perjantai 2. elokuuta 2013

Sujata Massey: Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus

Suhteeni näihin Sujata Masseyn Shimura-kirjoihin on ärsyttävän laimea. Olen lukenut näitä jo pari, en muistele mitenkään erityisellä kaiholla. Hortoilen divarissa ja pyydän myyjää suosittelemaan jotain omasta mielestään hyvää kesädekkaria, myyjä ei kuulemma itse juurikaan lue ja ehdottaa Christietä, hortoilen mustaselkäisistä kirjoista täyttyneiden hyllymetrien äärellä, silmä osuu punavalkoiseen selkämykseen, se on tuttua Shimura-sarjaa, edelliset ei kyllä erityisesti sävähdyttäneet, no sijoittuuhan se kuitenkin Japaniin, ei maksa kuin kolme euroa, ei niistä edellisistä nyt huonokaan maku jäänyt, niin no jos nyt sitten kesädekkariksi, juu.

Ja niin sitä sitten lähtee elämänsä kolmannen Shimura-dekkarin kanssa kotiin tietämättä varsinaisesti onko ostanut mieluisen vai samantekevän kirjan.

Ja niin sitä sitten lukee junassa, kun aikaa nyt kuitenkin on monta tuntia ja da Vincin Työpäiväkirjat ei painonsa saati kokonsa puolestakaan ole junaluettavaa. Ja maisemat vierii ikkunan ohi ja tunnit kuluu ja lapset kyselee ohituspaikalla että "Miksei kapteeni anna jo vauhtia?" ja sivuja käännetään ja kohta huomaa olevansa puolivälissä ja miksikä sitä nyt keskenkään jättäisi kun kaikki äksöni on vielä sokerina pohjalla.

Sitten kääntää viimeisen sivun eikä oikein ole mitään sanottavaa. Paria kohtaa pääosin sujuvassa käännöksessä teki mieli hioa, mutta sitä nyt sattuu toisinaan muutenkin. Päähenkilö, amerikkalais-japanilainen Rei Shimura, on vähän pliisu, mutta ei niin pliisu että ärsyttäisi. Joissakin juonen yksityiskohdissa en ole ihan 100 % mukana, mutta ei se nyt jaksa kauheasti nostattaa tunteita suuntaan tai toiseen. Esimerkiksi: Olen paennut murhaajalta ja juoksen turistikohteen pihan läpi olettaen että hän on pian kintereilläni. On 90-luku ja kännyköitä on vielä harvassa. Käsissäni on verta. Puhun täydellistä englantia. En suunnista turistien luo, koska he voisivat panikoitua nähdessään verta. Mitmit? Hitot säikähtäneistä turisteista, murhaaja on tulossa! Käsittääkseni on selvää, ettei ketään siinä pihalla teurasteta, sivullisia ainakaan, joten missä hyvänsä joukossa on turvassa.  Japani on kiinnostava miljöö, eikä sitä hierota naamaan, mutta ei tästä toisaalta jää sellaista nojatuolimatkailijan hehkuakaan. Entä mikä on useampaan otteeseen mainittu hibachi? Asiaa ei selitetä, mikä ärsyttää, mutta ei vaikuta juoneen tai ole muuten kyllin keskeisessä asemassa varsinaisesti pilatakseen mitään.

Että tällai tänään. "Ihan kiva." Ärsyttävää.

Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus
Sujata Massey
Gummerus 2011
suom. Titta Leppämäki
s. 325

5 kommenttia:

  1. "Ihan kiva". Arvaa, kuka seikkailee minun tälle illalle ajastetussa bloggauksessani? :D :D

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Mun tietoteknisesti ongelmallinen viikko vaan jatkuu ja tämäkin kommentti poistui itsestään. En ymmärrä. Mutta siis; tämä on mahdollisesti lempiarvioni ikinä, sisältyyhän siihen divarinpitäjä, joka ei lue sekä lopputulemana "ihan kiva". Nauran ääneen.

      Poista
    2. ^____^ Ois aika hulvatonta, jollei divaristi lukis ollenkaan, mutta ikävä kyllä joudun rehellisyyden nimissä pilaamaan mielikuvan toteamalla, että luulen kauppiaan tarkoittaneen, ettei hän lue juurikaan _dekkareita_. Taas pilaa todellisuus hyvän jutun!

      "Ihan kiva" piti kyllä paikansa... mutta ylempänä mainitun Katjan postauksen luettuani joudun ärsyyntyneenä toteamaan, että hän sai lukemansa Shimura-kirjan kuulostamaan tosi kiinnostavalta. -.-

      Poista