Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

WSOY, 2012

Uljas uusi maailma, uljas uusi kansi. Tykkään. Mihin sen sijaan en ole varauksettoman ihastunut, on käännös, jota ei ole kannen ohella uudistettu, vaan se on saanut tillotella maailmaa I. H. Orraksen sille antamassa ilmiasussa aina vuodesta 1944 lähtien. Kiintoisaa kyllä, vanha käännös limittyy jotenkin veikeästi 30-luvulla kirjoitetun ja kauas tulevaisuuteen sijoittuvan tarinan kanssa ja luo omintakeisen, kerroksellisen rakenteen.

Pienen kokemuksen aralla äänellä voin sanoa, että oman kokemukseni mukaan ei olisi tarpeellista käännöstä tarkastettaessa muokata pois kaikkia 'pieluksia' ja muita merkkejä toisista, hieman erilaisista ajoista, mutta vuoden -44 käännöksestä löytyy kyllä joitakin kohtia, joissa lähdetekstiä ei ole ymmärretty täysin ("mitä tahansa" lienee "what ever") ja joissa 40-luvun sanavalinnat eivät hurmaa sulokkuudellaan ("promiskuiteetti"). Itse romaani on edelleen luettava ja vaikuttavakin, mutta en voi käsittää, miksi esimerkiksi Afrikan vihreiden kunnaiden käännöstarkistus on kiilannut Uljaan uuden maailman ohi... Hmm. Erityisen raskassoutuista luettavaa on kirjailijan esipuhe, jota en jaksanut pinnistellä loppuun saakka. Alkuperäisteosta en hankkinut vertailukohdaksi, joten kovin paljon en voi ärhennellä, mutta uskoisin, että käännöksen harkitulla uudistuksella voisi sekä säilyttää eri aikakausien kerroksellisuuden että terävöittää kirjan sanomaa ja parantaa sen iskevyyttä.

Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma kertoo aikakaudesta, jolloin kaikki ovat onnellisia. Onnen vuoksi on kuitenkin jouduttu uhraamaan tiede, taide ja vapaus, sillä autuus saavutetaan jo sikiövaiheessa alkavalla sääntelyllä ja koko lapsuuden kestävällä aivopesulla. Labroissa kasvatetaan ihmisiä, joiden älykkyyttä rajoitetaan sikiövaiheessa sen mukaan, millaisia tehtäviä heidän on tarkoitus aikuisina tehdä: yksitoikkoisia tehtäviä hoitavien on oltava yksinkertaisia itsekin, sillä muuten he turhautuisivat. Kaivostyöläisiksi aiotut on opetettava pelkäämään auringonvaloa ja kukkasia, jolloin he viihtyvät työssään maan alla. Mikäli joku vielä sattuu olemaan luonnottomassa tilassa eli allapäin, jaetaan kaikille tasaisin väliajoin soma-pillereitä, joiden suloisessa syleilyssä voi unohtaa kaiken surkean hetkeksi. Kaikki ovat osaltaan auttamassa koko Maan kattavaa yhteisöä. "Jokainen kuuluu jokaiselle" aina kuolemaansa asti, jolloin ruumiit poltetaan ja vapautuva fosfori kerätään hyötykäyttöön.

Kirjan ajatus oli juuri sellainen, että se olisi helposti voinut kumota vähemmän vakiintuneiden olouttamisen ylemmissä kasteissa -- saada heidät menettämään luottamuksensa onneen korkeimpana hyvänä ja uskomaan sen sijaan, että päämäärä oli jossakin nykyistä inhimillistä vaikutusalaa kauempana, jossakin sen ulkopuolella, että elämän tarkoituksena ei ollut hyvinvoinnin säilyttäminen, vaan jonkinlainen tajunnan syventäminen ja hienostaminen, jonkinlainen tietoisuuden laajentaminen.

Itselleni antoisinta oli pohdinta siitä, mitä onnen eteen kannattaisi uhrata. Uudessa uljaassa maailmassa kaikki ovat onnellisia, mutta elämä valtaisan yhteiskuntakoneen osana ei ole enää elämää, vaan lähinnä pysäytyskuva, joka kestää kuolemaan asti. Perustyytyväisen tallukan näkökulmasta on helppo dissata kirjassa maalailtua tulevaisuudennäkymää, mutta miten onni vapaudesta -vaihtokauppaan suhtautuisi, jos olisi elänyt sota-aikana, jos olisi köyhä ja kipeä? Uuden uljaan maailmanjärjestyksen lähtölaukaus olikin laajamittainen sota, jossa "ruttopommit" räjähtelivät tiuhaan tahtiin eri puolilla maailmaa.

Kirjassa on paljon muutakin pohdittavaa, mutta tämä jäi päällimmäiseksi. Aivan varauksettomasti en ihastunut, sillä protagonistin mielenliikkeisiin oli paikoin vaikea samastua, eivätkä hänen siteeraamansa lukuisat Shakespeare-lainaukset avaudu ensinkään samalla tavalla suomalaiselle kuin perinteisen Shakespeare-painotteisen brittikoulutuksen saaneelle lukijalle. Syy-seuraussuhde tässä epäilemättä johonkin suuntaan. Suosittelen joka tapauksessa.