Terttu Lensu: Mummo vastaan muu maailma

Aloitin Terttu Lensun kirjaa jo lukumaratonilla ja luin sen loppuun junassa matkatessani takaisin harjoittelupaikkakunnalle. Kuten maratonjupinoissani jo pohjustin, Mummo vastaan muu maailma osoittautui hieman erilaiseksi kuin mitä olin odottanut, hyvässä ja pahassa. Enimmäkseen hyvässä.

Odotin siis, käsittääkseni sekä Mielensäpahoittaja-huuman ja Nykäsen sarjakuvamummon sekä takakannen perusteella lähinnä näiden hybridiä: hyväntuulista naismielensäpahoittajaa. Mummokirjoitukset ovat kuitenkin jotakin muuta. Huumoria on mukana, mutta kirjoituskokoelma ei ole huumorikirja. Osa kirjoituksista on mielipidekirjoitusmaisia, kantaa ottavia pakinoita, osa mummokuntaa kommentoivia, osa taas muistelmamaisia välähdyksiä ja elämän varrella opittuja läksyjä.

Nautin enemmän jälkimmäisistä. Vaikka jotkut pakinamaiset tekstit olivatkin ihan hauskoja, ne eivät vieneet mennessään ja puhutelleet, vetäneet puolelleen samalla tavalla kuin pistämättön mielensäpahoittaja. Eräässä pakinassa käsitellään esimerkiksi graffitisuttaajia sitä kautta, että teksti on muotoiltu töhertelijälle ohjeeksi: global is local, muuta maailma kotoasi käsin ja hiivi siis yöllä tekemään graffiteja vanhempiesi keittiöön, siirry sieltä autotalliin kirjomaan suihkepulloilla isäsi auto. Idea on hauska, mutta ehti toistaa hieman itseään ennen kuin teksti pääsi loppuun. Toisaalta Mummo metsittyy -kirjoitus ei ota kantaa, vaan siinä on otettu missioksi tunkea yhteen tekstiin niin monta puu- ja metsäaiheista ilmausta ja idiomia kuin mahdollista. Se taas jaksoi viihdyttää.

Monista nuoruusmuistoista nautin. Niistä välittyy henkilökohtaisempi ja eri tavalla pohdiskeleva fiilinki kuin aiemmin muistelemistani "vanhuskirjoista". Lensusta välittyy sympaattinen kuva: kärkevä mutta avarakatseinen, osaa nauraa itselleen. Pyörämatkat lapsuuden "lähi"kirjastoon, teinien muotineuvosto 60-luvulla ja ilvekset mökkimetsän reunassa limittyvät toimittajavuosien tapahtumiin, rouva Bushiin ja Afrikan AIDS-äitien kohtaamiseen.

Elämänmyönteiset tarinat ja jalat maassa -asenne olivat erinomaista luettavaa minulle, joka istuin junassa ja matkasin pimeyden keskellä pois kotoa. :)

Terttu Lensu

Mummo vastaan muu maailma

Paasilinna 2011

Lukumaraton: NYT

8.30, nojatuoli
Lukumaraton eli 24 tuntia, joiden aikana luetaan mahdollisimman paljon. Nyt se on rantautunut tähänkin blogiin. Samana päivänä maratoonaa yli kaksikymmentä kirjabloggaajaa*, joten mieli tekee kyllä kovasti seurailla muiden edistymistä ja silmäillä paperisten sivujen lisäksi maratoonareiden nettisivuja.

Ajatus lukumaratonista voi kuulostaa pöhköltä. En ajatellut lukea verenmaku suussa: jos ei enää yhtään tee mieli, niin siirryn tekemään jotain muuta. Niistä lapsuusvuosista, jolloin 1200-sivuiseen Muskettisoturit-kirjaan tarttumisen kynnys oli olematon, tuntuu olevan kovasti aikaa, sillä nykyään 1200-sivuiseen kirjaan sitoutuminen tuntuu raskaalta. Olen muutenkin huomannut lukuaikani pirstaloituvan pieniin hetkiin silloin tällöin, mikä ei aina ole järin hellävaraista lukemilleni tarinoille. Siksipä toivonkin tältä päivältä sitä... no, sitä että olisi hauskaa, että pysyisin uppoutumaan lukemiseen kuten vanhoina hyvinä aikoina.

Ruokalistalla tänään

Alun perin olin oikeastaan jo ehtinyt tottua ajatukseeni, että kiertäisin kaupungin kahviloita lukiessani, mutta heräsinkin tänään kuukauden muistaakseni ensimmäiseen sadepäivään. Aloitan siis kotoisasti nojatuolista, mutta saattaa olla, että päädyn uhmaamaan sadetta sontikka tanassa myöhemmin.

Otin eilen illalla kuvankin kirjoista (napsauttamalla suurenee), joita kaavailin tämän päivän mahdolliseen ohjelmistoon, mutta tietysti löysin viime hetkellä alahyllyltä kirjan, joka sykähdytti juuri siinä hetkessä eniten, joten se ei ole kuvassa. Näin taas.

Aloitetaan siis! Ensimmäisenä aion tarttua Satu Rommin kirjaan Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa (Basam books 2009).

10.40, nojatuoli
Takana 130 sivua kuumaa ja meluista Intiaa. Edessä suihku. Sadan sivun kohdalla keskittyminen alkoi hieman jo harhailla, mutta vastenmielisyyttä ei vielä havaittavissa.

14.20, pienessä hiljaisessa (ja päivän kolmannessa) kahvilassa
Suljin Kahvia ja guruja -kirjan kannet viimeisen sivun jälkeen Rostenin kahvilassa ruisleivän muruset edessäni. Lähdin kahvilasta, katselin sateista taivasta ja mietin, miten outoa on ajatella oikein tosissaan, että intialaiset katselevat samaa aurinkoa maailman toisella puolella. Kuvaus kolmesta Intiassa asutusta vuodesta joogaopiskelijoille suunnatun aamiaiskahvilan emäntänä herätti monenlaisia tunteita. Ihastusta: kasvaisipa minunkin takapihallani kookospalmuja ja papaijapuita. Ärsyyntyneisyyttä: aikuistukaa, nirppanokkaiset aamiaisvieraat! Miksi kaikki intialaiset tuntuvat olevan epäluotettavia eivätkä arvosta kilttiä pomoa? Hämmennystä: millainen olisin, jos olisin syntynyt Intiaan? Myötätuntoa, neitimäistä järkytystä (kestäisi hetki opetella pyyhkimään pylly vasempaan käteeni), uteliaisuutta... Aravind Adigan Valkoinen tiikeri ja Viimeinen mies eivät tunnu ensinkään liioitelluilta tai kärjistäviltä.

