Lyhyehkösti: The Case of the Missing Books

Tuleva anoppini päätti suositella minulle mieleistään kirjallisuutta tiiliskivikokoisen keskiaikaromaanin muodossa. Tiiliskivien vieressä oli kirja, jonka nimi kalskahti dekkarin ja kirjafriikkeilyn yhdistelmältä. Tiiliskivikirja kannettiin kirjastosta kotiin yksissä tuumin, siitä myöhemmin sikäli kun se luetuksi tulee, mutta samalla mukaan tarttui se viereinen Ian Sansomin kirja The Case of the Missing Books, joka ilmeisesti aloittaa Kirjastoauto-sarjan.

Harper, 2006

Päähenkilö on Lontoosta Irlantiin työn perässä muuttava Israel Armstrong, jolle selviää kurjan matkan päätteeksi piereskelevän virkamiehen toimistossa, että kirjasto, jonka hoitajaksi hänet on palkattu, onkin vastikään lakkautettu. Tilalle on päätetty järjestää kirjastoauto. Armstrong yrittää panna hanttiin, mutta kehnolla menestyksellä. Työsopimus on veden- ja epäilemättä tulenpitävä, toisin kuin Armstrongin sulanut pankkikortti, joten kotiin ei ole aivan heti palaamista. Kirjastoauto on tietysti vanha rotisko, minkä lisäksi kirjojenkin havaitaan kadonneen. Armstrongin tehtäväksi jää hankkia kirjat takaisin kaikessa hiljaisuudessa. Ynseät irlantilaiset ja heidän käsittämättömät sanakäänteensä eivät auta asiaa.

Mäyh... Armstrongin vastoinkäymisiä riittää farssiksi asti. Kanankakkatahroistakin on tehty varmuuden vuoksi vielä vihreää. Armstrong teloo itseään, kukaan ei yritä suhtautua häneen ymmärtäväisesti... Mututuntumani on, että tämä edustaa taas sitä tragediafarssihuumoria, joka iskee brittiläisiin nauruhermoihin nasakammin kuin täkäläisiin. Juoni tuntuu etenevän hitaanlaisesti, eikä erilaisista epäreiluuksista lukeminen oikein inspaa. Viimeiset 100 sivua ovat innostavammat, kun Armstrong alkaa viimein sopeutua, mutta siinä vaiheessa ei enää oikein koko lukukokemusta pelasteta.

Jatko-osa voisi olla kiintoisampi, jos liukuhihnasurkeilua on tiedossa vähemmän. Kielen irlantilaisuudet ovat ihan hauskoja ("you need to learn to graze where you're tethered"), joskaan en pysty niiden autenttisuudesta ikävä kyllä mitään vannomaan. Sansom on melkoinen sutkauttelija: erilaisia sanaleikkejä piisaa. Joskus nämä osuvat, joskus eivät. Olisi kiinnostavaa tietää, olisinko suhtautunut sanaleikittelyyn ihastuneemmin, jos sen lukisi suomeksi...

Lopputulemana fiilis on aika neutraali. Ihan sympaattinen kirja, mutta ei ainakaan meitsille juuri enempää.

Miljöön myötä kirjallinen Euroopan valloitus etenee Irlantiin.