivua luettuanikaan en ollut juuri kiinnostunut ratkaisusta. Miehiä ei juuri opi tuntemaan, joten heistä on vaikea välittääkään, ja hekumalliset hetket nettikameran edessä tuntuvat vähän vaivaannuttavilta.

Päähenkilön gradu liittyy nuortenkirjailija Tuija Tiaisen kirjoittamiin Tara-kirjoihin. Aikahan tunnetusti kultaa muistot (tai ehkä nauru irtosi kevyemmin murrosikäisenä), mutta Kolme miestä netissä ei erotu edukseen muistojeni Sara-kirjoihin verratessa. Jotkin sukkeluudet naurattavat, mutta turhan usein tuntuu, ettei sanaleikki oikein toimi eikä slapstick-hoopoilu naurata. Poikkeuksiakin tosin on: Hihitin hyvilläni, kun kärttyisä rullatuolimummeli pani tekotaiteelliselle kirjailijamiehelle jauhot suuhun lukupiirissä rullaamalla kohti ja vaatimalla nimikirjoituksia "riippurintoihinsa".

Erilaisia sivuhenkilöitä kirjassa piisaa, mutta he eivät ole järin mieleenpainuvia tapauksia. Päähenkilön graduaihe liittyy äiti-tytärsuhteisiin. Aikamoisia äiti-tytärsuhteita löytyy kirjasta muutoinkin, mutta itse en kostunut niiden pyörittelystä kummemmin tai havainnut mitään johtopäätöstä. Yleisvaikutelma jäi siis auttamatta haaleaksi. Olin nuoruuteni kultaisina päivinä innokas Lehtisen romaanien lukija. Sarat, Mirkat, Masat ja Laurat sun muut Siskokullat olivat aina tervetullutta ajanvietettä. Ehkä aika aikansa kutakin... Taidan kuitenkin jossain välissä testata vielä Lehtisen aikuistuotantoa siinä toivossa, että jokin muu tarina veisi paremmin mennessään.