Rommi pohtii Intian olevan ehkä materialistisin hänen tuntemansa maa, jossa tavoitellaan omaisuutta ja kaikkea länsimaista. Ihon valkaisu on kurjaa, mutta materian hamuaminen on yleinen "ongelma". Muistutettakoon taas siitä... olisiko ollut australialaisesta tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että tulotasosta riippumatta vastaajat olettivat elämänlaatunsa paranevan, mikäli he vain tienaisivat kolmanneksen enemmän.

Aloitin ensimmäisen camilla läckbergini, Mantelintuoksua lumimyrskyssä, eräässä läheisessä pikku kahvilassa, mutta lukeminen tyssäsi paikalle sattuneeseen puheliaaseen tutun tuttuun. Nyt uusi yritys uudessa kahvilassa suklaakahvin ääressä. Luettuna 216 sivua.

18.17 kotona nojatuolissa
 Nyt on Läckbergin dekkari luettu, neljä kahvilaa kierretty (yhteensä) ja siskon kanssa räpätetty. Tarvinneeko sanoakaan, että olen pinkeänä kahvista, teestä ja luetuista sanoista. Siskon kanssa jutellessa vierähti kauemmin kuin olin ajatellut... En taida olla kovin vakavasti otettava maratoonari! :D Edelleenkään lukeminen ei maistu onneksi puulta.

En erityisemmin ihastunut Mantelintuoksuun lumimyrskyssä. Ratkaisua paljastamatta on vaikea eritellä, tyhjentävästi miksi, mutta jäi tosiaan vähän pliisuksi. Hahmot jäivät etäisiksi, loppuratkaisu ei ehkä sen vuoksi ollut tyydyttävä ja kaiken kaikkiaan kaipaamani "cosy murder" (eli christiemäinen "mukava" murhatarina) jäi saamatta. Päällimmäiseksi kirjasta jäi kitkerä ja ikävä jälkimaku. Saavutus kai sekin, mutta ei meitsin makuun. Lisäksi kirjoitusvirheitä oli ikävästi noin ohukaiseen kirjaan. Matias oli kerran Mattias, eräs toinen taas oli "kookos ja leveäharteinen" mies, hyökkäävästi käyttäytyvä tyyppi tuomittiin olevan "varaksi" ympäristölleen...

Seuraavaksi käyn Petri Tammisen Muistelmat-kirjan (Otava 2004) kimppuun. Luettuna kaksi kirjaa, 216+108=324 sivua.

19.43 samaisessa nojatuolissa, nyt bologneselautasen äärellä
Muistelmat on nyt luettu. Kirjasto on luokitellut ne novelleiksi... kaipa ne ovatkin. Eivät oikein sopineet tämänhetkiseen tunnelmaani, mutta muuten ihan puhuttelevia. Suosikkini oli sivulla 55:

1998, Vääksy
Nuolaisun hetket
Monet nuolaisevat sormeaan kääntäessään sivua tai poimiessaan paperia pinosta. Liike on huomaamaton kuin varpusen hypähdys pensasaidassa. Käsi lennähtää kielenkärkeen ja siitä takaisin sivun reunaan. Joskus sanomalehden lukija kohottaa sormensa hyvin hitaasti. Hänen katseensa viipyy aukeamalla, suu raottuu ja sormi aloittaa mietteliään matkansa kohti kieltä. Jos iho maistuu suolaiselta, kieli rekisteröi maun. Aistimus häämöttää tajunnan pinnan alta kuin maitolasi näkökentän reunoilta. Prahassa Národnin varrella konditorian valkotakkinen myyjä nuolaisi sormeaan aina kun hän tarttui uuteen pakkauspaperiin. Pankkivirkailija tai lippuvihkoja selaava bussinkuljettaja voi nuolaista sormeaan kymmeniä kertoja päivässä.

En ole vielä päättänyt, mitä seuraavaksi. Siippa on lähtenyt pokeri-iltaan ja kutsui lähtiessään mukaansa. En tykkää pokerista, se on samalla tavalla inhan psykologinen peli kuin petollisen yksinkertaiselta näyttävä kivi-sakset-paperi. Vakuutti silti, että voisin silti tulla, juttelemaan ja katselemaan. Taidan lukea vielä hetken, ehkä Terttu Lensun Mummo vastaan muu maailma -kirjaa (Paasilinna 2011), ja soittaa sitten siipalle, että kannattaako sinne vielä lähteä vai ovatko pelit jo paketissa.

Luettuna kolme kirjaa, 216+108+78=402 sivua.

22.48, kävelylenkinraikkaana rakkaassa nojatuolissa
Täällä taas. Kävelin kilometrin päähän, luin hetken kaverin pihakeinussa, sain siippani, ja palasimme yhtä matkaa takaisin kotiin. Sillai kivasti. Hitaasti ja rakennuksia ja puita tuijotellen. Ravintoloista kantautui musiikkia.

Väsymys alkaa jo painaa, joten jääköön viimeinen kirja keskeneräiseksi, vaikka tarkasti ottaen maratoonausaikaa olisi jäljellä vielä tunti. Lensun Mummo vastaan muu maailma on kokoelma mummoaiheisia ja mummon näkökulmasta kirjoitettuja pakinoita, jotka on jaettu seitsemän yläotsikon alle. Luin ensimmäisen setin eli sivulle 45. Aion lukea kokoelman loppuun joskus myöhemmin, vaikka toiveissani siinsi ehkä enemmän Aino Nykäsen sarjakuvamummon tyyppisiä tai Kyrön mielensäpahoittajamaisia hahahaa-juttuja. :) Ärhäkkä vanhus -genre on selvästi lyönyt itsensä läpi mielikuvissani. Nämäkin mummojutut ovat hauskoja, mutta kyllä näissä jotain pakinamaisempaa, kantaaottavampaa on... No, mietin asiaa enemmän sitten, kun olen saanut koko kirjan luetuksi.

Päivän aikana luin siis kolme kokonaista kirjaa, yksi jäi kesken, sivuja yhteensä 216+108+78+45=447 sivua.

Oli ihanaa huomata, että päivä hurahti iloisesti lukiessa. Kahvilasta toiseen loikkiminen oli myös hauskaa, mutta aiheutti pienimuotoisen ähkyn huolimatta panostuksestani lähinnä kahviloiden nestemäisiin antimiin. ;) Otin maratoonaamisen aika löysin rantein, mikä oli varmaankin minulle hyvä ratkaisu, sillä tämä oli hauskaa. Juttelin siskon kanssa, kävelin leppeässä kesäillassa, istuin kahviloissa ja luin hyviä kirjoja, onnistunut päivä siis! Vähän harmittelen, että viidensadan sivun etappi jäi saavuttamatta, mutta väliäkö hällä. Tärkeintä oli todeta, ettei keskittymiskykyni ole täysin degeneroitunut kymmenen minuutin maksimimittaan, vaan pystyn edelleen lukemaan pitempiä pätkiä ja nauttimaan lukemastani.

Mikäli seuraava kerta vielä tulee, yritän olla ahkerampi kuvaaja ja pitää yhtä hauskaa kuin tänään!

Hyvät yöt kaikille ja kiitos kommenttilootassa tsempanneille sekä hengessä mukana olleille. :) Piristitte päivää kummasti. Inspiraatio yhteiseen maratoniin tuli Kirjainten virrassa -blogin Hannalta, joka Katja Jalkasen kanssa kirjoittamassaan Rivien välissä -kirjablogikirjassa fiilisteli, miten kirjabloggaajat ehkä joskus lukevat kymmeniätuhansia sivuja samana päivänä. Hanna laatii maratonista koontipostauksen, josta paljastuu mm. kaikkien maratoniin ilmoittautuneiden bloggaajien maratonpäivänä lukemien sivujen yhteismäärä. Odotan tilastoa mielenkiinnolla, vaikka tuo kymmenentuhannen raja tuntuukin vähän suurelliselta.

* Ne muut tänään maratoonaavat kirjabloggaajat ovat:
http://bookingitsomemore.blogspot.fi, http://www.lily.fi/blogit/kaikkea-kirjasta, http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi, http://kirjasfaari.fi, http://eriqou.blogspot.fi/ (Ja kaikkea muuta), http://lemasquerouge.blogspot.fi, http://kuutarlukee.blogspot.com, http://elegiakirjat.blogspot.fi, http://bibliofiles2.wordpress.com/, http://www.mainoskatko.blogspot.co.uk/ (Kirjavalas), http://ilsela.blogspot.fi, http://tapahtumahorisontti.blogspot.fi (Aberdeen Diaries), http://kirjakkoruispellossa.blogspot.fi (Kirjakko ruispellossa), http://kirjaintenvirrassa.blogspot.fi, http://satunluetut.blogspot.fi/, http://jamislibrary.blogspot.fi/ (Kaleidoscope), http://esperanzan.blogspot.fi/ (Erjan lukupäiväkirja), http://lonkeropiirakka.blogspot.fi/ (Lonkeropiirakka), http://kirjojenpuutarha.blogspot.fi/ (Kirjojen salainen puutarha), http://the-review-factory.blogspot.fi/, http://livresvie.blogspot.fi/Lukematon maailma, http://missiokassari.blogspot.com/ (Missio kässäri)

Kirjallinen koekeittö: Aion lukea... vai aionko?

Kun kirjoitan tätä, on vuoden 2012 kesäkuun loppu. Syksyn toivelistoja/lukulistoja väsätään jo täyttä häkää, sillä kustantamojen katalogeja on alkanut pulpahdella pintaan kuin sieniä sateella. Tietyllä tavalla tämäkin tapa läträtä kirjojen seassa kiinnostaisi, mutta itselleni on niin selvää, että lukulista ja oikeasti luettujen lista menevät hirveän huonosti yhteen... ellei tarkasteluväliksi ehkä oteta noin viittä vuotta. :)

Ehkä muilla menee toisin. Aion kuitenkin koemielessä rustata lukulistan ja katsoa joskus syksyllä että mitä listalta tuli loppujen lopuksi luettua tai mitä luin listalla olleiden sijaan. Pidän jatkuvasti yllä jonkinlaista lukulistaa, jossa on nyt vähän yli sata kirjaa. Alla olevat kirjat edustavat listan tällä hetkellä kiinnostavinta antia. Nyt sitten odotetaan ja katsotaan. Tämän 22 kirjaa käsittävän listan alle kokoan oikeasti lukemani kirjat ja merkitsen vielä miten se päätyi lukupinoon. Kiintoisaa!

Aiottu lista:
1. Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief (8/2012, kirjastosta)
2. Joel Haahtela: Traumbach (7/2012, kirjastosta)
3. Dava Sobel: Galileon tytär
4. Aldous Huxley: Uusi uljas maailma (10/2012, kirjastosta, uusi painos houkutteli erityisesti)
5. Stephen Fry: The Fry Chronicles

6. Jhumpa Lahiri: Tuore maa  (9/2012, lukupiirin syyskuu)
7. David Mitchell: Tuhat syksyä/Pilviatlas
8. Philip Teir: Donner-ryhmä
9. Miika Nousiainen: Metsäjätti
10. jotain Adichielta

11. Kari Hotakainen: Ihmisen osa
12. Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
13. Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
14. Liisa Karvinen: Riisiä tiskin alta (5/2013, kirjastosta)
15. Aravind Adiga: Viimeinen mies (4/2013, kirjastosta)

16. Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli
17. Melissa Bank: The Girl's Guide to Hunting and Fishing
18. Eve Hietamies: Yösyöttö (1/2013, äidin suosittelema kirja osui silmään kirjaston palautushyllystä)
19. Lauri Järvilehto: Tee itsestäsi mestariajattelija (2/2013, kirjastosta, Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteen innoittamana)

20. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

21. Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
22. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Raaka todellisuus:
1. Julian Barnes: The Sense of an Ending 7/2012 (lukupiirin heinäkuu)
2. Joel Haahtela: Traumbach 7/2012
3. Outi Pakkanen: Murhan jälkeen mainoskatko 7/2012 (akuutti kesädekkarivillitys iski, summamutikassa kirjastosta)
4. Rex Stout: Liian monta kokkia 7/2012 (edelleen sama villitys, Stout valikoitui Booksyn suosituksen perusteella)
5. Peter Carey: Parrot and Olivier in America 8/2012 (lukupiirin elokuu)
6. Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief 8/2012
7. Tove Jansson: Muumipapan urotyöt 8/2012 (tarvitsin pikkuruisen pokkarin matkalukemiseksi)
8. Sinikka Nopola: Miksi emme totu pystyasentoon 8/2012 (Hulvaton nimi, osui silmään kirjastossa)
9. Nauravia naisia -antologia 9/2012 (Valikoitui äänikirjahyllystä aurinkoisen ulkonäkönsä ja nimensä perusteella.)
10. Erin Morgenstern: Yösirkus 9/2012 (Sattui silmään brittikustantajan sivulla, onnistunut kansigrafiikka ja se, että ihmeen kaupalla Maija sattui lukemaan tämän heti löydön jälkeen saivat etsimään kirjan kirjastosta.)
11. Jhumpa Lahiri: Tuore maa 9/2012
12. Miina Supinen: Apatosauruksen maa 9/2012 (Tangentti antologiasta "Nauravia naisia".)
13. Kirsti Ellilä: Miehen tuoksu 9/2012 (Chick lit -keskustelu alkoi kiinnostaa, ajattelin tutustua genreen – tämä tosin oli väärä kirja siihen.)  
14. Raimo Pesonen: Automies 10/2012 (Blogista bongattu kiinnostava uutuus.)
15. Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri 10/2012 (Lukupiirin lokakuu, kiinnostusta lisäksi listalla olevan Viimeisen miehen vuoksi.) 
16. Aldous Huxley: Uljas uusi maailma 10/2012
17. Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki 11/2012 (Aiemmin viihdyttäneen kirjailijan uutuus löytyi sattumalta kirjastosta, olihan se sitten otettava.)
18. Erkki Toivanen: Iltakävelyllä 11/2012 (Ollut työn alla pitkään. Kiinnitti huomioni, koska kirjastossa olivat asettaneet tyrkylle.) 
19. David Nicholls: One Day 11/2012 (Tykkäsin Starter for Tenin tyylistä ja nuoruuskuvauksesta, ja tätä kaikki kehuivat vielä paremmaksi.)
20. Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista 12/2012 (Sallan blogista bongasin tämän ilmestyneen, joten olihan se sitten luettava.) 
21. Ian Sansom: The Case of the Missing Books 12/2012 (Silkka vahinkolöytö: anoppi talutti kirjastossa hyllylle, jossa hänen suosikkisarjansa on, ja vieressä kiilteli tämä kirjastonhoitajasta kertova kirja. Pakkohan se[kin] oli ottaa.) 
22. Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa 12/2012 (Törmäsin tähän jossain, jolloin muistin Kirjavan kammarin Karoliinan tätä suositelleen. Lisäksi essee-muoto taas viehätti.)
23. Ferdinand von Schirach: Rikoksia 12/2012 (Hanna Kirjainten virrasta innosti tarttumaan tähän. Kannatti!) 
24. Olli-Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista 12/2012 (Kiiltomato.netin suosituksesta. Tuntui, että loikka runouteen olisi vinhaa vaihtelua.) 
25. Heikki Willamo: Vuosi metsässä 1/2013 (Jossain tekstissä mainittiin, metsästin sitten käsiini kirjastosta. Kannatti!) 
26. Italo Calvino: Kenraali kirjastossa 1/2013 (Kiinnitti huomioni kirjaston tyrkkyhyllyssä, nimi ja kansi houkuttelivat) 
27. Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi 1/2013 (Ulkomaanmatkalla oli näyttävästi esillä kesäkirjakampanjassa, kirja jäi sinne, lukuvinkki lähti mukaan) 
28. Eve Hietamies: Yösyöttö 1/2013
29. Julia Vuori: Sika ja oikukas sieni 1/2013 (Kirjaston nosto, tykkäsin aiemmista osista.)
30. Lauri Järvilehto: Tee itsestäsi mestariajattelija 2/2013
31. Alex Capus: Léon ja Louise 2/2013 (Palautushyllyn löytö.)
32. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike 2/2013 (Eka osa oli myös minusta hulvaton, joten kirjaston palautushyllystä sitten muitta mutkitta tämäkin tuli otettua mukaan.) 
33. M. Thomas Inge (toim.): Charles M. Schulz : Conversations 3/2013 (Sattumalöytö kiinnostavasta henkilöstä kirjaston kirjallisuudentutkimushyllyllä.)
34. Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä 3/2013 (Halpa hätäostos lievittämään muutaman tunnin hiljaista pakkopullapäivystystä.)
35. Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot 3/2013 (Luin netistä Rosan uralleen kirjoittaman epilogin, ja mielen valtasi hinku palata hänen uskomattomien ankkatarinoidensa pariin.) 
36. Liisa Karvinen: Riisiä tiskin alta 5/2013
37. Wylie Overstreet: Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin 5/2013 (Tarvitsin jotain nopeatempoista ja pätkälukemista suosivaa muutto- ja muun hässäkän keskelle.)
38. Aravind Adiga: Viimeinen mies 5/2013 (Valkoisesta tiikeristä innostuneena, ks. kohta 15.) 
39. A. J. Jacobs: Raamatullinen vuosi 5/2013 (Kiinnostava konsepti. Näin tämän netissä jo englanniksi, mutta kirjaston tyrkkypöydässä ollut käännös tuli napattua kotiin kun hollilla kerran oli.) 
40. Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka 5/2013 (Pokkari tarttui matkaan junalukemiseksi sekä kauniin kantensa että veijariromaaniutensa vuoksi.) 
41. Alexander McCall Smith: The Importance of Being Seven 6/2013 (Harjoittelupaikkakunnan asunnossani kaipasin lyhytlukuista ja lempeää iltasatulukemista. Kuin nenä päähän.)
42. Terry Pratchett: Truckers 6/2013 (eli Suuri ajomatka. Huumorille perso siippani kuunteli lasten-/nuortenkirjaa mielellään. En itsekään pannut pahakseni. Alun perin lainattu kirjastosta samaan tarkoitukseen kuin edellinen.) 
43. Aili Somersalo: Terttumarja erehtyy 6/2013 (Yllätyslöytö kirjavuodelta 1946, joka osui silmiin lomapaikan asiakaskirjastossa.)
44. Pekka Matilainen: Kupoli 6/2013 (Osui niin lähelle Leonardo da Vincin Työpäiväkirjoja, joita parhaillaan luen, että tilaisuuden tullen oli ihan pakko tarttua tähän. Brunelleschin kupoli jopa mainitaan nimenomaisesti Työpäiväkirjojen alustuksessa siis juuri tuo Kupolin nimikkokupoli.)
45. Kaj Fagerström, Risto Rasa ja Heikki Willamo: Viimeiset vieraat 6/2013 (Tykkäsin hirmu paljon Willamon Vuosi metsässä -kirjasta, ja kun kävi ilmi, että hän on tehnyt valokuvateoksen autiotaloistakin, rupesin kyttäämään tämän saatavuutta kirjastossa.) 
---
46.  Melissa Bank: Nyt nappaa! (Tästä oli juttua jossain kirjablogikeskustelussa aiemmin. Kirjan jäi mieleeni, koska sen alkukielinen nimi on kovin kiinnostava – A Girl's Guide to Hunting and Fishing – ja nähdessäni sen divarissa muutamalla eurolla kävin siihen sitten käsiksi. Nyt olen sivulla 90.)

Nyt on aika natustella tuloksia. Olen aivan mielettömän kärttyinen, koska tämä on nyt kolmas kerta kun kirjoitan tätä analyysiosaa. Blogger on hävittänyt aiemmat kaksi tallennuslupauksistaan huolimatta. xP

 Siis vielä kerran yleisimmät polut, joita pisin kirjat päätyivät luettujen pinoon:

• aiemmin tutun ja tykätyn kirjailijan tuotos
• sattumalta tehty löytö kirjastosta
• muistin törmänneen kirjaan jossain päin netin/blogistanian ihmemaata
• yksi kirja johti toiseen
• tuli sellanen fiilis
• pikalääkitys erikoistilanteeseen (esim. siis pokkari kioskista junamatkaa varten tms.)
• lukupiiri
• etsin tiettyä muotoa/genreä ja kirja x valikoitui siksi (esim. yhtäkkinen kiinnostus esseisiin/novelleihin/elämäkertoihin)
• yritys sivistää itseäni

Useimpiin kirjoihin pätee kaksikin syytä. Alkuun ajattelin, että ilmiselvä "voittaja" olisi kirjaston ns. randomgeneraattori, mutta olikin kolme ylivoimaisesti useimmin vaikuttavaa tekijää (kullakin 10–13 osumaa luettujen joukossa): sattuma kirjastossa, kirjailijan tuttuus ja netin vinkit.

Kuvittelin myös, että kirjastosattumani olisivat oikeasti satunnaisempia, mutta kuinkas kävikään: kolmestatoista kirjaston sattumalöydöstä vain kolme (23 %) oli aiemmin minulle täysin tuntemattomien kirjailijoiden tuotosta (mikäli ei oteta lukuun niitä paria tapausta, joissa etsin kirjastosta tiettyä itselleni vähemmän tuttua genreä edustavia kirjoja). Melkein kaikki sattumalta mukaan tulleet kirjat olivat sellaisia, joista olin tavalla tai toisella kuullut aiemmin: aiemmin lukemani kirjailija tai kasvokkain tai netissä (kaikki Kiiltomato.netistä kustantamoiden sivuihin ja blogeihin) saatu suositus.

Entä sitten ne 31 (68 %), joihin kirjaston palautushylly tai nostot eivät vaikuttaneet? Neljässätoista (45 %) vaikuttimena oli kirjailijan tuttuus, kahdeksassa (25 %) netin kautta saatu aiempi kosketus, kuudessa (19 %) päätökseen vaikutti erikoistilanne (junamatka, venähtänyt odottelu tms.) ja neljässä (13 %) syynä oli lukupiiri. Muita syitä esiintyi kolme kertaa tai vähemmän.

Hitto, kun olisin hoksannut dokumentoida tarkemmin, minkä ajatuskulun lopputuloksena mikäkin kirja loppujen lopuksi tuli luettua. Lisäsin nuo selitykset kirjojen perään oikeastaan jonkin verran jälkikäteen, kun keksin ajatuksen vasta myöhemmin. Edes tutkimuksen irvikuvaa tästä ähinästä ei saa vääntämälläkään. :D Ajatusleikkinä se alkoi ja miltei samalla tasolla päättyykin.

Lopputulemana kuitenkin sanoisin, että oli hiukan yllättävää, kuinka suuri osuus edes jonkinasteisella aiemmalla tuttavuudella oli. Kirjastossa iskee usein ärsytys, kun TBR-lista pursuilee, mutta muisti kumisee tyhjyyttään. Ilmeisesti kuitenkin muistuu kummasti asioita mieleen, kun törmää tuttuun nimeen. Kirjoja on niin paljon, eivätkä kansikuvatkaan pääse kirjastossa juuri kilpailemaan, että tuttuus on valttia, kun silmä juoksee pitkin selkärivistöä. Ehdin jo huolestua, sillä alkoi pelottavasti tuntua siltä, että luen vain itselleni tuttuja kirjailijoita, sellaisia joilta olen lukenut jo jotain aiemmin. Vaan nopea laskutoimitus rahoittaa: onnistuin (lähinnä ystävien, perheenjäsenten, nettikritiikkien ja blogien siivittämänä) lukemaan vuoden aikana 28 minulle uuden kirjailijan kirjoja. Yli puolet siis. Huh!

Kertokaapa, kuinka järjestelmällisiä TBR-listan purkajia olette? Pysyykö lista siistinä ja kompaktina vai rehottaako villinä? Miten kirjat valikoituvat?

Heikki Willamo iskee jälleen

Anteeksi, Kai Fagerström ja Risto Rasa, piti keksiä iskevä otsikko. Heikki Willamon nosto otsikkoon juontuu hänen kirjastaan Vuosi metsässä, jonka luin alkuvuodesta ja tykästyin kovin. :) Kolmikon yhteistyön hedelmä on Maahengen kustantama Viimeiset vieraat, joka esittelee autiotaloja. Kokonaisuus koostuu tunnelmallisista valokuvista, haikeista ja pohdiskelevista teskteistä sekä joukkoon ripotelluista Risto Rasan runoista. Aivan ensin haluan sanoa, että tykkään: tykkään!

Seuraavaksi tosin haluaisin heti sanoa, että vaikka osat sopivat yhteen erinomaisesti, kaipasin jonkinlaista selvitystä siitä, miten vastuu on kolmen kannessa komeilevan tekijän kesken jakautunut. Onko Rasa kirjoittanut runot tätä teosta varten vai onko ne poimittu hänen aiemmasta tuotannostaan? Onko Willamo ottanut kuvat ja Fagerström kynäillyt tekstin? Kuka, mitä, häh?

Ainoa toinen negatiivissävytteinen pohdintani liittyy myös ns. tekstinulkoisiin ratkaisuihin, paperiin. Monet kuvat on otettu syksyllä ja väritys on tummasävyinen. Mustat kohdat vain näyttäisivät kanttaavan harmaaseen ikävän paljon, mikä johtunee paperivalinnasta. Pienet sävyerot tummilla alueilla erottuisivat paremmin, jos paperi olisi valittu enemmän valokuvia ajatellen. Tähänkin sitten liittyy tietysti "toisaalta", ja tässä se tulee: mattapintainen, hieman kermansävyinen paperi sopii kauniisti kirjan henkeen. Sään kuluttamiin harmaisiin lautoihin. En ole paperiekspertti, mutta jos valokuvat olisivat parhaan laadun vuoksi edellyttäneet esimerkiksi kiiltävää paperia, sellainen voisi tuntua jotenkin väärältä, liian uudelta ja teolliselta sateenpehmeiden kuvien ja torppien auringonhapertamien verhojen rinnalla. Ainakin nyt siltä tuntuu, kun katselee tuota nykyistä paperivalintaa... Vähän jahkailuksihan tämä menee, mutta lopputulemana sanoisin silti, että mieluummin valokuvat parhaiten esittävä paperi kuin kaunis, mutta valokuvilta vievä paperi.

Näitä pieniä pohdintoja lukuun ottamatta tykkäsin kyllä. Willamon aiemmin mainitsemani metsäkirja puhutteli ehkä vieläkin enemmän, ehkä selkeämmän rakenteensa (vuoden kierto) ja näkökulmansa vuoksi (yksi mies + yksi vuosi + yksi metsä = ?), mutta tässäkin on samoja kiehtovia elementtejä. "Mäyrä-äijiä" toverillisesti tarkkaileva, pohdiskeleva kertojan ääni sekoittelee perimätietoa, omia lapsuus- ja luontomuistoja ja eläinten tarkkailua hyvällä suhteella. Vähäeleiset valokuvat antavat tilaa vaatimattomuudessaan kauniille kohteilleen: metsähiirille, ketunpoikasille, varpuspöllöille ja mäyrille. Unohtamatta tietenkään autiotaloja, joihin on asettunut päällekkäin kaksi elämää. Ihmisen rakentamat suorat seinät ja suorat kulmat ovat pohjalla, mutta päälle on kiivennyt sammalta, jäkälää ja linnunpesiä. Ikkunaverhon takaa pihalle ei kurkistele isäntä eikä emäntä, vaan hiirulainen. Jotain puhuttelevaa ja jännittävääkin niissä on.

Sikäli kuin on mahdollista jaotella kirjan kuvia eläin- ja talokuviin (eläin talossa kertoo sekä eläimestä että talosta, mutta eläimen mieltää suit sait "päähenkilöksi"), eläinkuvia on enemmän, mutta mukana on muutama erityisen puhutteleva otos, jonka keskiössä on talo ja sen sulautuminen ympäristöönsä.

Valokuvien värimaailma on hillitty ja kaunis. Tekee itsekin mieli metsään, olipa siellä taloja tai ei.

Tässäpä toinen kirja Kansankynttiläin kokoontumisajojen kategoriaan X) Luonto ja ympäristö. Muut haastetta varten lukemani kirjat näkee täältä.

Viimeiset vieraat

Fagerström & Rasa & Willamo

Maahenki 2010 

Terttumarja erehtyy

!!!!

Aloitan rempseästi huutomerkkirivistöllä, sillä se oli tuntemukseni, kun leirintäalueen asiakkaille tarkoitetussa pikkiriikkisessä kirjastossa havaitsin Aili Somersalon vuonna 1946 painetun kirjan Terttumarja erehtyy.

Hypistelin kirjaa ja panin sen ensin hyllyyn takaisin. Palasin pihalle, jossa jatkoimme yyber-coolin seurueeni kanssa känäämistä siitä, miten taipuu verbi, joka esiintyy muun muassa eräässä joululaulussa "niin repo sanoiksi virkki". Sanomalehteä selailtiin. Aurinkovoidepurkkeja availtiin. Taivaalle tuijoteltiin ja pohdittiin, mihin järjestykseen pitäisi sijoittaa Aliaksen pelaaminen, saunominen ja grillaaminen. Sitten en kestänyt enää. En saanut Terttumarjaa mielestäni. Könysin ylös penkiltä ja hain Terttumarjan erehdyksineen.

Kellottelin kalliolla ja perehdyin antaumuksella Terttumarjan vastoinkäymisiin. Hän on suloinen lapsi, jonka Lehdot ottivat orpokodista omakseen, kun esikoisen jälkeen näytti perheenlisäys takkuilevan. Äiti-Lehto rakasti häntä hellästi, kunnes pikku Sinikka saapui maailmaan, ja äiti alkoi pitää Terttumarjaa käenpoikana pesässään.

Mainittu kallio ja sillä luettu Terttumarja erehtyy.

Kun tasapuolinen isä on työmatkalla, äiti ja kaunaa kantava esikoinen, Sirpa, lähettävät reippaan ja tunnollisen Terttumarjan pois kotoa tekemään sairaanhoitajan työtä erääseen kaupungin huvila-alueen huviloista, jotta hän oppisi pikku hiljaa elättämään itsensä.

Tossunpohjan huvilassa Terttumarja tapaa sirkeän Mummulin, sisäkön (Mirkku kelvoton) ja Mummulin lapsenlapsen eli hajamielisen tohtorin, jonka mielestä Terttumarjan silmät ovat kuin Adrianmeri Abbazin edustalla. Kaikki on kaunista ja ihanaa, ja äidin anteeksianto kajastelee Terttumarjan mielessä, kunnes jo seuraavana päivänä käy ilmi, että hän on mennyt väärään taloon. Kiiluvasilmäinen vanhus, jota Terttumarjan oli tarkoitus mennä hoitamaan, asuu viereisessä talossa. Siellä on kolkkoa ja ikävää, hoidettava potilas repii Terttumarjan kaunista palmikkoa ja raapii käsiä. Talon isäntä on kylmäkiskoinen, ja talossa myös asuva sisarentytär on kateellisen Sirpa-siskon pahansuopa toveri, Rauni. Siinä sitä sitten jännitetään, pääseekö Terttumarja-rassu takaisin Mummulin luo ja antaako äiti hänelle anteeksi.

Olen kauhean harmissani, etten hoksannut ajoissa ottaa vaikka valokuvaa joltakin sopivalta aukeamalta, jotta olisin saanut tekstinäytteen. Kirjoitusvälineet kynästä tietokoneeseen olivat kotosalla.

Terttumarja on tietysti täydellinen olento. Kaunis ja kaino ja lempeä ja laupias. Hahmojen jaottelu hyviksiin ja pahiksiin on kuin Lumikissa konsanaan, mutta 40-lukulaisessa kielenkäytössä oli tenhoa. Vanhanaikaisessa painokoneessa oli niin paljon puhtia, että kirjaimet erottuivat hentoisina kohoumina sivun takapuolellakin. Kirjoituskonemaisilla kirjasimilla painetuilla riveillä tunsi kelluvansa melkein kuin selän takana liplattavalla kesäisellä merellä. Tossunpohjan huvila. Mummuli. Mieltä virkistävä "koffeini". Kuvastimet, talouskoulut, sateensuojat. Keskellä unen herätetyt ihmiset, jotka nousevat "sekaisin aivoin", jotka neulovat "jumppereita" ja jotka sokeeraavan paljastuksen kuultuaan hätkähtävät kuin olisivat saaneet "sähkötärähdyksen".

Kirjasta oli loppujen lopuksi riemua muillekin kuin vain itselleni. Nelihenkisen seurueemme yksi jäsen oli päiväunilla, toinen halusi nauttia ansaitusta lomahetkestä oman kirjansa parissa ja kolmas vaati minua pitämään itselleen seuraa, joten Terttumarjan kohtalon kiehtomana ehdotin, että hakisimme meille molemmille juomat, lukisin ääneen vielä yhden luvun ja herättäisimme sitten päiväunostelijan kolmanneksi johonkin lautapeliin. Näin tehtiin, paitsi että aurinkoisella kuistilla luettiin ääneen kaksi, jollei kolmekin, lukua orporaukan seikkailuista.

Jaettu hupi on paras hupi, sillä saunan jälkeen kuulijakunta lisääntyi vielä yhdellä, ja huomasin olevani onnesta soikeana, kun sain jakaa sen mahdottoman omintakeisen tunnelman, joka syntyi kesästä, lapsuuskesien tutuista maisemista, joutilaisuudesta ja siitä 40-luvun kirjasta. Tarina kirvoitti kuulijakunnassa ja lukijassa naurua sekä tahallisella että tahattomalla huumorillaan, mikä oli olennainen osa koko juttua. Jotain melodramaattista murhenäytelmää tuskin olisimme jaksaneet porukalla ällistellä useamman luvun verran, vaikka se olisi miten pursunnut talouskouluja ja kuvastimia.

Niin että kiitos Aili Somersalolle pienimuotoisen kesäelämyksen tuottamisesta yli 60 vuotta vanhalla kirjallaan, juhannusseuralle joka jaksoi innostua kanssani kyseisestä opuksesta ja sille henkilölle, joka kyseisen kirjan oli 50 sentillä ostanut ja lahjoittanut lomalaisten pieneen kirjastoon.

Terttumarja erehtyy

Aili Somersalo

Karisto, 1946

leirintäalueen "kirjastosta"

Siippalukua: Truckers

Hei, toveri Siipalle Lukija!

Mitä kuuluu? Oletko menestynyt viime aikoina pyrkimyksissäsi löytää kirjallisuutta, josta siippasikin pitää? Viimeisin onnistumiseni on Terry Pratchettin lastenkirja Suuri ajomatka, joten en voi kehua saaneeni korkeita pisteitä ainakaan korkeakulttuurista. Onhan se kuitenkin jotakin, ja siipan naureskelua on ihana kuunnella.

Luimme kirjan englanniksi (Truckers, Corgi 1990), joten erisnimissä saattaa olla heittoa. Suuri ajomatka kertoo ontuista, pienistä ihmismäisistä otuksista, joita asuu pieni heimo erään suurehkon tien lähellä. Elämä on vaikeaa, kun jäseniä yhteisössä on vain neljä, ja heistäkin kaksi vanhuksia: vanha Torrit ja mamma Morkie kinaavat sisukkaasti keskenään, nuori Grimma yrittää pyörittää taloutta ja Masklinille on jäänyt metsästäjän ja yleisen elättäjän rooli. Kun olot käyvät liian kurjiksi, he hankkiutuvat läheisellä huoltoasemalla tankkaavan rekan perään, jossa he kulkeutuvat suureen tavarataloon.

Nelikon ihmetys on suuri, kun heille valkenee, että onttuja onkin olemassa enemmän kuin vain he neljä: tavarataloa asuttaa pieni armeijallinen pikkumiehiä ja -naisia, jotka eivät ole koskaan olleet ulkona. Jotkut eivät itse asiassa usko koko ulkomaailman olemassaoloon, vaan uskovat kaiken valtiaan eli tavaratalon perustajan järjestäneen suuressa viisaudessaan kaiken saman katon alle onttuja varten. Muukalaisia on vaikea uskoa ulkoa tulleiksi sikskin, että paikallisen hörhön keksijän laskelmien mukaan ulkona eläville olisi pakostakin muotoutunut kartiomainen pää, jotta sade valuisi mahdollisimman tehokkaasti pois.

Ääni alkaa kuitenkin muuttua kellossa, kun luotettavasti toisiaan sykleissä seuraavissa alennusmyynneissä ilmestyy epätavallisia tekstejä, eikä hyllyjäkään enää täytetä kuten aiemmin. Tavaratalo aiotaan purkaa. Masklinin tehtäväksi jää laatia koko onttuyhteisölle muuttosuunnitelma ja organisoida sen toteutus. Tehtävä on vaikea, sillä Masklin ei pidä itseään johtajatyyppinä ensinkään. Lisäksi eri osastoilla asuvat ontut eivät ole innostuneet yhteistyöajatuksesta. Yhteistyötä on kuitenkin tehtävä, mikäli kuorma-autojen pesästä on tarkoitus siepata ontuille muuttoauto ja ajaa se suosiolliseen paikkaan, jossa ontut voivat elää ja olla.

Tavaratalo-onttujen vakaa usko tavaratalon perustajan kaikkivoipuuteen ja -tietävyyteen parodioi aika suoraviivaisesti uskontoa sen tutummissa muodoissa, mitä sinänsä en miellä perinteiseksi lasten- tai nuortenkirjojen elementiksi. Asennekasvatusta annetaan myös tasa-arvossa, sillä paperiosaston (ja muidenkin) onttujen suureksi ihmetykseksi Grimma-tyttö oppii lukemaan. Paperiosastolla on vakaasti uskottu, että naisen aivot poksahtavat, jos tämä yrittää niinkin vaikeita kuin lukemista. Vastuun otto ja kantaminen ja yhteistyö ovatkin sitten jo kohderyhmän peruskauraa.

Meille nimellisesti aikuisille kirja oli myönteinen lukukokemus. Itse en ollut sen kummemmin "myyty", mutta huolettomuus sekä terävänäköiset sutkaukset jaksoivat kiinnostaa. Siippanen komedian ystävänä oli arvioni mukaan keskimääräistä viehättyneempi. Aion hankkia seuraavan osan kirjastosta muistaessani.

Parhainta onnea ponnisteluihisi. Raportoithan menestyksestäsi!

M.

A. J. Jacobs: Raamatullinen vuosi

Omituinen, rehellinen, ajankohtainen, kiinnostava. Näin sopii luonnehtia itseään ihmispukuiseksi koekaniiniksi itseään kutsuvan yhdysvaltalaisen A. J. Jacobsin kirjaa Raamatullinen vuosi. Jacobs dokumentoi kirjaansa vuoden elämästään. Vuoden aikana hänen on tarkoitus noudattaa kaikkia Raamatun käskyjä ja komentoja.

Etukäteen voin mainita, että kivitys jää aika surulliseksi (tai ehkä pitäisi sanoa onnelliseksi) yritykseksi. ;)

Piti kirjoittamani tämä juttu jo aikoja sitten, ja nyt parin viikon välimatka erottaa meikän ja kaiken tolkullisen sanottavan toisistaan jo vääjäämättä. Summaanpa silti sen, mitä muistiin on jäänyt:

Tykkäsin. On aika mediaseksikästä dissata uskonnollisia ihmisiä vailla sen kummempaa yritystä ymmärtää, mistä on kysymys, että tällainen projekti vaikuttaa jotenkin ihailtavan tasapainoiselta ja... no, reilulta. Uskonnolla on niin myönteiset kuin kielteiset lieveilmiönsä, en halua yrittää tässä kieltää kumpiakaan, mutta arvostan aina yritystä ymmärtää.

Jacobsin paneutuminen asiaan on erityiskiitokset arvoista. Hän kantaa kotiin (ja kannatuttaa postimiehellä Amazonista) hylly tolkulla apologeettista kirjallisuutta ja eri versioita raamatusta. Hän kerää tutuistaan ja tutun tutuistaan ympärilleen eri uskontoja tai uskontokuntia edustavia neuvonantajia, jotka ovat enimmäkseen rabbeja, pappeja tai muuten jollakin tavalla neuvonantajan asemaan muodollisesti kelpaavia.

Kiitosta ansaitsee myös se, ettei kirja degeneroidu huumoriteokseksi, vaikka huvittavia elementtejä tulee vastaan useinkin. Tiesittekö esimerkiksi, että USA:ssa toimii ainakin yksi palvelu, jolle voi lähettää elokuvia "siivottavaksi"? En muista tilataanko leffa sieltä vai lähetetäänkö se sinne itse, mutta lopputulema on kuitenkin se, että syntinen aines saksitaan elokuvasta pois. Jacobs ei voinut vastustaa kiusausta lähettää palveluun Kill Billin. Tuli kuulemma takaisin noin tunnin pituisena ja aivan tolkuttomana, sillä kuten olettaa saattaa, juonen kulun kannalta olennaisia kohtia oli pätkitty väkivallan sun muun takia pois roppakaupalla. Jäin niihin tunnelmiin, että huvittavien episodien suhde tosimielellä kirjoitettuihin oli aika sopiva.

Kirjaa ei kuitenkaan voi pitää minään absoluuttisena totuutena, koska sivujen myötä käy yhä vain selvemmäksi, että kyseessä on yhden ihmisen matka omaan hengellisyyteensä. Jacobs lähtee matkalleen agnostikkotaustalla – ateistin kirjoittamasta vastaavanlaisesta kirjasta olisi voinut tulla erilainen. Toisaalta voi kysyä, onnistuisiko vastaavanlaisen kirjan kirjoittaminen muulta kuin agnostikolta. Jacobsin juutalainen perhetausta myös lienee vaikuttanut siihen, että vanha testamentti tuntuu tekevän häneen suuremman vaikutuksen kuin uusi. Protestanttinen kirjoittaja todennäköisesti olisi kokenut tämänkin eri tavalla.

Vaikka henkilökohtainen ulottuvuus on kirjassa aika vahva, se mielestäni valottaa ainakin joiltakin osin joitakin uskonnon "mekanismeja". Esimerkiksi rukous: asioista kiittäminen tekee ihmisen ajan myötä kiitolliseksi, kiitollisuus onnelliseksi. Olipa se sitten taivaallinen tarkoitus tai sattumalta keksitty kikka, itseäni ainakin viehätti vastaavanlainen havainnointi.

Kirjan suurimmiksi eduiksi luen helppolukuisuuden, aitouden ja perehtyneisyyden. Ikuisia totuuksia tuskin on tarjolla, mutta tuore näkökulma ikivanhoihin oppeihin kyllä.

Kansankynttiläin kokoontumisajoissa kirja sujahtaa kategoriaan III) Uskonto.

Raamatullinen vuosi

Nemo 2008

Suomentanut Kira Poutanen