torstai 6. joulukuuta 2012

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Menemme suoraan asiaan: Delisle on kanadalainen animaattori/sarjakuvapiirtäjä, joka piirtää omaelämäkerrallista sarjakuvaa retkistään maailmalla. Delislen vaimo kuuluu Lääkärit ilman rajoja -järjestöön, minkä vuoksi pariskunta (myöhemmin perhe) on asunut useita kuukausia niin Burmassa kuin Pohjois-Koreassakin. Päiväkirjojen sarjan aloitti Kiinaan sijoittuva Shenzhen, tämä uusin taas sijoittuu Jerusalemiin.
WSOY, 2012
Delisle on edelleen symppis, mutta koska olen maailman asioista tietämätön tyhmeliini, tähän Jerusalem-sotkuun oli vaikea päästä mukaan. Arabit, juutalaiset, muslimit, siirtokunnat, länsiranta, palestiinalaiset, kristityt... ketkä kuuluvat mihinkin?

(Olin hetken nuupallani hidasjärkisyyteni vuoksi. Tuskaillessani Israelin kuvitteellisen, suppean Kuka, mitä, missä -version kanssa kuulin kuitenkin olohuoneesta jotakin, joka lievitti älykkyyskriisiäni. Siippaseni se siellä pelasi innoissaan kuolleista herättäämäänsä Masa Mainio ja autot -peliä. Tietokone puheli lakkaamatta, koska peli on tarkoitettu vielä lukemaan opetteleville lapsille. <3>

Tuntui, että kärryille pääseminen kävi hitaasti, mutta siitä huolimatta tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus. Kuvat koripallokuvioisista kipoista (kipa, ei kippo :D) hymyilyttävät lukijaa taustatietoihin katsomatta. Elämästä Jerusalemissa oppii yhtä ja toista, vaikkei kaikesta pääsisikään täysin selville: ikkuna siihen maailmankolkkaan siis vähintään raottuu, vaikkei paukahtaisikaan selkoselleen. Päällimmäiseksi käteen jää tunne äärimmäisen fakkiutuneesta paikasta, jossa erilaisia toisiaan kyräileviä kuppikuntia on niin maan hiivatisti. Vaikka Delisle ei tässäkään oikeastaan synkistele, Merkintöjä Jerusalemista vaikuttaa silti jollakin tapaa päiväkirjoista turhautuneimmalta, mikä on sinänsä jo jotakin, ottaen huomioon, että vertailukohtina on sellaisia onneloita kuin Pohjois-Korea ja Burma.

Piirrosjälki on edellisten kanssa aika samanlaista. Tykkään Delislen tyylin yksinkertaisuudesta ja selkeistä viivoista. Myynnissä on taikka myyntiin ainakin tulee myös kuvakirjamainen vihkonen, jota tosin ainakin alkuperäisten suunnitelmien mukaan myytäisiin yhteispakkauksena albumin kanssa. Sitä en tässä tapauksessa jää erityisesti kaipaamaan, päiväkirja riitti meikäläiselle.

Osallistun kirjalla ihan itse viikko sitten lanseeraamaani Kansakynttiläin kokoontumisajot -haasteeseen kategoriassa VII) Matkat.

2 kommenttia:

  1. Delislestä on tullut aivan yksi suosikeistani. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Villitys on tosin jo sellainen, että olin kahden vaiheilla: blogata vaiko ei... Oo, ja sit olin ihan nyreänä, kun albumissa mainittiin reissu Suomeen, jonka olin täysin missannut. Tästä lähin täytyy olla tarkempi!

      Poista