lauantai 12. tammikuuta 2013

Italo Calvino: Kenraali kirjastossa

Olen sitä sorttia lukija, että erityisesti ilahdun ja välttämättä aina hämmästyn, jos klassikkokirjailijan tuotos osoittautuu minulle mieleiseksi. Usein lähden liikenteeseen toiveikkaasti. Ajattelen, että klassikkostatukselle on syynsä. Sitten käykin ilmi, että syy olikin jokin kirjallisuustieteellisesti merkittävä, mutta itselleni merkityksetön seikka (ensimmäinen eurooppalainen sinäkertoja, ajatuksenvirtaromaani tai jotain sen sellaista) tai sitten hienous kulminoituu johonkin aikakauteen, jota eläneenä kirjaa ei osaa lukea oikein. Italo Calvinon Kenraali kirjastossa houkutteli kirjaston tyrkkyhyllyssä nimensä ja mielikuvitusta kiihottavan kantensa (ping, Jussi Kaakinen) puolesta. Niinpä nousinkin synkeiden epäilysteni (faabeleita? liian tulkinnallista, ei pysty. toinen maailmansota? ihan oma viitekehys, ei pysty) herraksi ja vein novellikokoelman mukanani kotiin.
Tammi, 2012

Kannatti.

Konseptina on ilmeisesti ollut kerätä Calvinon vanhempia kirjoituksia yksiin kansiin. Monet ovat ilmestyneet erilaisissa antologioissa tai lehdissä. Etenkin ihastuin ensimmäisen osion (Faabeleita ja tarinoita 1943-1958) kertomuksiin. Raikkaita, lyhyitä, absurdeja, ilkikurisia,  hienon yksinkertaisia, joskus synkkiäkin tarinoita. Niissä kenraali unohtuu kirjastoon, sotilasjoukon paraati nolostuu suloisen rauhaisen arjen edessä ja kuihtuu olemattomiin, eletään kaupungissa jossa kaikki on kielletty, vessaan kasvaa metsä, kaupungin rauha ja järjestys perustuu kaikkien asukkaitten keskinäisiin ryöstöretkiin. Upeaa. Keveyttä ja syvyyttä samassa paketissa. Helinä Kankaan käännös onnistuu välittämään Calvinon yksinkertaisen mutta paljonpuhuvan kerronnan. Tunsin lukevani itseni kokoisia tarinoita. Suosikkini olivat Musta lammas (juurikin tuo varkaiden kaupunki) sekä Solidaarisuutta, jossa päähenkilö häilyy vuoroin vorojen, vuoroin poliisien puolella. Oo, mutta läheisiksi tulivat myös niminovelli Kenraali kirjastossa ja Harhautunut rykmentti, joissa molemmissa taistelutahto kuivuu kokoon rauhan ja arjen pienuuden ja suuruuden edessä.

Kokoelman toinen puolikas on nimetty "Kertomuksia ja dialogeja 1968-1984." Näistä moni kertomus oli minulle vaikeammin tavoitettava kuin faabeliosion vastineensa. Etenkin vuoropuhelut vetosivat, joskin dialogista Neandertalin ihmisen kanssa en tullut juuri hullua hurskaammaksi. Dialogi Montezuman kanssa eri kansojen historiakäsityksistä ja maailmankatsomuksista oli sen sijaan äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta vaatii sulattelua. TV-käsikirjoitusdialogi haastattelijan ja Henry Fordin välillä oli myös kiinnostava. Ford tuntui vastakohtien mieheltä, oman puheenvuoronsa jälkeen hän vaikutti nerolta, haastattelijan kyseenalaistuksien jälkeen taas aina pöpiltä. Sympatiani pyörteili puolelta toiselle, ehkä vuoropuhelua voi siis kehua hyvin rakennetuksi. Nyt tekisi mieli lukea jotain lisää Henry Fordista... Vaikka pidinkin dialogeista, jäin kaipaamaan niistä ja jotenkin muistakin jälkipuoliskon kirjoituksista sitä välittömyyttä... tai ehkä huumoria, jota ensimmäisen osan kertomuksissa usein oli.

Myös Ennen kuin sanot "haloo" ei tullut kovin lähelle. Juuri pieni etäisyyden tunne jäi ehkä mieleen kokoelman jälkimmäisestä osasta.  Veden kutsu, jossa päähenkilö odottaa aamuisen suihkuvetensä kulkeutumista asuntoonsa putkia pitkin, on ajankohtainen ja puhuttelevakin tarina aliarvostetusta vedestä. Päälliköiden päät pölkylle oli toisaalta eräs lempitarinoitani koko kirjassa: siinä visioidaan hallintojärjestelmä, joka perustuu hallitsijoiden säännölliseen mestaamiseen. Ihmetellään, kuinka alkukantaisissa sivilisaatioissa on voitu kuvitella, että hallitsemaan voitaisiin päästää ihminen, joka ei ole hengellään sitoutunut tehtäväänsä. Tekisi tihusensa ja kävelisi hekotellen pois. Kokoelma huipentuu Viimeiseen kanavaan, jossa mies osoittelee maailmaa kaukosäätimellä vakaasti uskoen, että kaikki on jotenkin paremmin, melkein samoin, mutta paremmin, toisella kanavalla. Kun vain löytäisi sen kanavan. Hieno, epätietoisuutta, etsimistä ja kaipuuta soitteleva lopetus.

Lienee selvää, että suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti