Viime vuonna olin jotenkin enemmän täpinöissäni sen vuoden lukemisista. Nyt on jotenkin ollut tasaisempi vuosi. Mystikue. Muilla on kuitenkin ollut niin innostuneita ja innostavia yhteenvetoja, että päätin nyt itsekin laatia jonkinlaista yhteenvetoa siinä toivossa, että huomaan vaivihkaa löytäväni jotain suuria tunteita tähän ammennettavaksi.
Ensinnä haluan ilmaista tyytyväisyyteni siihen, että Morren Kuusi kovaa kotimaista -haaste sai allekirjoittaneen jalkautumaan kotimaisen kirjallisuuden pariin. Jotenkin mystisesti ja aivan tolkuttoman nöyryyttävästi kotimainen on ollut aina lukemistossani todella vajavaisesti edustettuna. Olen pohtinut syitä. En keksi mitään. Paras mihin pystyn on syyttää lukion luku-urakointia Huojuvan talon merkeissä. Pidin kirjaa hyvänä, mutta mielsin sen myös jotenkin leimallisen suomalaiseksi synkeydessään. Morren haasteen myötä olen päässyt epämääräisistä estoistani tällä saralla. Sääli, että havahduin liian myöhään Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtia silmällä pitäen.
Toisekseen ilmaisen ilostukseni siitä, että ranskalainen sarjakuva ujui vahvemmin tietoisuuteeni. Innostuin lukemaan Manu Larcenet'n käännetyn tuotannon vissiin peräti kokonaisuudessaan. Oho. Lisäksi Christophe Blainin piirtämä (ja Abel Lanzacin tarinoima) Ulkoministeriö viihdytti niin minua kuin siippastakin. Blainin Maalari ja merirosvo -sarjaa tuli sen takia luettua jonkin verran. Ensi vuodelle heitetty sarjishaaste kutkuttelee nyt kovasti.
Tänä vuonna luin 63 kirjaa (äänikirjat, sarjakuvat sekä yksi orpo runokokoelma mukaan lukien), mikä on itselleni kelpo suoritus.
Näistä muistelen lämpimimmin seuraavia (lista lukujärjestyksessä):
1. Ali Shaw: Tyttö, joka muuttui lasiksi
Omaperäinen miljöö, kirjoittajan visuaalinen ote ja tenhoavat kielikuvat veivät mennessään. Saatoin herkistyä lopussa.
2. Alan Bennett: Epätavallinen lukija
Pistämätön tunnelma. Hykerryttävä kuvaus siitä, miten kirjallisuuden maailma aukenee lukijalle hitaasti, mutta varmasti.
3. Alan Macfarlane: Japanin sydämessä
Ehkä paras Japania käsittelevä kirja, jonka olen toistaiseksi lukenut. Olen edelleen vähän äreä siitä, ettei isäni patistelusta huolimatta ole hankkinut opusta kirjastosta. Vetävä, pohdiskeleva kirja, joka välttää kaksi suurinta sudenkuoppaa: se ei typistä maata pelkiksi numeroiksi (BKT, pinta-ala, jäkäjäkä) eikä mangaksi, animeksi ja ninjoiksi.
4. Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri
Puhutteleva kuvaus kolmannesta maailmasta, siitä uskomattomasta kontrastista köyhimpien ja rikkaiden välillä.
4,5. Ferdinand von Schirach: Rikoksia
Tämän lukemisesta on niin lyhyt aika, etten osaa vielä sanoa, kuuluisiko se oikeastaan listalle, vai ei. Tätä lukiessani olin paikoin kyllä ihan fiiliksissä. Armollinen suhtautuminen ihmisiin olosuhteiden ristipaineissa yhdistettynä yleiseen pohdiskeluun rikoksen ja rangaistuksen välisestä kytköksestä kolahtivat.
Oikeastaan ainoa kirja, johon tänä vuonna petyin jotenkin suuremmin, oli Carlos Ruiz Zafónin Taivasten vanki. Odotin romaania, sain prologin. Osaa äijä kyllä iskeä tarinaa, ei sillä: Päädyn varmaan lukemaan seuraavan romaanin, kun se joskus ilmestyy. Vaan senpä sanon, että olisi kyllä kismittänyt, jos tuollaisen "välityön" olisi vaikka täyteen kolmen kympin hintaan kaupasta mennyt ostamaan.
