maanantai 11. helmikuuta 2013

Alexander McCall Smith: The Right Attitude to Rain

Little, Brown & Co, 2006
The Right Attitude to Rain on kolmas osa The Sunday Philosophy Club -sarjassa, johon olen muinoin tutustunut ensimmäisen osan verran. Nelikymppinen Isabel Dalhousie majailee talossaan Edinburghissa, editoi sovelletun filosofian aikakauslehteä ja yrittää olla puuttumatta toisten asioihin.

Mnjaa. McCall Smithin tässäkin kirjassa oli aiempien mukaista lempeyttä, tarkkailua ja inhimillisiä heikkouksia ymmärtävää otetta, joka tekee oikeastaan kaikista hänen kirjoistaan miellyttävää luettavaa, mutta tästä kirjasta ei noussut mitään itseäni erityisemmin kiinnostavia teemoja. Juoni kiersi pitkälti suurehkon ikäeron problematiikkaa parisuhteessa... Tai ehkä seuraavassa osassa sitten enemmän – tässä jahkailtiin vain "Pitäisikö? Onnistuuko?" -kysymyksiä etukäteen. Toinen pääasiallinen jännitystekijä oli, osuuko päähenkilön arvio toisesta henkilöstä oikeaan. Riittääkö ihmistuntemus?

Vaikka luinkin kirjaa hyvillä mielin, nyt jälkeenpäin fiilikset ovat vähän valjut. Näin taaksepäin katsoen kirja tuntuu vähän välityöltä. Aiemmista kirjoista, mm. Scotland Street 44 -sarjasta, olen saanut lähinnä kahdelaisia kiksejä: 1) "lempeyskiksejä", johon viittasin edellisessä kappaleessa, sekä 2) "Skotlanti-kiksejä". Kumpaakaan ei annosteltu tässä aivan yhtä avokätisesti kuin aiemmin – siis minun mielestäni. :) Scotland Street 44 on erityisen otollinen ykköskikseille, sillä kertojanääni seuraa kutakin rakennuksen asukasta vuorollaan. Kullakin on omat murheensa, ystävänsä ja elinpiirinsä. The Right Attitude to Rain on kääritty hyvin tiukasti Isabelin ympärille, ja huomasin jääväni kaipaamaan vaihtelua. Hänen ongelmansa eivät onnistuneet tulemaan kovin lähelle.

Akateemikkona ja isänmaan ystävänä Isabelilla on kaikki edellytykset tarjoilla Skotlanti-kiksejä, muttamutta... Skotlanti tuntuu kutistuvan lähinnä epävakaaseen säähän ja muutamaan hajanaiseen runositaattiin.

Tuntuu jotenkin siltä, että pitää palata aiempiin kirjoihin ja tarkistaa, olenko keksinyt nämä ykkös- ja kakkoskiksit omasta päästäni. :D Vähän haaleaksi jääneestä lukukokemuksesta huolimatta kirja passasi oivallisesti leppoisaksi iltalukemiseksi. Isabelin mietteliäs luonteenlaatu on miellyttävä ja lempeyskiksien lupaus leijuu rivien välissä.

Oman hyllyn kirjoja lukemalla etenevä vuorikiipeilyhaaste starttaa kirjan myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti