Hiljaiseloa ja Manu Larcenet

Olen viettänyt hektistä hiljaiseloa viime päivät. Tahtoo sanoa, että en esim. juurikaan näe kavereita enkä päivitä blogiakaan (kun ei ole aikaa lukea), vaan olen tahkonnut kuumeisesti paria käännösprojektia. Aihepiirit aivan eri maailmoista. Toisessa dokumentoidaan vapaaehtoisprojektien organisointia, toisessa vilahtelevat DNS- ja datapalvelimet sun muut. Sohvaani on muodostunut arsen mallinen kuoppa ja niska anelee armoa, mutta vielä henki pihisee. Päällekkäisyydet työrupeamissa loppivat maanantaina, mutta dokumenttien uppaaminen Wordpressiin nieleekin yllättävän paljon aikaa... ainakin kun sitä tekee näin liukuhihnatyyppisesti.

Välipalapäivityksenä voisin vähän levittää sanomaa ranskalaisesta Manu Larcenet'sta, jonka sarjakuvien lukemiselle olen pihistänyt aikaa käännöshässäkänkin keskellä. Esimerkiksi torstaina jouduin ihmisten ilmoille, kun äitini pakotti allekirjoittaneen hakemaan naisten kuntovitospaidan Paavo Nurmen stadionilta. Löin monta kärpästä yhdellä iskulla ja tein yhteensä noin kuuden kilometrin kävelylenkin, joka yhdisti pisteet stadion, kahvila ja kirjasto. Kahvilassa istuin jäähtyvän teen äärellä ja luin Elämän oppitunteja, joka on toinen osa Pieniä voittoja -sarjaa (ranskaksi Le combat ordinaire, "se tavallinen taistelu", mikä sekin on hauska, mutta tykkään kyllä tuosta käännöksestä tosi paljon).

Tämä kuuluu jälleen sarjaamme "isä ja minä", koska en olisi ehkä koskaan päätynyt sarjaa lukemaan, jollei isä olisi lykännyt sarjan ensimmäistä osaa käteeni viimeksi kotona käydessäni. Ensimmäisessä osassa esitellään sarjan päähenkilö Marco, nuorehko ranskalainen lehtivalokuvaaja, joka pitää sapattivapaata hermojen prakaamisen vuoksi. Oli miten oli, toisessa osassa Marco on päättänyt palata töihin. Hän työstää näyttelyä eläköityneen isänsä työkavereista, jotka vielä painavat duunia telakalla. Sattumalta hänen näyttelynsä yhdistetään valokuvauksen legendan näyttelyyn, mistä Marco on innoissaan... ainakin kunnes käy ilmi, että nero onkin idiootti. Onkohan se totta? Voiko todella hipoa täydellisyyttä, kuvata maailmaa kouraisevasti, aidosti... ja olla korskea pässinpää? Ehkä voi. Eikös Mozartkin ollut aika sietämätön? "Jos tuotanto on parempi kuin taiteilija, miksei työ yhtään paranna tekijäänsä?"

Albumi ei mitenkään rieku hienouttaan, vaan on oikeastaan aika eleetön. En tiedä sarjakuvista tarpeeksi antaakseni mitään nerokasta arviota tämän nimenomaisen albumin ansioista, mutta itse pidin sen selkeästä kuvituksesta ja tarinan "romaanimaisuudesta". Marcolla on eräs erityisen kiinnostava ja ajankohtainen keskustelu erään telakkamiehen kanssa, ja olisin mielelläni lukenut siitä vastakkainasettelusta lisää: siis vanha, käytännönläheistä työtä tekevä konservatiivi ja nuorehko, työkseen valokuvaava liberaali. Kakkososa on itsenäinen, mutta sivuosassa olevaan juonteeseen saa enemmän lihaa luiden päälle, jos on lukenut ykkösenkin. Jokin tuossa romaanimaisuudessa kiehtoo. En niinkään tunne olevani ole mitenkään erityisen hullaantunut, mutta toisaalta ei tarvinnut kyllä kauan miettiä kirjastossa että ottaisiko nyt sen kolmannenkin osan mukaan vai ei. :) Vedenpitävä merkki on sekin, että lainasin sen ranskaksi, ja nyt mietin että ehkä sittenkin haluaisin lukea sen suomeksi. (Luen ranskaksi vain tylsiä kirjoja, koska ymmärrän sitä niin huonosti.)


P.S. Palautin kirjoja kirjastoon, ja koska olen sopinut itseni kanssa, etten lainaa lisää kirjoja, ennen kuin useimmat vanhat lainat on palautettu, lainasin lämpimikseni Larcenet'n ensimmäisen suomeksi ilmestyneen albumin Robin Hood – Metsien ikämies. Nimi oli niin mahtava. Aika erikoinen kokemus. Robin Hood on pappaikäinen, ja alzheimer saa välillä nupin aivan sekaisin. Onneksi vierellä on aina Pikku-John selvittämässä asiaa kunnon kalautuksella. Nottinghamin sheriffi on aito lännensankari (hänkin jo ikämies), joka haluaa Robinin hautaan Sherwoodissa kuljeskelevien turistien turvallisuuden nimissä. Huumori ei ihan osunut meikäläiseen, mutta ajoittain käännös ja piirrokset pelasivat yhteen niin että naurahdin. Kaltaiseni hissukan näkökulmasta tämä oli tosi indietä ja "jotain ihan muuta". :)