Kas hiiskatti: tulihan se innostuskin sieltä. :D
Lopuksi on lutrattava vähän lukujen ja kaavioiden kanssa, koska Sallan tekemät kaaviot olivat niin hienoja!
Kirjailijoiden sukupuolijakauma kallistui tänä vuonna miesten eduksi 28–18. Vähän tekopyhästi jätin tästä pois kaikki sarjakuvat. Kuten yllä mainitsinkin, luin nimittäin esimerkiksi Manu Larcenet'n mahdollisesti koko suomennetun tuotannon (kuten Maallemuuttajat-sarjan ja Pieniä voittoja -sarjan) ja Ulkoministeriöstä innostuttuani Christophe Blainin Maalari ja merirosvo -sarjan. Ratkaisusta voi olla montaa mieltä, mutta mutuhuttuhengessä sanon: oma nettitupa, oma kaaviolupa.
Alla on kaksoiskaavio, josta käy vasemmalta ilmi suomalaisten suomeksi kirjoittamat kirjat sekä alunperin englanniksi kirjoitetut ja englanniksi myös luetut kirjat. Käännöskirjat muodostavat kolmannen osan, jota on eritelty yksityiskohtaisemmin oikealla. Alkuperäiskieliset vs. käännöskirjallisuus -jakauma suosi käännöskirjallisuutta luvuin 33–30. Ranskasta käännettyjen kirjojen määrä selittyy juurikin mainitulla ranskasarjisinnostuksella. Vaikutus on aika dramaattinen, eikö?
Viimeisen kaavion ilmentämiin tietoihin olen melko tyytyväinen. On tullut luettua tietokirjoja ja romaaneja, novelleja ja sarjakuvia. Sain jopa tiristettyä mukaan yhden runokokoelman! Tänä vuonna voisin yrittää vähän kasvattaa tietokirjojen osuutta. Kaavioon pitäisi myös vakiinnuttaa runosuojelualue: tänä vuonna tähtään kunnianhimoisesti vähintään kahteen luettuun kokoelmaan.
Myös mulla on jonkinlainen ennakkoluulo suomalaista kirjallisuutta kohtaa - melkein kyllä hävettää myöntää. Mäkin taisin traumatisoitua teininä/nuorena aikuisena. Jotenkin tuntui, että kaikki luetut suomalaiset kirjat oli täynnä ahdistusta ja räkä poskella-kännissä-pissat housussa -menoa. Tänä vuonna aion, oi kyllä, kunnostautua suhteessa kotimaiseen kirjallisuuteen. Olen laatinut itselleni kotimaisen kirjallisuuden listan tämän vuoden lukemistoon. Bloggailen siitä joskus vähän myöhemmin.
VastaaPoistaJa hienot on kaaviot!
Joo! Meillä luettiin ainakin lukiossa Tummien perhosten koti ja juurikin tuo Huojuva talo (mitä ennen yläasteella jotenkin muistettavan järkyttävä Koukussa). Siihen asti olin lukenut jotain Polvan Tiina-kirjoja ja ties mitä, joten saattaahan se olla, että kotimaiset "aikuistenkirjat" profiloituivat siinä hötäkässä aika vahvasti kurjiksi... ainakin aiheistonsa puolesta. Kiteytit tunnelman ihan nappiin. :D
PoistaEhkä minäkin vihdoin viimein tartun tuohon Tyttö, joka muuttui lasiksi. Kirja on kiinnostanut ilmestymisestään asti, mutta kun fantasia ei ole ihan sitä ominta alaa, niin kirja saattaa roikkua lukulistalla pitkäänkin...
VastaaPoistaSiinä oli meikästä kyllä kiitettävän omaleimainen tunnelma. Luontoelementtiä oli käytetty hyväksi oivallisesti, sellaisesta tykkään aina... Toivottavasti päädyt lukemaan ja tykkäät!
Poista